kuva: WikipediaHeini tämän aloitti..
Heini kirjoitti blogissaan rakkaudestaan perunaan, kotimaiseen mukulaan, joka arkisen ruskeana multaisena pallukkana lupaa aina, "minä en jätä sinua, minä ruokin sinut, sinä pidät minusta".
Minäkin pidän perunasta. Peruna täyttää lupauksensa eikä vaadi juuri mitään.
Jos pitää valita keittetäänkö pöytään riisiä vaiko perunaa, valitsen yhdeksän kertaa kymmenestä perunan, pikkusiskoni pettymykseksi.
Asia on nyt kuitenkin näin että leipää pitää olla. Minä rakastan leipää!
Tunnen itseni aina vähän vaivautuneeksi (sic!) sellaiten ihmisten lähellä joilke leipä on paha asia, enkä nyt tarkoita keliaakikkoja koska keliaakikoillekkin on omanlaistaan leipää, vaan niitä erillaisten diettien ja ruokavalioiden ystäviä joille rapeakuorienen käntty on ilmeisesti tehnyt jotain pahaa.
En syrji oikeastaan yhtäkään leipää sellaisenaan. Tuokaa minulle ruisleipää, uunileipää, patonkia, pullahöttöleipää, nuotion päällä käristettyä tikkuleipää, isännnän polvella läpsyteltyä rieskaa, potuleipää, naanleipää, slummissa talousöljyssä tirstettyä lettuleipää, tortillaa, riisiohraperunapiirakoita, pikimustaa saaristolaisleipää, lintulautaleipää, sämpylöitä, kääpiöleipää, croisantteja, skonsseja, jyväleipää, armeijakunnan näkkileipää, pettua, kohottamatonta leipää, hapanta tai makeaa leipää, tyttöystävän ensimmäisiä itseleipomia kokkareita. Jos se on leipää, rakastan sitä, tai ainakin annan sille arvoa ja sanon "kiitos". Antakaa vielä suhteellisen pudas tikku ja nokare härskiintymätöntä voita, tai mitä tahansa, ja olen pian kylläinen.
Jokapäiväinen leipämme..
On tietenkin asioita joita ilman pitäisin leipää vielä suuremassa arvossa, ja nämä asiat ovat anis, fenkoli ja kumina. Mutta kertaakaan en muista sylkeneeni näitäkään leipiä ulos suustani, olen jopa ottanut joskus toisenkin palan. Mutta en koskaan herää haaveillen kuminaleivästä.
Ihanneleivässäni on rapea kuori, pehmeä sisus, leivässä on sisällä vielä vähän paistamisen jälkeistä höyryä ja kuori tuntuu murtamisen jälkeen hiukan kostealta. leipäpalan päälle levitetty rasva sulaa ihan vähän, ja seuraavan palan syön ilman sitäkin, nautiskellen. leivän kuori murustaa vähän, mutta sisus ei tipahtele kosteinsa muruina pois kuoren välistä vaan litistyy hiukan puristaessani leivän reunoja sisustaa kohti. Pohja on hiukan tummunut muttei lohkeileva.
Aloitan lähes joka päivä aamuni leivällä. Leikkaan leivästä pari palaa, voitelen ne ja lisään jokusen juustosiivun. Jos en saa, tai en ehdi syödä leipää aamulla. huomaan sen nopeasti hiukan tyhjänä tunteena vatsassa aamupäiän aikana. Minusta paras leipä säilyy paperipussisa tai pyyhkeen alla, ainoa poikkeus muovipussin suuntaan ovat sämpylät, erityisesti itseleivotut, jotka kuivuvat edellä mainotuissa kätköissä kahdessa vuorokaudessa taistelukelpoisiksi kiviksi.
Arkipäiväiseen leipään liittyy monia uskomuksia. Esimerkiksi eräillä seuduilla leivän pudotessa esim. lattialle ei leipään puhalleta vaan sille annetaan pikkuinen pusu, näin leivältä pyydetään anteeksi talon huonoja tapoja, ja pyydetään ettei leipä suuttuisi ja lähtisi talosta iäksi.
