Istuimme sohvalla ja ajattelin karata jääkaapille ensimmäisen puoliajan aikana, sytytin sohvan viereisen jalkalampun ja venyttelin, jokin hyttysentapainen lensi kohti valoa ja näppäsin sen kesken lennon sormieni väliin. Se hajosi tomuksi.
Pysähdytään nyt tähän, katsotaan hidastuksena.. jotakin (koi) lentää kohti yössä paistavaa valoa kuin koiperhonen, näppään sen (koi) sormieni väliin ja se hajoaa kultaiseksi tomuksi (vaatekoi). Minä kiroilen.
En toivoisi vaatekoita kenellekkään riesaksi. En kenellekkään. Vaatekoi on yhtä harmittoman näköinen ja petollisen inhottava kuin se että käyttäisit salasanana Salasanaa, kiinnittäisit taulukoukun sinitarralla, tai antaisit tyttöystäväsi kiskoa nirunarukengät jalkaan pitkää ja pakollista kävelymatkaa varten.
Muutamassa viikossa olen oppinut vaatekoista ihan liikaa, ja koska joku muukin varmasti tulee niihin lentäviin äälötyksiin vielä törmäämään, niin tässä lyhyt oppimäärä.
Vaatekoi on kellertävä, noin keitetyn riisijyvän kokoinen. kun sen tappaa se hajoaa tomuksi (sen päällä hyppimisestä ei ole mitään iloa). Se on lentäjänä juuri sellainen ärsyttävä räpyttelijä, joka lentää melkein naamallesi ja väitää viime hetkellä kättäsi, kun luulet sen laskeutuneen johonkin ihan vierellessi, se on laskeutunut ihan vierellesi mutta se on niin pieni ja mitättömän näköinen ettet sitä huomaa, kunnes istut ja se räpyttelee taas johonkin.
Vaikka luulisitkin että saat selville missä niitä koita muhiin ravistelemalla raivoisasti vaatteitasi, olet väärässä. Vain sarjakuvissa koit pelmahtavat sankana pilvenä ilmaan, oikeasti tuhojaan tekee yksi tai kaksi ällötystä kerrallaan, eivätkä ne näköjään ikinä lennä silloin kuin sitä toivoisit.
Lentävän räpyttelyn lisäksi huomaat että huushollissasi on koita, kun huomaat omistaneesi joskus jotain arvokasta. Koit syövät nimittäin villaa ja silkkiä, ja huomaat pian mikä niistä Yves Rocherin silkkihuiveista oli aito (ei muuten yksikään), koska siihen on ilmestynyt repaleisia reikiä.
Minäkin muuten luulin että ne söisivät myös pellavaa, mutta eivät syö. Jos samassa paikassa nyt kuitenkin on sekaisin sekä villaa että muita kuituja, ne tekevät kyllä pesänsä molempiin, mutta aloittavat villasta. Ne syövät villaa ja silkkiä.
Ne pesivät mieluiten pimeässä, vähän kosteassa, juuri niissä vaatteissa mitä harvemmin käytät. Kannattaa käydä läpi esimerkiksi villasukat, jos niissä näkyy valkoisia ohuesta rihmasta muodostuneita putkia ja pikkuruista pipanaa, sekä niitä reikiä, niin Bingo! Siellä ne uudet pikku pirulaiset muhivat.
Kannattaa käydä läpi ihan kaikki: kaapin perukat, villapipolaatikot, kääntää ympäri kaikki lattimatot, nostella talvitakin kaulukset pystyyn, huopahatut, tutkia kangastilkkulaatikot ja lampaanvillatohvelit. Vaatekoiden metsästys on yhtä inhottavaa kuin vatsatauti, pissitulehdus ja veromätkyt yhteensä yhdellä kertaa. Aina kun luulet että se on ohi, muistat jonkin nyssäkän.. "no ei kai ne nyt sinne olisi..". - Juu, kuule ovat ne.
Olen istunut ja tilittänyt aiheesta yhden jos toisen kanssa, ja esimerkiksi ystäväni Museoniuho, on osoittautunut korvaamattomaksi avuksi. "Koiperhonen ei oikein kestä mitään" kertoi Museoniuho, "Paras on vesipesu, lämpötilalla ei ole väliä, ne vain eivät kestä vettä."
