On tässä remontoinissa ollut niitä huippuhetkiäkin.
Jo ostaessamme oli selvää että asunnon keittiö oli tullut tiensä päähän.
Keittiö oli remontoitu 90-luvulla selvästi hyödyntäen jonkun toisen keittiöremontissa ylimääräisiksi muuttuneita kaapistonosia (tämän päättelimme keittiötä purettessa, sillä keittiön saarekkeen alakaapit ja rakenteet oli rakennettu osin.. keittiökaappien ovista).
Keittiö oli todella kulunut, kaapinovet olivat huonossa kunnossa, tiskipyötä mureni käsiin ja lattiamatto kaipasi vaihtoa, huoneen värimaailma oli mintunvihreää ja taivaansinistä, lisäksi valaistus oli tehty jatkojohtojen päähän kytketyillä spottivaloilla ja yhdellä kattoplafondilla joka valaisi vain saarekkeen toisen puolen.
Oli siis muutoksen aika.
Keittiöömme halusimme lämpimän, valoisen ja iloisen tunnelman. sellaisen keittiön johon olisi mukava tulla pilkkopimeänä räntäisenä lokakuun maanantaina (hah-hah-haa siitäs muuten sain, tänä vuonna lokakuussa täällä taisi olla kolme sadepäivää ja muuten silkkaa auringonpaistetta ja plussaa), ja sellaisen keittiön missä keväinen sunnuntai-aamu tuntuisi varpaankärkiä myöten.
Emme tahtoneet kiiltäviä kaappinovia, piilotettuja kodinkoneita (tai rosteripintaisia kodinkoneita).
"Ei Tykkää" -listalle lisättiin myös keraamiset lattialaatat, ledvalonauhat.
Valitsimme keittiöön edullisen valmiskeittiöratkaisun jossa oli paljon lämpimiä puunsävyäjä, valkoiset yläkaapit, erikseen hankimme vielä kunnon teräksinen tiskipöytä kahdella tiskialtaalla, sekä maailman hauskimmat laatat välitilaan.
Keittiön purkamisen teki puolisoni isänsä kanssa. Työ vei kokonaisuudessaan kolme päivää, jolloin kolmantena meillä ahkeroi jo lattia-asentaja laittamassa laminaattia.
Ensin puolisoni irrotteli itsekkeen keittiöstä kaiken mitä ruuvinvääntimellä pystyi purkamaan, vanhat ovet ja hyllylevyt. Seuraavana päivänä leka saikin laulaa isojen poikien lauluja kun vanhat rungot pätkittiin poiskuljetusta varten jätesäkkiin sopivaksi, ja lopuksi lattiamatto raastettiin irti. (Lattimattoa löytyi kaksi kerrosta joista toinen oli oranssivihreän kuvionnin perusteella se alkuperäinen vinkeä muovimatto vuodelta 1969).
Kun remonttiryhmä meni viemään roskia sorttiasemalle, tulin itse töistä kotiin ja aloin kilkuttamaan vanhoja kaakeleita irti seinästä.
(Pienellä vaivannäöllä kaapistojen metalli lajiteltiin erikseen ja sorttiasemalle oli mukava viedä "puhtaita" kuormia joiden purku omiin jätepisteisiinsä oli todella nopea ja edullinen juttu)
Alkuviikon ahkeroinnin pääteeksi meillä olikin sydäntäkylmäävä näky, keittiön tilalla oli vain betoninen tila, jota ystäväni arvuuttelivat naamakirjassa vuoroin autotalliksi, kellariksi ja pommisuojaksi.
- Jos joskus niin tässä hetkessä oli epäuskoinen olo, yhtäaikaa kiehuimme adrenaliinia siitä että olimme oikeasti repineet pois kaiken vanhan ja uuden kodin uusi elämä alkaisi nyt, samalla meitä pelotti aivan valtavasti.. mitä tämän betonihuoneen kanssa oikein oli tullut tehtyä ja mitä pitäisi tehdä nyt?
Seuraavaksi tasoitimme, hioimme ja maalasimme keittiön seiniä. Lattiaan asennuttettiin laminaatti ja loppuviikosta keittiössä nikkaroivat jo kaappien asentajat meidän tehdessä muita töitä muualla asunnossa.
Asennustyö tapahtui myös parissa päivässä ja erinomaisessa marssijärjestyksessä. Asennusliike huolehti aikatauluun oman asennustyönsä lisäksi kaikki tarvittavat: putkimiehen, sähkömiehen ja laatta-asentajan. Kaikki työmiehet saapuivat aina ajallaan, tekivät työt reippaasti ja siististi, ja jos mielessään olivatkin eri mieltä meidän ensi remontoijien ratkaisuista, jättivät ne sanomatta ja kannustivat vain jatkamaan oman kodin kunnostusta.
