Muutaman viime päivän olen tutkinut ja kokeillut tudor- ja renesanssiajan kannujen koristeluja ja muotoilua oman työpöytäni ääressä. Mieheni toi minulle tukkurilta savea, ja vaikka polttamiset ja lasitukset täytyykin sumplia monimutkaisesti toisten uuneilla, on minulla ollut oikein mukavaa.
Rakensin kannuni käsin makkaratekniikalla, mikä tekee esineistä painavampia ja paksumpia kuin dreijaten tehdyt, ajankäytöllisestikkään käsinrakentaminen ei ole yhtä tehokasta kuin dreijaten (ajassa jossa valmistin yhden kannun olisin varmaankin dreijannut kolme) mutta käsinrakennus antaa mukavasti työskentelyvaraa.
Vaikka koitinkin rajata etsimäni tiedon ja sen "täydellisen kannun" ulkonöän 1450-1600-luvun euroopan ajalle huomasin sen hiukan hankalaksi ja vähän tylsäksisikin, ohessa syitä miksi.
Esineiden taustamateriaalina käytin opiskeluaikojen muistiinpanojani, internetin kuvahakua ja englannin opintomatkaani (jolloin tuli työskenneltyä pelkästään traditionaalisten työskentelytapojen ja perinteisten astiamallien parissa). Kuvahaun kanssa pell.. leikkiessäni huomasin seuraavaa a) miten sama peruskannu on pysynyt liki muuttumattomana halkikeskiajan, b) miten vaikeaa tämän vuoksi esineiden ajoittaminen voi olla, c) miten esineet on helpompi jakaa keskiajan aikana aluellisiin tyylisuuntiin kuin aikajanoihin, d) miten paljon engelsmannien keramiikaa oikeasti onkaan museoissa esillä. (ja e) miten epäluotettava internetin kuvahaku onkaan, sama kuva pullahteli esiin eri aikakausista puhuttaessa ja kerran jo löytämäni "hyvät" sivut saattoivat hävitä kuukelista ikipäiviksi vessatauon ja teenkeiton aikana. prkl!kirjat eivät ole aina sen parempia)
Rakentelin parin päivän sisällä kahta eri perusesinettä; ns. pilgrim-pulloa sekä isohkoa kannua. käytin rakentamiseeni hyvälaatuista kivitavaraa, kahta eri laatua. ns. espanjansavea joka on väriltää hyvin tummaa ja koostumukseltaa karkeaa (sisältää paljon karheaa täyteainetta, ja siten vastaa oikestaan savia joita pohjoismaissa uskotaan käytetyn keskiajalla) ja jonka toivon jäävän väriltään lämpimäksi myös lasituspolton jälkeen (kuten tudor-kannut kuvien perusteella ovat)
Sekä erittäin hyvää ja sileää kivitavaraa (jollaista tuskin keskiajalla tunnettiin mutta jokunn potteri näki siitä varmasti märkiä unia) josta on mukava muovailla ja joka toivonmukaan kestää hyvin myös hiukan ohuempiseinäisiä rakentelujani.
Koristeluja ajanmukaan ovat erillaiset raape-kuviot, pintaan istutetut "helmet", astiaan painellut leimakuviot tai simpukankuoren jäljet (epäilen kissan nyysineen koristelusimpukkani työpöydältä omiin leikkeihinsä kska en löydä sitä mistään) ns. partamies-kuvionti sekä kasviaiheet. Partamiestä en vielä ole yrittänyt tehdä, sillä en jotenkin pidä "naamailevista" esineistä, tarvitseeko kaikella olla silmät?
Itse kiinnitin kuvien perusteella huomiota myös kannujen nokkaan ja kahvaan. Useisa (englantilaisissa, kuinkas muuten) kannuissa on hyvin selkeästi tunnistteva kaatonokka jonka minä olen nimennyt "lyhyeksi nokaksi", vähän niikuin kolme sormea olisi nipistänyt mukin reunaa ja tehnyt siihen nokan. Käsinrakentelussa on kuitenkin se hyvä puoli että nokkaakin pääsee kokeilemaan parikin kertaa, jos nimittäin jaksaa rakentaa suuaukon aina uudestaan, kuten minä. Parin kokeilun jälkeen tulin siihen tulokseen että tudor-kannussa täytyy olla lyhyt nokka.
Kahvana taas kuvissa esiintyi ns. devonilainen kahva. Dvonilasesta kahvastta olen saattanut mainita enenkin sillä juuri tämä, yksinkertainen ja tiiviisti astian seinämästä lähtevä kahva tyyppi oli koetinkivenäni opintomatkallani. Ny'in devonilaista kahvaa itseni näännyksiin pitkän viikon (siis pelkkiä kahvoja) kunnes hyväksyimme sen etten ehkä opi mokomaa.
Suosin astioissani enemmän pohjoismaissa käytettyä valmiiksi "lypsettyä" kahvaa joka istutetaan esineeseen hiukan toisin kuin devonilainen.
Näissä kannuissani kahvat ovat silmääni lopulta hiukan liian ohuita, mutta olkoot nyt tämän kerran..
Keskellä kuvaa olevaaa kannua koitin koristella enemmän renesanssin henkeen kaivertamalla siihen kerroksia. Kokeilin jopa kukkais-aiheista kaiverruskoristelua joka olisi tarkoitus kuultaa lasitteen alta, mutta saahan nyt nähdä. ensimmäiseksi kokeilluksi kuva on ansaitusti vastavaloon.
Seuraava vaihe on esineiden kuivuminen, sen aikana voin vielä mukavasti silotella sineiden pintoja ja erityisesti sisäpuolia, sekä toivoa tteivät astiat kuivuessaan halkeile!
Lopullisena värinä näille olisi tarkoitus olla vihreää, sinistä ja ruskeaa.
Toivotaan että onnistuvat.
Ne tuli vihdoin uunista! Anteeksi rumat kuvat...
Tässä on taas kokeiltu miltä se tudor-kannut näyttää ja tuntuu oikeasti. vuokrasin paja-tilaa ja tilasin savea, ja viikon puuhastelun jälkeen tulos on jotakin tämän tapaista...
Ja muita iloisia perhetapahtumia: vaakunoista Drachensheim ja Infimus mon Aureus ovat valmiit!
