Tanssiaisten jälkeen.. (For happyly ever after!)

Lintukodon pääovi, ennen ja jälkeen juhlien.. Kiittelen ihmisiä vielä ensi vuonnakin ihanista, hauskoista häistämme. Ystävät ja sukulaiset kantoivat ja antoivat oman osuutensa työllä, paölveluksilla ja pikku yllätyksillä läpi koko juhlien. Meidän päivämme oli ikimuistoinen, ja sataakkin ropsautti vasta myöhään yöllä.



Koska en saa itsestäni ulos mitään järkevää kirjoitettavaa, kerron vain tein-itse-säästin-henkisen jutun sinisistä kengistä, joita käytin lopulta aika vähän..

Ensiasetelma: tajuat että nyt vihdoin sinun pitäisi ostaa ne kauan puhutut hääkengät. Haluat siniset kiilakorkokengät, kiilakorot koska Lintukodon piha on juurakoinen ja epätasainen (tähänkin palataan vielä.

Lopulta, seisoessasi keskellä kengämerta tilaat sisaruksesi ostamaan sopivat valkoiset korkokengät Kouvolan vastaavan liikkeen valikoimista, koska se helpointa.
Saat kengät viikkoa myöhemmin ja kiikutat seuraavalla viikolla kengät erääseen naisten erikoiliikeeseen värjättäväksi.

Saat kuulla että olet luullut väärin, kengät ovat synteetistä muovia, tai nahkaa ja niitä ei voida, ikinä, mitenkään värjätä. piste

Päänäytös: kimpaantuneena ostat silkkiväriä,värjäät kengät itse ja teet temppuja värin kiintykseen auringonvalolla ja tavallisella kotitalousuunilla. Kun väri ja sen pitävyys kelpaavat, pyyhit mielestäsi kaikki muistikuvat ko. erikoiliikeestä. Unohdat myös nimen.

...illansuussa ompelet kenkiisi koristehelmiä ihan itse.

Grade Finale: menet naimisiin sinisissä kengissä, the end.

( We had great time at your weddings, we had so many friends and famyly helping us, working for us.. Im gratefull for that! heres a pictures about shoes that where not meant to be dyed (so they said) my blue wedding shoes, dyed by me!)

stressimorsiammen tunnustuksia...

Viiden kokonaisen viikon ja noin kuuden päivän päästä sitä pitäisi ehtiä vain olla ja ihastella tämän ja muutaman muun ääressä sitä miten ihanaa elämä on. Eli noin kuuden viikon päästä sitä pitäisi jo köllöttää aviosäädyssä uutena rouvana.. (jos stressihepuli ei ehdi ensin!).
(kuvassa Lintukodon yhden majoitusrakennuksen ovi, noin 6.49 lauantai-aamuna Suwiyössä, kun uni ei enää riittänyt.)

Olen kevään aikana keskustellut häistä yhden sellaisen rouvan kanssa jonka häät olivat helpot: kutsut jaettiin käytännössä käteen, töistä oltiin pois vain yksi päivä, vihkiminen oli kirkossa siten kuin ajanvaraus onnistui, ja ravintola hoiti lopun! Toinen, tämän kesän juhannusmorsian, puolestaan on varannut hääpaikkansa kaksi vuotta sitten, lähettänyt kutsut viime Elokuussa, ja ostanut hääkoristeensa viime lokakuussa. Ensimmäinen keskustelukumppani piti naimisiin-puolessa vuodessa- kavereiden avustuksella- aikatauluani hyvänä, jälkimmäinen jokseenkin liian kevyeltä.

Itse pidän sitä juuri nyt, puolikkaan salmiakkipussin syötyäni (ja se on stressinlievitykseksi) ideaa jotenkin raskassoutuisena. Moni asia on mennyt hyvin: meillä on hääpaikka, astiat, äänentoisto ja jokseenkin koko keittiöhenkilökunta, liiton siunaus, kampaaja, pukukangas sekä aika Kouvolan poliisitalon maistraattiin, sekä maistraatin esteselvitys.
Vielä puuttuu sittenkin bändi, koristeet, konkreettinen käsitys kukista ja koristeista, kengät, vapaata töistä omiin polttareihin, ruokalista, konkreettinen juomalasti (hakijat on jo), selkeä määritelmä asioista joita voisi pyytää joku muu tekemään.. ja erityisesti vieraat!

Ilmoittatumisaikaa on vielä jäljellä noin viikko. Suhteessa siihen määrään jota kutsuimme, tähän menessä ilmoittatuneita on noin viisi. Kyllä, minä näen painajaisia (monia eri teemaisia jos olemme tarkkoja) esimerkisi siitä etteivät vieraat ilmoita, tule tai viihdy. mietin myös unohdinko jonkun tärkeän, kaikilta en saanut esimerksi osoitetta, joihinkin tuttuihin yhteydenpito taas on ollut enemmän hiljaista..

Kuitenkaan en murehdi esimerksi pukuani. Pukuni kun lojuu edellleen kangaspakkana kirjahyllyni päällä (kaukana mahdollisista kissaperäisistä tärvely-yrityksistä) ja olen enemmän kuin onnellinen ettei tuota pukua tehty talven mittaan... olen nimittäin laihtunut n.12kg tänä talvena, siinä olisikin sitten kiva, väljä mekko.
Pukuun aloitin kunnianhimoisen kirjontatyön josakin vapun aikoihin. Aikomukseni on kirjoa kultareunaisiin medaljonkeihin (se tarkoittaa ympyrää) kesän erillaisia hedelmiä, marjoja ja kukkia. Medalijongit on tarkoitus ommella kiertämään puvun helmaa. nopeasti laskettuna tarvitsen 28 medaljonkia joista valmiina on 15. Kiirehän tässä voi tulla..

(Kirjottavana mansikka, näkyvillä myös kielo, ja punainen viinimarja, pohjakankaana ihanainen luomu-silki, lankoina puuvilla ja melkeinmetallilanka)

Ainiin, kiiresstä ja ompelusta.. 1000-metrin ompeluhaasteeni tyssähti loppuunsa vähän yllätten, ennenkuin ehdin kirjoittamaan haasteeseen suunittelemasta radiohiljaisuudesta, sillä tiesin että tuhat metriä oli menossa rikki ihan pian, ehti voitokas ompelija tiedottamaan oman tuloksensa julki FB:n kautta, no hupsis, en sitten toteuta yhtä ideaa liittyen Nuijasotaan. En.
Kuitenkin olen päättänyt julistaa voiton ja palkinnon julki vasta investituurassa.

