sellanen ol Pariisi!

 Vietimme ihanan viikonloppuloman keväisessä Pariisissa. Yövyimme mukavasti Pigallen kaupunginosassa Montmarten kukkulan juurella. Viereisellä kadulla pyöri Moulin Rouguen mylly ja hiljaisena naapurinamme levittyi Montmarten haustausmaa.
Olimme selvästi liikeellä hiukan ennen turistisesonkeja, sillä emme joutuneet jonottamaan nähtävyyksillä tuntitolkulla eikä meille tuputettu muovi-effeleitä kovinkaan paatuneesti, -jälkimmäisen saattoi toki vaikuttaa se etten minä puhu ranskaa.

.. ja onneksi ranskalaiset, myyteistä huolimatta, puhuvat englantia. Paljastan tässä kuitenkin todellisen erikoiskielitaitoni jolla olen menestyksellä saanut murkinaa massuuni maassa kuin maassa. Kieli on hyvin, hyvin helppo, joskin meidän pohjolan asukkaiden elekieli onkin hiukan kömpelömpää, mutta asiaa voi aina harjoitella etukäteen, eli: Osoita ja Hymyile.
O&H-kieli on varsin universaali ja helppolukuinen  kieli jossa kohteliaisuus on aina valttia. - Ylilyönteihin en suosittele koska miimikoista ei oikeasti pidä kukaan.
Epäilemättä vastapuoli voi pitää O&H:n käyttäjää hiukan kielitaidottomana junttina joka tökkii sormellaan vitriininlasia ja siksi korostakin että puolet tästä kielitaidosta on aito hymy.

Tässä näette onnistuneen keskustelun tuloksen, ja samalla meidän peripariisilaisen aamiaisemme: tuoreita voisarvia ja kaksi uuninlämmintä pekaanipähkinäviineriä.
Hotelimme aamainen ei sisältynyt hintaan, (vedenkeitin sisältyi) ja päätimme mielummin kävellä aamuisin pari kadunväliä leipomoon ja takaisin kuin maksaa 8 euroa "bisnesaamiaisesta" johon mainoksen mukaan sisältyi yksi voisarvi, kuuma juoma ja lasillinen tuoremehua. (Tuoremehua saimme leipomoa vastapäätä olevasta supermarketista ilman osoitteluakin.)

 .. luonnollisesti ostimme myös leipomosta patonkia ja supermaketista leikkeleitä ja viiniä ja saimme aikaan myös makoisia välipaloja ja lounaita. Ei sillä etteikö ruokaa olisi ollut tarjolla oikeastaan joka nurkalla.. Ja hyvää ruokaa!


 

 Vaikka viikonlopussa emme ihan joka paikkaa ehtineetkään, olimme jo etukäteen suunitelleet käyntiä muutamalle nähtävyydelle ja saaneet pari kiva matkavinkkiäkin. Eiffelin torniin en erityisemmin tahtonut sillä minua huippaa jo keittiönjakkarallakin.
.. Pariisin korkeimalle kukkulalle kuitenkin kiipesimme ihastelemaan lauantai-illan auringonlaskua ja Pyhän Sydämen Basilikaa. Oli kaunista

 Kävimme myös Louvressa, jonne mennessä luvattiin että siellä viivyttäisiin ihan niin pitkään kuin minä tahtoisin. (Unelmieni täyttymys!) .. ja jossa reilun neljän tunnin jälkeen aloin olla infoähkyssä kaikesta näkemästäni ja taisimpa julistaa ihan ääneen etten jaksaisi enää yhtään etruskien aikaista terrakotta-miniatyyripatsasta. Vielä tunti Luovren suurehkossa kirjakaupassa, - ja olin valmis jatkamaan matkaani, tunsin etten saisi enää paljon enempää yhdessä päivässä irti näin isosta museosta ja tämä päätyisi vielä itkupotkuhepuliin ja porttikieltoon.. Lähdimme hyvillä mielin, löysin jopa pari kivaa kirjaa. 

(Kuvassa Botticellin seinämaalaus)

Tässä kohtaa tahdon myös kertoa miten käsittämättömän yksinkertaista Pariisissa oli liikkua! Pariisissa on muistaakseni 14 eri metrolinjaa jotka kattavat niin vaaka-pysty-sivuttaisliikenteen, linjaa vaihtaessa opasteita pystyi seuraamaan varsin hyvin kielessä ummikkonakin, en nyt tietenkään tiedä millaista näitä linjoja on käyttää jokapäiväisessä arkielämässä, mutta tälläiselle turistille metro tuntui sekä nopealta että helpolta, välillä pääsi jopa istumaankin ja lepuuttamaan väsyneitä jalkoja.
Ostimme kahden päivän metroliput joilla sitten kuljettiin edes ja taas, lentokentälle kulkiessa tarvitsimme eri liput sillä kenttä oli sen verran kauempana ettei kuulunut keskusta-alueemme lippujen piiriin.

Maanpäällä tuntui että sellaiset asiat kuten liikenevalot, suojatiet ja jalkakäytävien kanttaukset ovat lähinnä tulkinnanvaraisia koristeluja, pikku autoilla porhalletaan siitä mistä mahtuu ja jalankulkijat loikkivat tielle ja pois juuri niikuin tykkäävät, -peltisepätkään tuskin löyvät rahoiksi, sen verran klommoilla näyttivät pikku autojen kyljet olevan.