Toisaalla taas leipää ei saa kääntää pohjapuoliylöspäin sillä se tietää pahaa onnea. Pahain selitys, jonka olen kuullut, kertoo että keskiajalla kaupungin leipurit varasivat parasta leipää kaupungin pyöveleille, ja tämä leipä "varattiin" kääntämällä se ylösalaisin myyntipöydälle viestimään muille leivän omistajuudesta.
Pompeijin säilyneissä leivissä olisi kuulemma leipurin leima, ja erään väittämän mukaan pöyvelin leipään olisi pohjaan leimattu oma merkinsä, tai pohjaan olisi raaputetu vielä risti.
Leivän ja taikinan ristinmerkit ovat myös osa kansanperinteitä. Minutkin on opetettu lapsena ristimään ruisleivän tainina. Vaivauksen lopuksi taininaan painetaan kämmenen sormilla esim poikittain ja sitten pitkittäin, ristin kuvio. Samalla voidaan kuulemma sanoa myös "hyvin siunatkoon, meitä suojatkoon" tms. Lopuksi ristin päälle ripotellaan vielä jauhoja ja voidaan vielä sanoa jotakin loitsuamista. (eräässä tv-ohjelmassa näin mummon lukevan isämeitää taikinatiinun äärellä).
Leivän olessa talon arvokkain asia ja peruselintarvike, ymmärtää tämän leivän kunnioituksen. Siunaamattoman taikinan ei uskottu kohoavan yhtä hyvin, uskomukset myös sanovat etteivät pahat henget voi pilata siunattua taikinaa, sitä eivät noidat ja kiertolaiset myöskään saa syödyksi, eikä leipää silloin kannata varastaa.
"Mikseivät he syö leivoksia?"
Lähestulkoon kaikilta maailmasta kuulemieni kansantarinoiden hyvänä tekona pidetään leivän pyytettöntä jakamista muiden kanssa, tarinoissa erityisesti viimeisen leipäpalan jakaminen tuntemattoman muukalaisen kanssa kertautuu jakajalle takaisin hyvänä onnena ja rikkauksina.
Leipää jaetaan kaikesta yleisestä kamaluudesta huolimatta vankileireillä ja pakolaiskeskuksissa. Emppiirinen historiantutkimus on saanut minut miltei kyyneliin nähtyäni kerran erääsä museossa tavallisen päivittäisen leipäannoksen mitä eräässä sodassa vangeille jaettiin, kun kuulin että annos jopa puolitettiin kovimpina aikoina katselin suurella kunnioituksella kotikaupunkini leipähyllyjä useamman viikon. Toivon etten ikinä joudu elämään yhdellä viipaleella kurjaa känttyä.
Ehjä häijyimpiä tapoja nakertaa kansan kestokykyä on pilata juomaveden lisäksi leipä. Leivän pilaaminen ei ole edes vaikeaa. Poikamiesboksista löytyvällä viime vuosisadan lopun jauhopussilla vierailu kertoo katsojalleen mitä hurjaa menoa puhtoisessa jauhopussissa kehittyy. On toukkaa, häröä, siiraa jne.
Varmaan melkein jokainen on joskus maistanut myös homeista leipää
Euroopassakin jauhoihin on kuitenkin vuosisatojen aikana käytetty myös kiviä, hiekkaa, multaa, tiilimurskaa, rikkakasveja, herneitä ja muita palkokasveja, luita, kuivattua kalaa ja kotoista puunkuorta, näin esimerkiksi. Pilaantuneet jauhot eivät välttämättä sisältäneet viljaa lainkaan, ja kurjista aineksista syntyy vain tyhjä maha.
Kolmannen maailman maissa näitä ainesosia, ja muitakin ällötyksiä käytetään ravinnoksi edelleen pakon sanelemaan nälkään.. ehkä asia kuitenkin tuli noin suurpiirteisesti selväksi?