(selvisi sitten miksei ruohosipuli itänyt, raitapaita ei ole laatikossa vessa-asisalla, vaan istumassa pikku taimet tiiviiksi.)

Lopuksi kehun että parvekepuutarhani voi erinomaisesti.
Ensimmäinen mansikkasato on oikeastaan jo syöty kevät-helteiden aikana, ja nyt puutarhassa eletään herneiden, koristekurpitsoiden ja avomaankurkkujen kautta, on muhkeat varret!. Puutarhassa kasvavat myös tilli, basilika, tomaatti, enkelipelargonia, orvokki, ja persilja. Suuri vaivannäköni idättää siemenestä basilikaa, salviaa, organoa ja kuvassa nähtävää ruohosipulia, pettivät jälleen. Kaikkia taimia ei tietenkään istuttu maahan, vaan eivät vain kasvaneet! Ruukkussa saapuneet keittiöyrtit (persilja, basilika ja salvia) sen sijan ovat kukoistaneet erinomaisesti istutuksen jälkeen.
Tilli iti, ja voi hyvin, vahinko ettemme oikeastaan pidä tillistä kovin paljon.
-Jokohan uskoisin että pussisiemenet eivät minun puutarhassani menesty?

jatketaan sitten aiheista myöhemmin.


Summa summarum:
I'm freaking out whit my weddings, I see a lot of bad dream about nobody coming/he's breaking up whit me/foodpoisoning at the feats/etc. I hope I would start to dream about something sweet.
Actually we have things going'on smooth: we have even wineglasses and the hairdresser ready to go!
I have strated to make emboirdings for my wedding-gown (which is hand-tailored for me by my sister, just one week before, -so I can't lost any more weight,-lost 12kg during winter!). These litle circles are made cotton-on-silk, and the allegorie is about summer flora.
I need 28 circles and I have 15 done. busy-busy!

The last picture is about our balcony-garden, and mr. Niilo aka.Gaston, who loves to sits thing on their roots, we have lost few plans thanks to his hairy-butt! Otherways garden is great, we have cucumbers, tomatoes, basil, sage and parsley, also some flowers!

-laters!

We have dragons ja muuta mukavaa..

Olen hassahtanut täysin kirjomiseen. Sitä voi tehdä niin mukavasti kaiken muun ohessa, voi istua teellä, kyykkiä välituntia koulutuksessa, katsoa tellkuja ja potea flunssaa. Oheisessa kuvassa viimeistelen kirjontahaasteen esikoista: teen tilkun reunaan koritelistaa kolmen neulan yhteistyönä. Elefanttitilkku tuli valmiiksi tammikuun lopussa ja sen jälkeen olen laiskan pulskasti näpertänyt seuraavaa tilkkuani talvilohikäärmeestä tummansinisellä taivaankannella.

Keskeneräinen versio..

Ja mitä rakkaisiin muliinilankoihin tulee olen vihdoin kiertänyt langat isoäidin pitsinnypläyspulikoiden ympäri ja lanka-arkussani on taas rauha...

pärp-päivitys (here again)

Pärp! -on kissaa ja tarkoittaa joko "terve!" tai "mä olin siinä ensin!".. ohessa kuva perheemme nuorukaisesta. Niilo
.. Kirjontakillan uusi haaste on kirjoja lohikäärmeitä. Löysin netistä kivan kuvan jossa lohikärme syö elefantin, vaaleanpunaisen elefantin.. liekö joku nauttinut sitä ehtoollisviiniä ennen piirtämistä (kuva ainakin näytti keskiaikaiselta) Päätin teroittaa neulani kuvaa varten. Kuka lieneekään päätäneen haasteen pohjakankaaksi villan, jota minulla ei ollut, mutta oli tiivistä askarteluhuopaa joka tuntui hyvältä idealta.... Ottakaa opiksi! Huopa ei sovi kirjontapohjaksi, se joustaa aivan liikaa ja vartti kehykseen pingotettuna tuo puoli senttiä lisää kirjontapintaa. Perskules...

mutta mtta! Minä ja sisko K reissasimme erään harrastajapron kanssa Turussa (sisko K oli kylässä) erittäin ihanaan kangasliikeeseen nimeltä: Kangas- ja Patjatalo jossa ihanaa villakangasta sai hyrisevän hyvään hintaan.. Sisko osti Pron kanssa kayniin valkoisen villapakan puoliksi ja lahjoitti sen sitten minulle, erityisesti koska oli jo nähnyt huopa-hirvitykseni... pärp!

kuvassa näette vierekkäin uuden ja vanhan. Työt on tehty muliilangoilla ja valkoisen villapalan kuva on harsittu lyijykynäpiiroksen päälle. Molemmat elefantit on tehty viikossa. On ollut taas tuota aikaa..

ja bonusuutinen! Olen huomannut viimeaikoina saunomisessa, perunoidenkuorimisessa, hiustenlaitossa, sekä käsien desifioinissa ongelmia..


Ukkokulta pyysi isältäni kättäni jouluaattona ja ensi syksynä sukunimeni vaihtuu aviosäädyn myötä joksikin muuksi kuin Suomen viideksi yleisimmäksi sukunimeksi... että nyt sitte aletaan hössöttää!

(Summa Summarum. I been lazy whit updates. But whats up now? I started new embroidery whit the Guilds new Challenge "We have Dragons". I foudn a wonderfull picture about gradong eating an eliphant! an pink eliphant. just great!
And for beginning I thought that a wool might do for base. used felt. That was my firts and last time for that material whitembroidery! my big Sister K bought some white thight wool from local shop and gave it all to me.. look at this new, better pacth!

and the another big news: I said yes to my spouse about engagement. (also my father said yes) and now its time to get dizzy about wedindgs! Im changin my name for good at the fall! jipey!)

Hyvät hyssykät! (oh Me, Oh my!)

Essuntaskussa pdetaan flunssaa jo sitä 14:toista päivää tahi toista viikkoa, kuten kukin tahtoo laskea.. on joutu kuumana liki kaikkea mitä voi kuumentaa, on syöty c-vitamiinia (ja d:tä) on nautittu maitohappobakteereja, saunottu, haudottu, voihkittu ja voivotettu, pidetty sairaslomaa.. ja viimeisimmäksi nenästä kuoritui pois nahkat ahkeran niistämisen jälkeen.

---

ja edelleen olen kipeä!