Yksi asia metroissa kuitenkin otti päähän, siellä haisi ihmisen pissa vähän joka paikassa ja kahdesti olin astua ihan siihen aitoon tavaraan, -siististi sanomalehdelle töräytettyyn tuotokseen joka oli jätetty metrotunneliin muiden jalkoihin.
Katutasossa näin toiletteja vähän siellä täällä, mutta metroviidakossa taisivat päteä toiset lait.
(.. okei, sanotaan nyt vielä että kyllä siinä aamiaiscroisantteja hakiessa näimme myös ihmisiä nukkumassa makuupusseissa kaduilla mikä sekin nosti monia ajatuksia pieneen mieleen..)

Kröhöm! Metrolla karautettiin esimerkiksi sunnuntai-iltapäivänä Notre Damen juurelle ja ihastetiin Seinen saaria muutenkin. Vaikka olin etukäteen päättänyt pääseväni Notre Damen sisälle ihastelemaan lasi-ikkunoita ja holvikaaria ihan omin silmin, en sitten lopulta jaksanut ajatustakaan jonottamisesta, vaikka jono näyttikin erittäin lyhyeltä. Päätin että tänne täytyy tulla uudestaankin.

 .. Oikea syy siihen miksi en enää erikoisemmin jaksanut jonottaa oli se että aurinko oli kadonnut sunnuntaiaamuna pilvien taakse ja lauantain +17 asteen kevätsää kääntynyt uhkaavasti takatalveksi. (Lunta alkoikin sataa maanantaiaamuna ani varhain ja kuten ehkä uutisista kuulitte, koko Manner-Eurooppa päätyi lumimyrskyn alle vielä maanantain aikana. Lentoja peruttiin ja junat eivät kulkeneet, -me kuitenkin lensimme kotiin niin varhain ettei lumisade vielä silloin haitannut.)

Sunnuntain olimme varanneet Pariisin katakombien tutkimiseen ja, noh siellä sitten pitikin jonottaa puolitoista tuntia taivasalla kylmässä tuulessa värjötelleen. Jonossa saattoi tehdä seuraavia: näprätä älypuhelimia/kameroita, lukea kirjoja, tupakoida, hakea lähileipomosta kuumaa juotavaa ja leinonnaisia. Olen aivan varma että vielä viisi-kuusi vuotta sitten olisimme saaneet uusia kavereita jonottaessamme uunituoreet raparperipiirakanpalat ja kaakaokupit käsissämme juoruten kaikilla osaamillamme kielillä, mutta nyt satunnaiset kontaktit jäivät tekemättä sillä kaikilla oli jonkinsortin älyvimpain omine kavereineen matkaseurana, ja sille takanani seisovalle ranskalaisrouvalle en olisi puhunut koska se poltti ketjussa pahanhajuista tupakaa..

Etukäteen olin myös kahdenvaiheilla siitä haluanko oikeasti nähdä pimeitä tunneleita täynnä luita, (puolisoani katakombeihin houkutteli tietokonepeli Deus Ex) olen todella tyytyväinen siitä että lähdin mukaan.

(Kuvassa ovi kuolleiden valtakuntaa, muistakaan käyttäytyä hyvin!)

Katakombit ovat valaistu ja hyvin opastettu, luut odottavat kiltisti omassa valtakunnassaan eivätkä pyöri sattumanvaraisesti jaloissa, itseasiassa luihin ei saa koskea lainkaan ja laukut tarkistetaan  molemilla ovilla ettei kukaan idiootti vain häiritse ihmisten ikiaikaista lepoa..


 (Katakombeissa voi törmätä myös esimerksi tuttuihin turvallisuusjärjestelyihin, tästä ei kuljeta.. )

Katakombeihin menessäni minua todellakin jännitti, mutta paikassa valitsee jotenkin aivan erityinen rauha, jos alkuun mietin kaikenmoisia mietelauseita kuten "täällä me luut odotamme sinunkin luitasi", "menento mori" jne. niin rauhallinen kävelymme luilla täytettyjen seinämien ohi jätti lopulta mielen aika tyhjäksi.
 Kukaan ei tiedä tarkasti keitä nämä ihmiset olivat, olivatko he hyviä, huonoja rikkaita vai köyhiä, eikä heidän luitaan ei voisi vähempää liikuttaa se keitä me olemme, ja vuosisadat lähinnä vain haurastuttavat näitäkin jälkeenjäänneitä röykkiöitä. Emme kohdanneet levottomia sieluja tai aavemaisia tunteita, puoli tuntia pääkallojen katselua, ja useita turisteja alkoi jo kalvaa tylsyys, nälkä ja kaipuu maanpinnalle, olimmehan metrotunneleitakin alempana. Vielä 15 minuuttia lisää ja viimeisetkin "iik!"-hihkaisut ja kameroiden surina alkaa vaijeta, kävelyretken loppupään pääkallot eivät ole facebook-julkkisia, "otamustakuvatänpääkallonkanssa!"-vaihe on loppunut yhtä äkisti kuin se mustavalkoisella oviaukolla alkoikin.

Lopuksi on vain hirvittävä kipuaminen kivisiä kierreportaita ylös, aina vain ylös ja vielä lisää..

 

.. Ja lopulta voi piipahtaa vaikkapa Katakombien iki-omaan lahjatavarakauppaan!

(- Mitä?! Emme käyneet Pariisin kirpputoreilla vaikka oli sunnuntai?
Emme käyneet, olin jo etukäteen päätänyt etten edes ajatele kirpputoreille lähtöä, jos olisinkin löytänyt sieltä maailman ihanimpia asioita, mutta joutunut toteamaan etten saisi niitä mitenkään raahatuksi turistiluokassa kotiin.. - niin, ei olisi ollut kivaa. )

Olisihan tästä varmaan muutakin tarinoitavaa, mutta lopetan nyt tähän, tälläinen ol viip.. eiku Pariisi!