Toinen ystäväni vannoi pakastamisen nimeen, minulla ei ainakaan ole tilaa pakastimessa, mutta tämä ystävä myönsikin ottaneensa talon toisen arkkupakastimen kokonaan koiperhosten joukkotuhon välineeksi, mutta hänellä onkin talo täynnä villalankaa.
Isosiskoni, useimpien tilitysteni järkkymätön kuuntelija, lohdutti että myös villakangastakit voi pestä koneessa, käsinpesu saataa olla takille rankempi kokemus kuin hienopesuohjelma pyykkikoneessa, takit täytyy vain kuivata tasolla. Asiat joita jostain syystä en ole voinut pestä, eli huopahatut, olen imuroinut ja myrkyttänyt raidilla.
Eli miten pääset koiperhosista: ne eivät kestä pakkasta, vettä, eivätkä reipasta, pitkää ja erittäin aurinkoista tuuletusta. Ne eivät pidä myöskään myrkystä (meillä kaappien nurkat on suihkutettu raidilla) ja niiden jälkeen jättämät pikkuruiset pipanat on hyvä vähintäänkin imuroida pois. (Martat muistuttavat sivuillaan että pölypussi olisi hyvä vielä lopuksi roskiin.) Niitä voisi jopa saunottaa, mutta siihen en tällä helteellä suostu!
Aikuiset koiperhot voi jatkossa torpata, siis pesujen ja myrkytysten jälkeen, saapumasta uudestaa punasetripuun, laventelin ja raidin tuoksulla, mutta nämä hajut eivät karkota niitä toukkasia jotka jo ovat saapuneet maisemiin.(Kaupasta saatavat valmiit, "laventelintuoksuiset" karkotustuotteet muuten haisevat aivan hirveiltä!)
Puhtaat tekstiilit olisi hyvä pakata kuivana tyhjiöpusseihin ja käydä välillä inventoimassa etteivät pirulaiset tee paluuta.
(Tuli vaihdettua myös uudet hyllypaperit)
Luettuanne tämän vietätte varmasti yhtä vainoharhaista elämää tekstiilienne parissa kuin minäkin. Murehtien vuoronperään sitä miten paljon aikaa ja energiaa mahdollisesti täysin puhtaiden vaatteiden pesuun ja käsittelyyn on jo uponnut, ja paljonko vielä tarvitaan.. sekä murehtien käyttämiesi myrkkyjen tehokuutta mahdollisesti kissoihin, ja kenties tehottomuutta koihin.
- Sekä sitä kylmää hikeä mikä iskee niskaan aina kun löydät vaalean nöhtäpalleron jostain vaattestasi. ... Tähän lopuksi lista asiosta jotka eivät sittenkään ole koita: vaalea kissankarvanöyhtä, pyykkikoneessa hajonnut tyynyntäytenöyhtä, nöyhdäksi pyykissä muuttunut paperinenäliina sekä vehnäjauhotahra villatakin kyynärpäässä.
Onnitteluni!
Pyykinpesun ja suuruudenhullun siivouksen välissä tulee myös nälkä.
Heini jakoi taannoin Suomen Chiliyhdistyksen pj:n chili con carnen reseptin. Se löytyy täältä.
En ole suuri chiliruokien ystävä, en erityisesti pidä siitä polteesta, eikä perheessäni kukaan kasvata enää ikinä chilipaprikoita ikkunalaudalla edes koristeeksi, koska edesmennyt kollikissamme Jassu ei oikein ymmärtänyt milloin sopii lopettaa ja veti yhtenä keväänä chilipaprikaöverit suoraan puskasta, ei kerran, - vaan kolmesti. Koska Jassu ei tuntunut oppivan asiasta kerta kerralta yhtään mitään, luopui äitini chilipaprikoiden kasvattamisesta ja perheeni tuliset ruokakokeilut loppuivat lyhyeen.