Sitten iloisempiin asioihin. Veronpalautukset tuli kerrankin käytettyä hyvin. Oikeasti olisin tahtonut investoida dreijaan, mutta koska työhuonettakaan ei ole saatu muutettua vierashuonetta kauemmas (ja kylpyhuoneessa dreijaamista emme kumpikaan perheessämme kannata) investoimme tietokoneeseen. Kuvassa vanha rakas Henry (EVP) ja upouusi Hector I vaihtavat dataa. Hectror I tietysti hajotti kovalevynsä ensimmäisenä päivänä, mutta Hector II tuntuu toimivan hyvin. Joskin jokunen pikanäppäin sijaitsee huonossa kohtaa.
Hector on HP, jonka ominaisuuksista on paljon eriäviä mielipiteitä.
Tietenkään nykyiset koneet eivät voi olla yhtä kestäviä kuin Henry oli. Henry kuitenkin n.7-9vuotta sitten maksoi uutena pienen henkilöauton hinnan, ja kestikin siitä hyvästä kolme käyttäjää, useamman lentokonereissun ja ulkomaan verkkovirrat ja oli painava. Varaosia Henryyn ei ilmeisesti myyty enää EU-alueella vuoteen. Vaihto tuli oikeasti tarpeeseen.

Hector II on kevyt ja se valittiin juuri minun tarpeisiini sopivaksi. Näppäimistö oli tukevinta tekoa, kosketusalusta selkeästi eroteltu muusta ulkokuoresta, ja ilmanottoaukkoja sivussakin, ei pelkästään pohjassa. Oli kummallista miten monissa läppäreissä ilmanotto on vain ja ainoastaan pohjassa, jonka johdosta kone kuumenee, ja jopa sammuttaa itsensä 6-8h dvd-maratonin aikana.. vastaukseksi tähän pulmaan myydään 10cm korkeita tuuletusalustoja, mikä minusta sopii kannettavan kätevää maailmaa vastaan, voidakseksi käyttää konetta täytyy aina muistaa ottaa mukaan koneen oma tyyny...
Ukkokulta puolestaan huolehti ettemme ostaneet sikaa säkissä vaan Hectorin ominaisuudet ovat vähintäänkin kehuttavat.

Ja ostoksia tehdessämme valintaan vaikutti myös palvelu. Minulla on ehkä kerran viidessä vuodessa varaa tehdä tälläinen 600Euron hankinta. Siihen hintaan toivoisi myyjän nostavan pyllynsä penkistä ja palvelevan (toisin kuin myymälässä x jossa neiti-ihminen kysyi tiskin takaa "löydättekö itse mieleisenne, vai tarvitsetteko apua?") ja vaikka minulle koneen tärkeimmät ominaisuudet ovat vaaleanpunainen väri, vankka näppäimistö, dvd-soitin ja se että kone kestää vuoden 2000 Y2K-ongelman (tietoni ovat siis todella vankat tällä saralla) tahdon silti että myyjä edes hymyilee minulle kuin hyvinkin yksinkertaiselle ihmiselle ja kertoo minullekkin miksi harmaa kone on parempi kuin vaaleanpunainen. (tai tule edes paikalle toisin kuin myymälässä y)

Kaikinpuolin olen tyytyväinen hankintaani.


Ja sitten vähän SCA-juttuja... Vietimme hiljan erään seuralaisen vigiliaa jossa hänet monien seremonien kautta otettiin ylhäisöön pääriksi, ritarisäätyyn, tosin tieteitten- ja taiteitten ritarikuntaan: laureliin, laakeriseppeleen ritarikuntaan. Näitä juhlia pohjolassa ei vietetä turhan usein ja kokemus oli sydäntälämmittävä.
Itsekkin sain osani kultaa ja kunniaa. Kaikemmoiset askarteluni pikkupullojen, tudorkannujen ja erityisesti kirjonnan parissa (näin ainakin tahdon uskoa kun en muutakaan keksi) johdattivat minut jo aikaisemmin syksyllä Vihreän Virvaliekin äärelle. Virvaliekkejä (villalankanauhan pätkä kuvassa) jaeteen Suomen Seuran sisällä tunnusteeksi hyvistä töistä, ja olen aijemmin saanut (ja hukannut, hyi minua) purppuraisen virvaliekin ahkeroinnista muiden edestä.
Vihreää olen toivonut jo jokusen hetken mutta koska hyvin aloitetuilla käsitöilläni on tapana unohtua keskeneräisinä kotiin, en odottanut sitä kovinkaan pian.

Isompi yllätys olikin kun sain vigiliajuhlassa Panachen-arvomerkin. Panachekin on ritarikunta, mutta arvossa porrasta alempi kuin päärien piiri. Panache annetaan pitkäaisemmasta, johdonmukauisesta tieteen- ja taiteen harjoituksesta. Koska olin vasta hiljan saanut virvaliekin en jokseenkin uskonut saavani prenikkaa ja olikin oikeasti pissata housuuni kun tämä yllätys minulle paljastui. Panacheni on kuvassa näkyvä painavahko metallinen kaulakoru jossa liekeiltä näyttävät soirot ovat oikeasti höyheniä.

Ihmisille joille arvomerkit eivät sano juuri mitään (kuten rakas puolisoni) koitin selittää että virvaliekki oli vähän kuin "kuukauden työntekijä". Ja Panache enemmänkin virkasuhteen vakinaistaminen tai oikeutus tavoitella kisällinä mestarinoppikirjaa ja sitä myöten virallista ammattinimikettä. (en tiedä tuliko tuosta nyt hullua hurskaammaksi)
He joita asia kiinnostaa enemmän voivat tutustua aiheeseen paremmin osoitteessa: www.aarnimetsa.org osioita "huomionosoitukset"

on siis ollut hauskaa!


Lopuksi kuva kissoista jälkilöylyissä. Irma saunoo nykyään ensin kiukaanlämmityksen ajan, siirtyy kylpyhuoneen puolelle juomaan vettä kovien löylyjen ajaksi ja palaa saunan viimeisen saunojan jälkeen nukkumaan. Niilo liittyy toisinaan seuraan kun lämpömittari laskee alle 50.
Mainittakoon että Irma on jonkinsortin Siberskaja ja pärjäisi turkkeineen kevyesti -30 asteen pakkasessa. mutta mielummin hakeutuu lämpöisiin paikkoihin.

(make it short. I have finaly new computer! its not pink, but it works fine! and I got suprises as the Green Marshlight via Aarnimetsä and the Order of Panache! The Panache was so big suprise that I allmost.. well.. nevermind.. eh.. And the last picture is my cats at sauna. Winter time is here!)

..it ends whit an "BLING!"

ta-da-ta-da-daa-dum-di-taa!

Hey kitty! Guess what time it is?

.. it's the time for The Shire of The Emerald Glenn!


