Että väärennellen voittoon...
Huomatan nyt samantien että tästä postauksestani uupuu toistaiseksi kuva huikeasta lopputuloksesta, kunnes ehdin sen jostain käsiini saamaan, aiheena ovat kuitenkin
Pyhäinjäännösväärennökset. (ja niiden tekeminen)
SCA:n Sydäntalvenjuhlan Tiede&taide kilpailussa aiheena oli kieroilu. Piti esitellä ja todistaa aidoksi jotain mitä keskiajalla on tehty, mutta mitä ei ehkä olisi ikinä pitänyt/kannattanut tehdä. Todisteeksi riitti ihan kuva tai teksti jossa asia mainitaan ja omatehty rekostruktio aiheesta.
Kilpailussa nähtiin esimerkiksi: huppu joka oli puettu päänpäälle poikittain koko muun kampaus-huivikeon päälle. Samaantapaan kuin vastahankaisin työkaveri porukasta taittaa tonttulakin päänpäälle siksi aikaa että saadaan pikkujoulujen yhteiskuva otettua.
Leonardo Da vincin piirustuksen perusteella tehty miekanterä jossa oli useampi väkänen ja kiemura kuin seitsiläisessä linkkuveitsessä, ja luultavasti Da vincin mielessä niillä kaikilla oli jokin anatomisesti verinen, sotkuinen ja hyvin ikävä tarkoitus.
Oli myös irrallinen ketunhäntä joka sidottiin miesten vaatetuksessa selkäpuolelle peittämään hosejen (pitkien takkiin suoraan solmittujen sukkien) ja takin väliin jäävää paljasta persrakoa. (englantilainen ratkaisu muutes, kuka tahansa muu olisi voinut edes harkita esim. alushousuja..)
Italialainen meikki, jossa kasvot olivat kalpeat kuin lakana, posket rusottivat ja huulet olivat punaiset, mutta jos meikattu olisi uskaltanut hän olisi myös
nyppinyt pois silmäripsensä ja kulmakarvansa tehdäkseen meikistä täysin autenttisen, -karvattoman. (itse luulen että moisen meikin erikoisuuden taustalla on ollut hyvin vaalean blondin vaikutus, sellaisen kuutamoihoisen suomalaisen nassun josta silmäripsiä ja kulmakarvoja ei erota alle puolesta metristä kuin vastavaloon, moisen on täytynyt näyttää hätkähdyttävältä aikansa Saimi Nuosiaiselta, tummakulmaisten välimeren ihmisten keskellä. Ja kun samaa lookkia ei ole muuten saatu, on päätetty nyppiä kaikki pois, vaikka tuskin se samalta on näyttänyt.)
Ja sitten pääsen omaan asiaani:
Minä ja sisko Koo siirryimme taideväärennösten ja pyhäinjäännösten maailmaan.
Pyhäinjäännöskauppa oli keskiajalla hyvin, hyvin kannattavaa.
Pyhäinjäännös oli varsinainen Tohtori Doxleyn eliksiiri, se paransi sairaat, lohdutti syntisiä, suojeli onnettomuuksilta ja oli omistajalleen kultainen lippu taivaaseen. Kaikki tämä jopa ilman että syntiset edes ikinä näkivät itse jäännöstä saati koskettivat sitä! Pyhimysten maalliset jääneet näet säteilivät ylitsevuotavaa siunausta kuin Strenobyli.
...Tietenkin pyhäinjäännökset saattoivat aiheuttaa myös tauteja, sortaa rakennuksia ja iskea kuolleena maahan, mutta tekivät näin vain oikeuden nimissä! (esimerkiksi jos pyhäinjäännös joutui kerettiläisten käsiin, se siirettiin väärään kirkkoon, se otettiin esiin vääränä päivänä, jne.. mutta pyhäinjäännös teki kaiken tämän vain todistevvasti pahan, arvottoman ja syntisen ihmisen käsissä, - ja suojellakseen eloonjääneitä vielä suuremmilta harmeilta.)