Piti vielä mainita että kuuluisat Salemin noitavainot syttyivät, erään teorian mukaan, myrkkylisistä torajyvistä joita oli sekoittunut jauhojen mukaan. Torajyvät aiheuttavat esimerkiksi hallusiointiota, joukkohysteriaa, kouristuksia ja kuolemaa.
Kärjistäen voisi sanoa että noitavainot aiheutuivat voileivästä, mutta en tiedä söivätkö puritaanit tuolloin voileipiä, - ja lause olisi muutenkin varsin makaaberi. Ei sanota niin.
Luojalle kiitos köksästä!
En kuitenkaan tahtoisi elää pelkällä leivällä. En koskaan. Tosiasia on, että olen yrittänyt eikä siitä mitään tullut. Olisi epäreilua haukkua kokonainen valtio kansanperinteineen vain siksi, etten sattunut tykkäämään leivästä kolmena ateriana päivässä. Sanotaan vaan että tiedän maan jossa leipää saa syödä kolmena ateriana päivässä. En tykännyt asua siellä.
Ei siitä sen enempää.
Leivästä saa kuitenkin varsin hyviä ruokia, ja lisäkkeitä ruokaan. Olen todella ylpeä siitä että osaan leipoa, ja ihailen monia kavereitani jotka leipovat vielä paremmin...
Tämä ihanainen leipä ei ole minun, tämä ihanainen kuvakaan ei ole minun. HeiniKatariinan ihanilla sivuilla on hiukan maistiaisia hänen leipomuksistaan, ja niitä maisteneena en voi kuin kehua!
Minulla on siis monta leipovaa ystävää, ja osaan itsekkin leipoa. Asustellessani toisessa ulkomaan valtiossa minua pidettiin tovi, ulkomaalaisten opiskelijoiden keskuudessa, oikeana jauhopeukslona.
Tässö oli liikaa kunniaa yhdelle tytölle, olin silmäpuolikuningatar sokeiden joukossa puhtaasti sissä erotuksella että muille ei peruskoulussa kuulunut köksää.
Nämä Manner-Euroopan lapset olivat tottuneet lähikulman paakareihin, niihin satukirjojen ja matkailulehtien kuvituksiin joista saa yhdeksää eri limppua ja lehikäisleivoksia.
Osaatteko edes kuvitella paikkaa jossa aamulehden hakureissulla perheenjäsen kipaisee myös leipomoon, ostaa aamupalaksi sämpylöitä ja hiipii sitten takaisin kotiin, alle kymmenessä minuutissa?!
Luultavasti vaikka asuisin ostoskeskuksen yläkerrassa en tekisi niin. Tuona kuningataraikanani olin kuuluisa siitä että olin liian laiska kävelemään kadun vastapäiseen kauppaan, ja mielummin raahauduin vain vastapäiseen keittiöön leipomaan itse leipää.
Tässä kuitenkin tuon ajan erikoisleipäni. Keväinen aurinkoleipä
(josta ei löytyänyt vielä kuvaa)
Tainkina:
vehnäjauhoja
kaurahiutaleita
vettä
kuivahiivaa
suolaa ja sokeria kuivahiivan herättämiseen
tuoretta basilikaa
tuoretta valkosipulia
kuivattua yrttimaustetta
oliiviäöljyä
-Tee ensin löysä leipä taikina, eiku herätä ensin hiiva. sitten tee löysä leipätaikina.
sekoita vaivaamisen salussa mukaan yrtit ja valkosipulimurska.
-vaivaa kohtuullisesti
-kaada taikina/taputtele taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
- kaada oliviöljystä leivän päälle rengas öljyä "auringoksi"
- anna kohota pyyhkeen alla noin 20min tai kunnes uuni on kyllin kuuma.
(NB. tässä pitempi kohotuskin voi olla hyvä)
- paista n.20min tai kauemmin. (muistutan että minulla oli käytössäni kaasu-uuni jonka ovi piti painaa kiinni kumolleen käännetyn puutuolin avulla ja n.20m riitti hyvään, kypsään puutuoliin.
Kuvassa kypsää kissaa..