It came out whit very much sparkle.. or bling-bling. Made whit cotton on cotton whit glassbeads.
This was my last badge for the Kingdoms Wallhanging project! All I need is a envelope and adress and off they go.

more stuff .. whit or whitout the TV..

Ne tuli vihdoin uunista! Anteeksi rumat kuvat...

Tässä on taas kokeiltu miltä se tudor-kannut näyttää ja tuntuu oikeasti. vuokrasin paja-tilaa ja tilasin savea, ja viikon puuhastelun jälkeen tulos on jotakin tämän tapaista...
Ylemässä kuvassa lähikuva näpertelystäni: keskiajan kannuissa on runsaasti tekstuuria, niin ihanaa näpertelyä.. Aihetiedot ovat seuraavat: dreijattua kivitavaraa ja korkeanpolton lasitteet. vetoisuus n.0,5L (tli pienempiä kuin mitä suunnittelin, sen siitä saa kun e dreijaa vuoteen..) pian näitä saa, kunhan lasken hiukan hintoja, hion pohjia ja ylipäätään teen lopputarkistuksen. Tosin eräällä Rouvalla on varauskuponki jolla hän saa etuilla ja tutkia ensin onko näissä kipoissa jo se kauan odotettu kannu vaiko ei.


Ja muita iloisia perhetapahtumia: vaakunoista Drachensheim ja Infimus mon Aureus ovat valmiit!

***
Lately I been doing some pottery. I still study about the perfect tudor-era jug. I even got time to rent a week in the potteryhouse near by me and try some in clay. They came out small but quite nice.
Wheeled stoneware whit handmad tiny details and stonewareglaze. Soon to be on sale, even Those who have been waiting fo a year or two Do have their first.

And other happy moents in my famyly: the wallhangin badges for Drachenheim and Infimus mons Aureus are done!

Kirjomisia.. (Stuff I do while I wacth TV.)

Ohessa pikku kurkistuskuva viikon käsityöhön.
Onko kenelläkään muulla joskus vaivannut tunne siitä että olet unohtanut jotain tärkeää?
Muutossa vol.1 ja muutossa vol.2 tämä tunne pisti mieleen jatkuvasti, jotain oli unohtunut mutta mitä-mitä-mitä-se-voisi olla?
Viimein maanantaina sen tajusin:
Aarnimtsän kirjontakillan haaste kirjoa seinävaatetilkkuja kuningaskunnan seinävaatteeseen. Olin luvanut tehdä ainakin kaksi, ja oih, voih ja oijoi.. unohtanut koko jutun siinä jossain muuttojen keskellä.

Tilkut itsessään ovat helppoja 10x10cm vaakunakuviota. Vaakunoiden etu on se että ne ovat kaksiuloitteisia, selkeärajaisia ja hyvin simppelin värein tehtyjä.. Tai näin sitä ajattelee.

Ensimmäinen vaakunatilkku on rakkaan pitäjäni Miehonlinnan oma vaakuna, sinivalkoinen linna ja seppele. Olen ollut pitäjää perustamassa ja nyt voutina, ja olen jotenkin tykästynyt vaakunan selkeyteen. Työ on itsessään tehty sinisellä puuvillalangalla valkoiselle pellavalle, valkoiset kohdat on vielä korostettu pienin "silauksin" hopeista muka-lankaa ja koko työ on reunustettu sinisin ja valkoisin lasihelmin.

Koska taitoni ommella on olematon päätin parhaaksi olla leikkaamatta vaakunaa irti kankaasta ja näin välttyä päärmäämästä saumanvaroja. Siirsin vain kehykseni tilkun seuraavaan kulmaan ja kirjoin toisen vaakunan.

Vaakuna on Walcialan kylän vaakuna joka ymmärtääkseni on rekisteröitykin. Tässä kylässä Karhuperheen suojissa alkoi rakas harrastukseni. oLin oikestaan naapurikylän (hiidenkylän) jäsen mutta Hiidenkylän vaakunaa ei ehkä koskaan virallistettu.. Walcialan kylän vaakuna on tehty myös sinisellä puuvilalangalla (ja muka-hopea-langalla) pellavalle mutta vaakunan valkovuokoissa hienostelin ja ompelin oikeita helmiä terälehdiksi.. lopuksi reunustin vaakunan sinisin, valkein ja vihrein lasihelmin.

Äkkiä aikaa olikin ihan hirveästi jäljellä ja koitin keksiä lisää tekemistä. Haasteen kotipesästä löysin puuttuvien tilkkujen listan ja tutkin sitä tovin. Ongelma on se että kaikkia vaakunoitamme ei ole jostain syystä kuvina SCA:n sivuilla vaan vaakunat ovat omana tekstinään. Minä en osaa "lukea vaakunoita" kovin hyvin, vaikka kerran pubivisassa sainkin täydet pisteet heraldiikasta.
Monet haasteeseen osallistuneet olivat tehneet vaakunat omista tai ystäviensä asuinpaikoista, varmasti näissä jäjelle jääneistä paikoistakin asui ystäviä mutta jäljelle jääneet vaakunat odottivat ottajiaan osin juuri kuvan puutteen takia.. osin siksi että vaakunoissa oli paljon yksityiskohtia..

Valitsin "jatkotöikseni" vaakunoita joissa oli eläimiä, koska muinoisen kuningattaren teekorihaasteen aikana huomasin nauttivani eläinten kirjomisesta. Ja eikös se tietänytkin harmia. Kuvassa keltaisella pohjalla oleva vaakuna on Drachensheimin vaakuna jossa lohikäärmeellä on erityinen tehtävä. Lohikäärmeen hännän kuuluu kiertyä tornin ympäri. Se lukee vaakunatekstissä ja jopa näkyy tietysti kuvassa mutta jotenkin ensimmäisellä kerralla sivuutin tämän seikan... ja jouduin purkamaan osan hännästä!
Nyt murehdin saako lohikäärmeen pää heilua alaispäin vai pitääkö sekin purkaa.. ja arvaatkaa mitä: muut lisävaakunatilkkujeni tekstit olen perjantana postittanut parhaalle heraldikolle jonka keksin.

En aloita yhtään mitään ennenkuin minulle on purettu koko teksti, sillä toisessakin suunnitelemassani vaakunassa on lohikäärme jonka häntä mainitaan vaakunaohjeessa erikseen, mutten ihan ymmärtänyt mitä sekin tekee.