Pyhäinjäännöksiä alkoi pulpahdella maailmaan jo varsin varhain keskiajalla. Ne olivat omiaan tuomaan pyhiinvaeltajia ja uusia kirstittyjä kirkkoihin, ja kartuttamaan samalla kirkkojen kassoja sekä taivaan valtakunnan kuulijoiden sanomaa. Aivan alkuun uskoisin pyhänjäännösten oleen pyhimyksiksi julistettujen ihmisten hauta- tai teloituspaikkoja, joissa ymmärrettävästi lepäsi hänen vertaan ja siunausta yllin kyllin.
Sittemmin luita alettiin kaivaa esiin, haudata uudelleen, jakaa ruumista osiin niin että pää haudattiin toisaalle kuin muu ruumis. Sitten jaettiinkin jo kokonaisia luurangon luita. Joita alettiin lopulta ihan kirkollisesti sahata pienemmiksi jotta kaikille riittäisi. (itse tahtoisin tietää tuliko luusahasta, jolla pyhimys pilkottiin, myös jotensakkin pyhä, ja missä moisia säilytetään.)
Pyhimyksiltä oli jäänyt myös paljon muuta tavaraa jälkensä tästä maalisesta vaelluksdesta, ja se kaikki riippui vallan siitä mitä ihmisten mielikuvitus keksi. Pyhä Madonna esimerksi on ollut hyvinkin vuotavaista lajia. Hänen rintamaitoaan, kyyneliään ja jopa verta, on väitetysti kerätty talteen pieniin pulloihin sinne sun tänne (samoin kuin maahan pudonneista pisaroista on kasvanut kokonainen herbaario partantavia kasveja.) ihmeelliseksi todistavat näiden pullojen sisällön se että tiettynä, oikeana päivänä, esimerkiksi kerran kuudessakymmenessä vuodessa, neste pullon sisällä muuttu juoksevaksi vaikka muutoin olisikin kuivunutta, tuhatvuotta vanhaa möhnää.
Opetuslasten hampaita, hiuksia ja vaatteenkappaleita löytyi myös runsainmitoin. Jeesuksen ristin kappaleita sanotaan riittävän kokonaisen kirkon rakennusaineksi asti. Jeesuksen käyttämä kalaverkkokin löytyi jostain, samoin kuin tähteitä leivän ja kalojen joukkoruokailuihmeestä, viiniä Kaanaan häistä, joku oli tainnut ottaa tähteet talteen myös viimeiseltä ehtoolliselta..
-Kaikkea tätä, ja vielä paljon enemmänkin löytyi ja katosi pitkin keskiaikaa ympäri Eurooppaa. Niitä annettiin lahjoiksi, niitä varastettiin, niitä ostettiin ja niistä käytiin raskaita kiistoja eri kaupunkivaltioden välillä. Sanomattakin on selvää että niitä myös väärenettiin. jo tuolloin kriitiset ihmiset kyselivät miten samasta pyhimyksestä saattoi löytä kaksi pääkalloa kahdessa eri kirkossa, tai miten eräällä pyhimyksellä ilmeni lopulta löytyvän kolme kokonaista käsivartta, kaikki yhtä pyhiä. Kukaan ei kuitenkaan kuullennut heitä.
Itse päädyimme tekemään useamman pyhäinjäännöksen kerralla. Tarkoituksemme oli kokeilla myös käärinliinan valmistusta esim, värjäämällä pikkusiskomme hennalla ja käärivämme hänet sitten pellavaan, mutta aika ei riittänyt.
Itse keskityin tekemään mahdollisimman kauniin pikku rasian johon voisin sulloa jonkin luun kappaleen. Pahaksi onneksi Pyhäinjääännösten säilytyslippaat ovat kokeneet todellisen tuunaus-vyöryn. Yhtään keskiaikaista lipasta ei ollut jätetty parantelematta seuraavilla vuosisadoilla edes hiukan (lue: kultauksin, jalokivin muine vaatimattomine pikku lisäyksineen) tai no oli, muutama jo alunperin ylilyöty yllätys kuten kultainen ihmiskädenuotoinen rasia, sekä vaatimaton, jättimäiskokoinen, kultainen risti.