Olen syönyt elämäni aikana hyvää chili con carnea, -ja sitten sitä kouluruokalan versiota joka ei juuri jauhelihapadasta eroa. Joskus kokeilin myös netistä löytämääni Jamie Oliverin chili-reseptiä, joka oli tosin maukasta mutta siitä oikeastaan puuttui yksi ainesosa... nimittäin chili.
Chilin sijaan olen koittanut kehitellä viime talvena toimivaa nyhtöpossun kastiketta, ja tutusnut sen takia amerikkalaiseen ruuanlaittoon lukemalla reseptikirjoja ja nettisivuja, ja pistäytymällä teeman mukaisissa ravintoloissa.
Koska rapakontakainen keittiö näyttää koostuvan, syystäkin, ihan kaikesta muusta kuin minulle tutummasta keskiaikaisesta keittiöstä, on kokemus ollut aika viihdyttävä. Tehdessäni nythtöpossukokeiluja olen ladannut pöytään kolaa, kahvia, chilejä, tomaatteja, sokeria.. ja ihmetellyt miltä näistä syntyvä ruoka oikein mahtaa maistua.
Chilireseptiä lähdimme kokeilemaa innostuneina, sillä huomaavaisesti reseptissä tulisuuden sai päättää itse. Vässykköinä otimme kaupan miedoimpia chilejä, miltei pienimmät palot mitä löysimme.
Vaikeinta tässä reseptissä oli bourbon, jota emme muistaneet kaupassa, ja kotona aloin epäillä näinköhän talouden ainoa, turpeinen halpisviskin tilkka sopisi keitokseen.
Istuin tovin keittiöjakkaralla etsimässä vastausta tähän kysymykseen... ja löysin nettisivun jossa on chili con carne-tietoutta aivan riittävästi kaltaiselleni vässykälle. Tässä, lukekaa muutkin!
Ja tässä oma muokkaukseni Heinin jakamasta reseptistä.
2 sipulia
400g jauhelihaa
400g tomaattimurskaa
0,33dl tummaa olutta (0,5 tölkki, loput meni kokkiin)
4 valkosipulin kynttä
tuoretta chiliä maun mukaan (2 miedointa, ensi kerralla otetaan ehkä kolme..)
tujaus tummaa rommia
1 tölkki valkoisia isoja papuja (olisivat voineet olla myös kidnareita mutta itse pidämme näistä enemmän)
1 dl mustaa kahvia
2 kasvisliemikuutiota / liha fondia
1tl jauhettua juustokuminaa
suolaa
mustapippuria
paistamiseen voita/öljyä
1. silppua valkosipuli, sipuli ja chili
2. laita tomaattimurska ja olut kiehumaan isoon pataan, lisää liemikuutiot
3. ruskistajauheliha, mausta suolalla ja pippurilla, lisää liha pataan
4. ruskista sipulit hitaasti pannulla voissa ja lisää aivan lopuksi sokeria jotta sipulit karamellisoituvat, lisää sipuleihin tujaus rommia, lisää sipulit lopuksi pataan.
5. kuullota chili pannulla, lisää pataan.
6. huuhtele pavut ja lisää ne pataan
7. lisää juustokumina
8. lisää pataan kahvitilkka, voit laittaa kahviin sokeria jos tahdot lisää makeutta.
9. anna hautua pitkään vähintään 45-70min, lisää tarvittaessa makeutta/suolaa.
Tarjoile riisin, ranskankerma hippusen ja nachojen kanssa.
huom. Tähän reseptiin voisi sopia jokin suuruste, Heinin reseptissä suurustaminen tehtiin lopuksi maissilastuilla.
Lehmänkirjava sankarimme muuten poti jokaisen chiliahmintansa jälkeen lehmänkokoista krapulaa vanhempieni keittiönpöydän alla Anttilan paperikassissa piilotellen, joi välillä vettä, voi pahoin ja meni taas piiloon. Kissan luultiin saaneen ensin auringon-, tai ampiaisenpiston tai syöneen pihalta liikaa ruohonkorsia kunnes isä löysi ikkulaudalla rehottaneesta chilipalosta oikeat hampaanjäljet.
(*AP tarkoittaa tässä tapauksessa Ahnetta Paskiaista)