Lopuksi vielä mainitsen että todellakin kirjon katsoessani tv:tä tai kuunnellessani äänikirjoja. En osaa laskettuja kirjontoja (osin vetoan lukihäiriöön) ja teen kuvani paljon mutu-tuntumalla, kesken eräisestä vaakunasta näkyy että teen värin kerrallaan. Luonnostelen kvan kevyesti "sinnepäin" lyijykynällä, harsin "vähän tarkemmin sinnepäin" pistot kehykseksi ja täytän kuvan yleensä laakapistoin. Lopuksi vielä saatan reunustaa värin pienin ketjupistoin ja aivan lopuksi prässään työni kostean pyyhkeen ja kuuman raudan kanssa. Olen huomannut (lohdullisesti) että prässätessä myös sormenjäljet ja nöhtä häviävät työstä liki kokonaan..

ohessa linkit heille joita kiinnostaa:
http://kirjontakori.blogspot.com/ -tämä suomeksi.
http://teekori.blogspot.com/ -tämä oli se edellinen haaste
http://dragonsembroiderers.blogspot.com/ -uusi haaste..
http://heraldry.griffin-dor.org/groups/Groups.php?id=284
-parjaamani vaakunat ja niiden tekstit

***
Small (bad written) summary in English

These badges are part of Drachenwalds wallhangin-challenge.

I totaly forgot the whole project for whole summer (it maybe had something to do whit moving-to-another-town-again part 1 and 2) but one never know.. So By moday it finaly hit me, this was the nasty small feeling in my backbone for whole summer, this was it what I had forgotten. I need to do some embroidery!

First I made the coatofarms of Miehonlinna. My home canton, and wicht senescal I actually are by now. The badge is made by cotton on linen whit some details by what-ever-it-is-like-fakesilver-yarn and whir blue-and-whit glassbeads.

The second bange is also on the same linen by blue cotton-yard the Village of Walciala (part of Miehonlinna) and there it all begun whit me, my sisters and the SCA, all in the lovely home and garden of beloved familia af Carhu. This badge has white tower (actually so called mad-baron Elfving's tower in the mundane world, the tower was build for the baron to look after his lakes and forrest just in case any peasents would go poucing in his areas, the tower is really cold and lonely place and while we where child we heard a story that the baron stand there alone all nights and days full whit envy and hate to anyone around. If you ever been in Finland you undrestand that looking after forrest and lakes is quite the same as trying to stop sunbeams after rain. too many, too fast.)
..oh the badge?! It has real pearls in it. My first ever embroided real pearls. (whit fake-silver-yarn it really makes it one classy bange?!) the flowers in the badge are Anemone nemorosa (buttercup anemone)

and the last one.. arhg.
I decied to do some extra badges because I have time. I choose to do some whit animals because I love embroid animals. and so it begins.. The dragon of the shire of Drachensheim has her tail wraped around the tower (mad/bad barons there also?) and somehow I missunderstand that at first. So I needed to broke-and-redo the tail of the dragon, and after that I worry now that her head sould also be up not down as I enbroided it.. Scarry?!
.. I have also another dragon in my next bange so I asked some help for translatening the coatofarms by real herald, berofe I do anything more. ..

This is it.

Ei täällä mitään taiteilla! Ulos siitä!

(kamerassa lojuu kuvia pariinkin päivitykseen mutta on niin kuuma.. siksipä päivitän vain pikku purnutuksen tulöevaisuuteeni liittyvstä asiasta.)

Tiedättekö mikä näyttää olevan minun elämässäni se uhanalaisin rakennus? Se ei ole kyläkoulu, lähikirjasto, kivijalkakauppa eikä terveyskeskus. Ei asiamiesposti eikä edes lähipubin terassi (vaikka kaikki nämä tunutvat katoavan ihmisten läheltä aivan liian nopeasti). Minun nenäni edestä on joko viety, tai ainakin uhattu viedä liki asuinkelvoton, tyhjyttään kumiseva röttelö: vanha kasarmi tai tiilinen tehdasrakennus.

ts. Työhuoneeni, ja monien muiden työhuoneet.

Asuessani Savonlinnassa lukioaikoina en aivan tarkkaan muista oliko sielläkin ateljee-pula, mutta muutamasta galleriarakennuksesta muistaakseni väännettiin kyllä kättä.

Hämeenlinnassa pääsin jo ihan itse seuraamaan miten ensin kouluni irtaimistoa palloteltiin ensin puheissa ja sitten konkreettisesti kaupungin puolelta toiselle, eikä muutto itsessään ollut kuulemma edes ensimmäinen.
Sitten toimin hetken Poltinahon taidekasarmilla alivuokralaisena, ja sain vähintään kerran parissa kuukaudessa muistutuksen joltakulta toiselta asukkaalta siitä miten "kohta se häätö tulee tähänki torppaan!"

Porvoossa olessani kuulin aina vierailuilla juttuja siitä miten Taidetehtaan kiinteistöön kohta iskee häätö, ja mihin siitä sitten joudutaan... Muutettuani Porvoseen en edes yrittänyt etsiä työhuonetta sillä Taidetehdas oli jo suljettu, ja kansalaisopistonkurssini taidegrafiikan parissa sai häädön ennen joululomaa silloisesta rakennuksestaan.

.. Ja nyt olen sittn muutamassa Turkuun ja... yllätys-yllätys kohtasin asiaa tutkiessani tämän www.verstas.vuodatus.net ja tämän www.facebook.com/group.php?v=wall&gid=7746395916

Kaikissa tapauksissa tarina on aika sama. On kiinteistö joka ei enää käytetä sen alkuperäiseen tarkoitukseensa. On taiteilija-käsityöläisryhmittymä jotka päivätyönsä ja muunelämänsä ohessa saavat ympäripuhuttua jokusen kaupungin virkamiehen suostumaan siihen että ko. tilan saa vuokrata porukalle suht. halpaan hintaan. Vuokran lisäksi tarvittavat remontit, kiinteistön normalin ylläpidon, ja joskus jopa jätehuollon, vuokralaiset hoitavat itse. Tehdään talkoota, tehdään kolehtia. Riidellään joskus oikein kunnolla.
Sitten tulee ensin joku tarkastaja joka valittaa kiinteistön kunnosta ja epäilee että home/vesivahinko/esteetön liikkuvuus on vaaraksi kiinteistölle.
(- Jos tilassa ei näitä ole alkavat urheiluseurat ja kiinteistönperinneharrastajat kysellä koska he saavat muuttaa taloon myös ja kaupunki joutuu arpomaan seuraavat vuokralaiset, mutta tätä onneksi käy harvemmin)

... monien mutkien ja kommellusten jälkeen kiinteistön ympärillä oleva maapala havaitaan kelvolliseksi, se kaavoitetaan ja aletaan suunnitella uutta. Vuokralaiset jotka ovat "ahkeroineet ja pitäneet kiinteistöstä hyvää huolta sekä tunoneet väriä ja iloa naapurustoon" (kuten paikallislehti sanoo" tai " päästäneet paikat rempalleen, saaneet toistuvia huomautuksia jätteenvarastoinnista sekä paloturvallisuuden laiminlyönnistä ja valvottaneet muita" (kuten kiukkuinen yleisönosasto sanoo) saavat muuttokehoituksista viimeisen ja talo pitää tyhjentää.