Ostin tiimarista pikkuisen puurasian ja maalasin siihen pienoismallimaaleilla enkeleitä sekä Pyhän Laurentiuksen halstarilla kärsimässä. Liimasin päälle sisko Koon testamenttaamia 80-luvun rihkamakorvakorujen timangi-kiemuroita sekä helmiä. Päällystin rasian sisältä ensin silkillä ja sitten liimasin vielä joukkoon samettikankaan kultahelmikoristuksin. Pyhimyksen luun hankin lopulta citymarketin herkkutiskiltä, se oli grilliporsaan kylkeä, kohtalaisen hyvin käristetty. olin päättänyt jo varhain että vain luun piti näyttää vanhalta ja kärsineeltä, kun taas rasia, keskiajalla kun oltaisiin, saisi olla uusi. Multaan hautaaminen, kettigeillä mäiskiminen ja hapoilla töhriminen sai jäädä sikseen.
-Ja kuka olikaan esikuvani?
Siskoni puolestaan irrotti apteekin mainosavaimenperäsä killuneen irtosilmän parempaan talteen ja asetteli mollukan kauniiseen rasiaan. Silmän nimesimme Pyhän Lucian silmäöksi, sillä onneton pyhimys sai atribuutikseen kaksi lauasella mollottavaa silmää, omien menetettyjensä muistoksi. (hyvin ymmärretävästä syystä tätä atribuuttia näkee harvemmin 13.12 järjestetytävissä kekkereissä.)
Lauantaiaamuna, kolmen tunnin yöunien kera tehtailin vielä aidohkon aitoustodistuksen joita ilman yksikään pyhäinjäännös ei päässyt Euroopassa kylää kauemmas. Kirjoitin sen osaksi saksaksi ja osaksi suomeksi. (en siis latinaksi, mikä olisi ollut tosi hienoa) Ja jos FB-kaveriani on uskominen, ainakin saksaksi
emme valehdelleet; lause nimittäin olki suurinpiirtein tämä:
Esine jonka näet on aito, se on niin aito kuin näet.Näyttelyssä paras valittiin yleisöäänestyksellä, ja tuomaristo muistutti että omaakin työtä sai äänestää, ja äänestää sai vaikka useamman kerran! Ja iloksemme voimme todetta että saimme myös väärentämiemme äänien lisäksi ihan oikeasti eniten ääniä tässä kilpailussa!
Palkonnoksi saimme pikkuisen pullon ruusunlehtilikööriä joka on maustettu hunajalla.. ja pikku tilkalla koiruohoa. Muuta myrkyllistä siinä ei kuulemma kuitenkaan ole kuin etanoli...
Ihan oikein meille.
.. Kirjontakillan uusi haaste on kirjoja lohikäärmeitä. Löysin netistä kivan kuvan jossa lohikärme syö elefantin, vaaleanpunaisen elefantin.. liekö joku nauttinut sitä ehtoollisviiniä ennen piirtämistä (kuva ainakin näytti keskiaikaiselta) Päätin teroittaa neulani kuvaa varten. Kuka lieneekään päätäneen haasteen pohjakankaaksi villan, jota minulla ei ollut, mutta oli tiivistä askarteluhuopaa joka tuntui hyvältä idealta.... Ottakaa opiksi! Huopa ei sovi kirjontapohjaksi, se joustaa aivan liikaa ja vartti kehykseen pingotettuna tuo puoli senttiä lisää kirjontapintaa. Perskules...
ja bonusuutinen! Olen huomannut viimeaikoina saunomisessa, perunoidenkuorimisessa, hiustenlaitossa, sekä käsien desifioinissa ongelmia..