Tässä vaiheessa ensimmäinen sukupolvi vuokralaisia ja aktiiveja on jo väsynyt ja muuttanut pois. Jäjelle jääneet koittavat löytää uutta toimitilaa ja osa muuttaa vähin äänin naapureiden autotalliin, asunnon vierashuoneisiin jne. Yhteisö hajoaa ja on syntyy katkeruutta.

Sitten jos hyvin käy, sytytetään valot uuteen vanhaan röttelöön jonka portaikoissa hilseilee maali ja parkkipaikka on pelkkä sorapläntti keskellä pusikkoa. Hetken aikaa on toivoa, sillä vuokrasopimus on halpa ja vuokra-aikaa "ainakin pari kolme vuotta."

***

Että semmoinen noidankehä. Sen sijaan että Hämeenlinnassa, Porvoossa Tai Turussa oltaisiin valmiita sumaan yhden -kahden vanhan rakennuksen jäädä niille sijoilleen ja antaa ympärille kehittyä se osaava ja kiinnostava kultturiympäristön laitetaan kulttuuriväki raahaamaan omaisuuttaa ja odsaamistaan milloin mihinkin kuin evakkoväki ainakin.

Perustelu sille että taideväki vuokralaisena on huonosti kannattavaa on paljastunut minulle valheeksi: niin ovat kaikki muutkin. Nyt uuden laman aikana ovat isot ja pienet kiinteistöfirmat saanet kaikki kokea samaa: kyykytystä. Vuokria on jouduttu laskemaan alemmas tai se-ja-se yritys on lähtenyt lätkimään.
(Taideryhmät eivät ole tätä juuri tehneet sillä vuokra on jo valmiiksi puhuttu ja häätökorttia vilautetaan joka kerta jos vastaan aletaan pukisemaan.)

Toisinaan mietin kuinka tappiollista toimintaa on antaa moisen joukon loisia jossakin käytöstä poistetuissa rakennuksessa. Mutta tapaus Porvoo selitti minulle ettei siellä ihan tuottamattomia olla. Osuuskunnat ja yrityiset tekijät jotka harjoittavat toimintaa ammattimaisesti maksavat veroja, tekijät ostavat myös materiaalinsa, kuljetuspalvelut, vartioinnin paikallisista palvelun tarjojilta. Aktiivinen toiminta tarjoaa työharjoittelupaikkoja, jopa pätkätöitä, ainakin samoissa määrin kuin jokunen muu paikallinen työnantaja.
Nekin jotka ovat liikkeellä harrastuspohjalta, tai yhdistyksinä kuluttavat palveluja ja maksavat vähintäänkin vuokraa siinä missä muutkin.
Kun vielä mietitään että kyseiset vuokralaiset ylläpitävät yleensä itse kiinteistön peruskuntoa varsin hyvinkin (Hämeenlinnassa tiedän että Taidekasarmilla ihmiset uusivat itse ikkunoiden tiivisteitä ja huolehtivat kovilla pakkasilla etteivät putke jäädy loma-viikonlopuinakaan) en pitäisi taideyhteisöä kaikkein vastenmelisimpänä asukkaana.

Lisäksi jos käsityöläisille- ja taiteilijoille järjestetään kelvollinen ja turvallinen työskentelypaikka säästyvät niin monet naapurit! Ei enää maalinkäryä käytävissä, ei rälläkän rätinää viikonloppuisin, ei savenpölyä ja rautaoksidatahroja kellarissa, kangaspuut eivät paukuta. Ompelukoneet hiljenevät ennen kahdeksaa. (Puhumattakaan siitä miten punaviinin ja kynttilöiden vaaralinen kombinaatio ei enää valvotaisännöitsijää puutalo-osakekompelksissa.)
... mielenterveyspalvelutkin säästävät jokuen lantin. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.
***

Öhöm. Jos joku nyt tietää työtilan/työhuoeen vapautuvan Turussa, ilmoitelkaa siitä minulle!
Ja liittykää tukemaan näitä taideyhteisöjä, käykää avoimissa ovissa, käykää näyttelyissä. Laskekaa huoneisii jäätävän syvä hiljaisuus kun joku alkaa vaatia taidekasarmien tonttitilaa usio käyttöön. Puhukaa taiteen ja tekemisen puolesta!

Pikku kurkistuksia tulevaan..

Ensinäkin voimme todeta että kukkien hoitelu ja virkistyminen sujuu jo erinomaisesti. Kuvassa Irma (os. Perkele) käyttää taitavasti st. pauliaa pieluksenaan ja kuorsaa, samalla kun muulinkorvaa käytetään kivasti suojaamaan auringon häikäisyltä, ja etualalla näkyvistä rönsylinjoista voi aina rouskaista palasen jos alkaa hiukoa.. Kiva ja kiitti.


Sitten tässäpä pikkuinen pilkahdus Turun seudun maisemaa vihjeeksi siitä että muutto se taas taitaa häämöttää nurkan takana, samoin kuin nämä hemaisevat maisematkin.


Sekä milteimpä kuva-arvoitus tästä. Tässä on vihje eräästä muutoon liityvästä, jokseenkin parjatusta huonekalusta ja pikkuisesta muutoksesta joka sille on saattanut tapahtua..

Kaikki vanhat filmit..

(Tein tämän postauksen jo kerran, se oli melkein valmis kun Henry, uskollinen läppäri joutui päivittämään jotain ja jossain, ja koko homma katosi. Otetaan nyt uusiksi.)

Meillä televisio on vakava asia. Siis ukkokultani on tehnyt siitä moisen, ainakinkun ottaa huomioon miten vähän me katsomme televisiota. Oikeasti katsomme sitä varmaankin sen tunnin päivässä, jos muistamme, ja minä katson kaiken nauhoituksina koska olen klo.21 töissä.

Joten meillä televisio on oikeasti miehen tietokone, ja jokin härveli/ohjelma joka on jotenkin tekemisissä w-lan-laatikkomme kanssa, ja sitten vielä minun läppärini, ja videotykki ja se hienon hieno laajakangas jonka ole ukolleni askarrellut taulutv:ksi. Ai, miten niin monimutkaista?!
Ytimenä on se että tv:tä katsellaan ja siltä nauhoitetaan miehen tietokoneen kovalevylle josta ohjelmia sitten pikku erissä katsellaan ja joko poistetaan digihelvetitiin tai poltetaan editoituina (mainokset pois jne.) cd-levyille täydentämään elokuvakirjastoamme.

Meillä on hiukan erillainen leffamaku, mies katsoo sotaelokuvia joissa joko nasit tappavat ja venäläiset jyristelevät, tai tulevaisuudeen tuomiopäivä palaa ameriikan raunoissa. Minun kevään lempielokuviini ovat kuuluneet (perustuen siihen etten ole antanut poistaa niitä yhden katselukerran jälkeen) Shrek-leffat ja jokunen miss Marple. Yhdessä katselemme komedioita ja joitakin klassikko-statuksen elokuvia kuten Komisario Palmun mustavalkoisia, sekä Hitckokin murhamysteereitä.

Mutta kuten kuva antaa teidän ymmärtää meille on kertynyt pikku hiljaa vino pino cd-levyjä joissa on kaikkea sitä sun tätä, elokuvia, dokumentteja ja minisarjoja. Sekä, niin täydellisenä kuin se lähetyshäiriöistä johtuen voi olla, täysi kokoelma Hercule Poirotn seikkailuja, että nti. Marplea, kaikki omissa levyissään sievänä settinä. (Kunhan taas tekee mieli niitä katsoa.)

Miehen levykirjaston huolto on sitä että hän ediotoi ja polttaa levyt, kirjaa niiden sisällön excel-taulukkoon koneelle (sisältäen levyn sisällön, kuvasuhteen yms numerotiedot) ja kirjoittaa levyn päälle korkeintaan numeron. Minulle tämä ei riitä. Eräänä yönä toteutin pitkästä aikaa suunnitelman alusta loppuun, leikkelin vanhoja Vogueta ja muita lehtiä levynkansiksi ja kirjoitin sisällöt niin kansiin kuin levyihin. Lopputuloksesta kuva.

Viikonloppuna mies uhkasi aloittaa levysarjan valmistelun sisko Koolle, "Eksyin Jane Austenin maailmaan", "pukeutuminen historia" ja "ruokapöydän historia"-minisarjat saadaan vihdoin omiksi dvd-levyikseen. Sitten puuttuvat enää Wallanderit.

I just FAKE it

Että väärennellen voittoon...

Huomatan nyt samantien että tästä postauksestani uupuu toistaiseksi kuva huikeasta lopputuloksesta, kunnes ehdin sen jostain käsiini saamaan, aiheena ovat kuitenkin Pyhäinjäännösväärennökset. (ja niiden tekeminen)

SCA:n Sydäntalvenjuhlan Tiede&taide kilpailussa aiheena oli kieroilu. Piti esitellä ja todistaa aidoksi jotain mitä keskiajalla on tehty, mutta mitä ei ehkä olisi ikinä pitänyt/kannattanut tehdä. Todisteeksi riitti ihan kuva tai teksti jossa asia mainitaan ja omatehty rekostruktio aiheesta.

Kilpailussa nähtiin esimerkiksi: huppu joka oli puettu päänpäälle poikittain koko muun kampaus-huivikeon päälle. Samaantapaan kuin vastahankaisin työkaveri porukasta taittaa tonttulakin päänpäälle siksi aikaa että saadaan pikkujoulujen yhteiskuva otettua.

Leonardo Da vincin piirustuksen perusteella tehty miekanterä jossa oli useampi väkänen ja kiemura kuin seitsiläisessä linkkuveitsessä, ja luultavasti Da vincin mielessä niillä kaikilla oli jokin anatomisesti verinen, sotkuinen ja hyvin ikävä tarkoitus.

Oli myös irrallinen ketunhäntä joka sidottiin miesten vaatetuksessa selkäpuolelle peittämään hosejen (pitkien takkiin suoraan solmittujen sukkien) ja takin väliin jäävää paljasta persrakoa. (englantilainen ratkaisu muutes, kuka tahansa muu olisi voinut edes harkita esim. alushousuja..)

Italialainen meikki, jossa kasvot olivat kalpeat kuin lakana, posket rusottivat ja huulet olivat punaiset, mutta jos meikattu olisi uskaltanut hän olisi myös nyppinyt pois silmäripsensä ja kulmakarvansa tehdäkseen meikistä täysin autenttisen, -karvattoman. (itse luulen että moisen meikin erikoisuuden taustalla on ollut hyvin vaalean blondin vaikutus, sellaisen kuutamoihoisen suomalaisen nassun josta silmäripsiä ja kulmakarvoja ei erota alle puolesta metristä kuin vastavaloon, moisen on täytynyt näyttää hätkähdyttävältä aikansa Saimi Nuosiaiselta, tummakulmaisten välimeren ihmisten keskellä. Ja kun samaa lookkia ei ole muuten saatu, on päätetty nyppiä kaikki pois, vaikka tuskin se samalta on näyttänyt.)




Ja sitten pääsen omaan asiaani:
Minä ja sisko Koo siirryimme taideväärennösten ja pyhäinjäännösten maailmaan.
Pyhäinjäännöskauppa oli keskiajalla hyvin, hyvin kannattavaa.
Pyhäinjäännös oli varsinainen Tohtori Doxleyn eliksiiri, se paransi sairaat, lohdutti syntisiä, suojeli onnettomuuksilta ja oli omistajalleen kultainen lippu taivaaseen. Kaikki tämä jopa ilman että syntiset edes ikinä näkivät itse jäännöstä saati koskettivat sitä! Pyhimysten maalliset jääneet näet säteilivät ylitsevuotavaa siunausta kuin Strenobyli.
...Tietenkin pyhäinjäännökset saattoivat aiheuttaa myös tauteja, sortaa rakennuksia ja iskea kuolleena maahan, mutta tekivät näin vain oikeuden nimissä! (esimerkiksi jos pyhäinjäännös joutui kerettiläisten käsiin, se siirettiin väärään kirkkoon, se otettiin esiin vääränä päivänä, jne.. mutta pyhäinjäännös teki kaiken tämän vain todistevvasti pahan, arvottoman ja syntisen ihmisen käsissä, - ja suojellakseen eloonjääneitä vielä suuremmilta harmeilta.)

Pyhäinjäännöksiä alkoi pulpahdella maailmaan jo varsin varhain keskiajalla. Ne olivat omiaan tuomaan pyhiinvaeltajia ja uusia kirstittyjä kirkkoihin, ja kartuttamaan samalla kirkkojen kassoja sekä taivaan valtakunnan kuulijoiden sanomaa. Aivan alkuun uskoisin pyhänjäännösten oleen pyhimyksiksi julistettujen ihmisten hauta- tai teloituspaikkoja, joissa ymmärrettävästi lepäsi hänen vertaan ja siunausta yllin kyllin.
Sittemmin luita alettiin kaivaa esiin, haudata uudelleen, jakaa ruumista osiin niin että pää haudattiin toisaalle kuin muu ruumis. Sitten jaettiinkin jo kokonaisia luurangon luita. Joita alettiin lopulta ihan kirkollisesti sahata pienemmiksi jotta kaikille riittäisi. (itse tahtoisin tietää tuliko luusahasta, jolla pyhimys pilkottiin, myös jotensakkin pyhä, ja missä moisia säilytetään.)

Pyhimyksiltä oli jäänyt myös paljon muuta tavaraa jälkensä tästä maalisesta vaelluksdesta, ja se kaikki riippui vallan siitä mitä ihmisten mielikuvitus keksi. Pyhä Madonna esimerksi on ollut hyvinkin vuotavaista lajia. Hänen rintamaitoaan, kyyneliään ja jopa verta, on väitetysti kerätty talteen pieniin pulloihin sinne sun tänne (samoin kuin maahan pudonneista pisaroista on kasvanut kokonainen herbaario partantavia kasveja.) ihmeelliseksi todistavat näiden pullojen sisällön se että tiettynä, oikeana päivänä, esimerkiksi kerran kuudessakymmenessä vuodessa, neste pullon sisällä muuttu juoksevaksi vaikka muutoin olisikin kuivunutta, tuhatvuotta vanhaa möhnää.
Opetuslasten hampaita, hiuksia ja vaatteenkappaleita löytyi myös runsainmitoin. Jeesuksen ristin kappaleita sanotaan riittävän kokonaisen kirkon rakennusaineksi asti. Jeesuksen käyttämä kalaverkkokin löytyi jostain, samoin kuin tähteitä leivän ja kalojen joukkoruokailuihmeestä, viiniä Kaanaan häistä, joku oli tainnut ottaa tähteet talteen myös viimeiseltä ehtoolliselta..

-Kaikkea tätä, ja vielä paljon enemmänkin löytyi ja katosi pitkin keskiaikaa ympäri Eurooppaa. Niitä annettiin lahjoiksi, niitä varastettiin, niitä ostettiin ja niistä käytiin raskaita kiistoja eri kaupunkivaltioden välillä. Sanomattakin on selvää että niitä myös väärenettiin. jo tuolloin kriitiset ihmiset kyselivät miten samasta pyhimyksestä saattoi löytä kaksi pääkalloa kahdessa eri kirkossa, tai miten eräällä pyhimyksellä ilmeni lopulta löytyvän kolme kokonaista käsivartta, kaikki yhtä pyhiä. Kukaan ei kuitenkaan kuullennut heitä.

Itse päädyimme tekemään useamman pyhäinjäännöksen kerralla. Tarkoituksemme oli kokeilla myös käärinliinan valmistusta esim, värjäämällä pikkusiskomme hennalla ja käärivämme hänet sitten pellavaan, mutta aika ei riittänyt.

Itse keskityin tekemään mahdollisimman kauniin pikku rasian johon voisin sulloa jonkin luun kappaleen. Pahaksi onneksi Pyhäinjääännösten säilytyslippaat ovat kokeneet todellisen tuunaus-vyöryn. Yhtään keskiaikaista lipasta ei ollut jätetty parantelematta seuraavilla vuosisadoilla edes hiukan (lue: kultauksin, jalokivin muine vaatimattomine pikku lisäyksineen) tai no oli, muutama jo alunperin ylilyöty yllätys kuten kultainen ihmiskädenuotoinen rasia, sekä vaatimaton, jättimäiskokoinen, kultainen risti.

Ostin tiimarista pikkuisen puurasian ja maalasin siihen pienoismallimaaleilla enkeleitä sekä Pyhän Laurentiuksen halstarilla kärsimässä. Liimasin päälle sisko Koon testamenttaamia 80-luvun rihkamakorvakorujen timangi-kiemuroita sekä helmiä. Päällystin rasian sisältä ensin silkillä ja sitten liimasin vielä joukkoon samettikankaan kultahelmikoristuksin. Pyhimyksen luun hankin lopulta citymarketin herkkutiskiltä, se oli grilliporsaan kylkeä, kohtalaisen hyvin käristetty. olin päättänyt jo varhain että vain luun piti näyttää vanhalta ja kärsineeltä, kun taas rasia, keskiajalla kun oltaisiin, saisi olla uusi. Multaan hautaaminen, kettigeillä mäiskiminen ja hapoilla töhriminen sai jäädä sikseen.

-Ja kuka olikaan esikuvani?
Siskoni puolestaan irrotti apteekin mainosavaimenperäsä killuneen irtosilmän parempaan talteen ja asetteli mollukan kauniiseen rasiaan. Silmän nimesimme Pyhän Lucian silmäöksi, sillä onneton pyhimys sai atribuutikseen kaksi lauasella mollottavaa silmää, omien menetettyjensä muistoksi. (hyvin ymmärretävästä syystä tätä atribuuttia näkee harvemmin 13.12 järjestetytävissä kekkereissä.)

Lauantaiaamuna, kolmen tunnin yöunien kera tehtailin vielä aidohkon aitoustodistuksen joita ilman yksikään pyhäinjäännös ei päässyt Euroopassa kylää kauemmas. Kirjoitin sen osaksi saksaksi ja osaksi suomeksi. (en siis latinaksi, mikä olisi ollut tosi hienoa) Ja jos FB-kaveriani on uskominen, ainakin saksaksi emme valehdelleet; lause nimittäin olki suurinpiirtein tämä: Esine jonka näet on aito, se on niin aito kuin näet.

Näyttelyssä paras valittiin yleisöäänestyksellä, ja tuomaristo muistutti että omaakin työtä sai äänestää, ja äänestää sai vaikka useamman kerran! Ja iloksemme voimme todetta että saimme myös väärentämiemme äänien lisäksi ihan oikeasti eniten ääniä tässä kilpailussa!

Palkonnoksi saimme pikkuisen pullon ruusunlehtilikööriä joka on maustettu hunajalla.. ja pikku tilkalla koiruohoa. Muuta myrkyllistä siinä ei kuulemma kuitenkaan ole kuin etanoli...Ihan oikein meille.