.. joten puhutaan niistä laatoista nyt?!
En tehnyt laattoja itse, en edes ajatellut tekeväni niitä itse. En ole kovin kummoinen laattamaakari, ja minulta puuttui niin suurelle työlle sekä välineistö että aika. .. mietin kyllä hetken teetävänäni osan laatoista, mutta päätin että nämäkin suuret sotasuunnitelmat on parempi toteututtaa sitten joskus kun kylpyhuoneremontit iskeytyvät kohti kiinteistöämme.
Kaipasin keittiöön lämpöä, hiukan sitä 50- 60-luvun tunnelmaa, sekä helposti puhtaana pidettävää pintaa. (Voin puhua ihan rauhassa että "minä halusin" ja että "minä tiesin", tähän keskuteluuni puolisoni ilmoitti varaavansa korkeintaan veto-oikeuden jos ihan hirveitä tulisi valittua, mutta muuten hän ei aiheeseen puuttunut.)
Alkuun himoitsin Laattapisteeltä laattaa jossa toistui kauniista keskiaikaiset, koristeelliset lattialaattakuviot. Runsaasti kasviaiheita ja ornamentteja,ja väri tuntui kuvastossa hillityltä ja raikkaalta.. -Mutta nähdessäni mallilaatan tajusin olevani ihan väärän kaakelin kaveri.
Värimaailma olikin luonnonvalossa ruskeampi ja tummempi kuin olin odottanut.
Jäin laattaliikeeseen ihmettelemään pitäisikö tässä nyt oikeasti tutkia kaikki 3000 laattaa että löytäisin mieleiseni.
Laattaliikkeen myyjä koitti onkia hiukan mieltymyksiämme esille, esittellen vähän tuolta, ja hiukan täältä mallilaattoja. Ja löysikin meitä molempia miellyttäviä laattoja, kaikka erityylisiä, kaikki hiukan eri hintaluokasta.
Jäimme miettimään ja ihmettelemään.
Kotimatkalla sen tajusin. Minullahan oli opiskeluaikainen ystävä Laattapisteen leivissä jo tiedä monettako vuotta. Jos tämä ihminen ei osaisi suosittella minulle sopivia laattoja, niin sitten ei kukaan.
.. ja miten kävi.
Minulle löytyivät juuri ne mieleiseni laattat, värikkyyttä, kuviota ja lämpöä.
Ensimmäinenkin myyjä oli niitä meille jo myymälässä esitellyt ja ystäväni sanoikin heti alkuun että "niitä samoja ajattelisin jos sinulle jotain pitäisi valita!".
Laatat ovat Imolan tehtaalta Italiasta. Kahta peruslaattaa, valkoista ja hunajankeltaista saatiin varastotuotteena, mutta laatoituksen kolme erikoislaattaa tilattiin vielä erikseen suoraan saapasmaan auringosta.
Pidän siitä että laatoissa on reippaasti vaihtelua, peruslaatassakin on tasaisen laattapinnan lisäksi kolmea eri pintakuviota jota on siroteltu laatikkoihin kivoiksi sattumiksi.
Jos laattojen valinassa kävi iloinen onnenpotku.. niin niin lykki onni vielä laattamiehenkin kanssa.
Laattamies tuli keittiöasentajan kautta, emmekä tunteneet kaveria ensinkään.
Laattamies tuli myös töihin sinä samana päivänä kun teimme muuttoa ja kaikki oli sekaisin ja kaikilla oli kiire.
Olin unohtanut tulostaa laattojen ladontakuvion. Olin myös unohtanut edes kysyä suostuisiko tämä asentaja latomaan kahdeksasta eri laatikosta laattoja ennaltamäärätyn, mutta täysin sattumanvaraisen suunnitelmani mukaan. Hiki nousi otsalle kun lähdin muuttotyömaalta remonttityömaalle tukka hulmuten.
Onnekseni laatta-asenta oli hauska mies joka ensin mutristi otsaansa hätäpäissäni nyhräämälleni ,puuväreillä väritetylle, käsinpiirretylle ladontamalille.
-Mutta totesi sitten että haastehan se tämä on ja kävi hommiin. (ja minä juoksin takaisin muuttotyömaalle)
Laatoituksesta tuli mainio. Katselimme valmista työtä yhdessä siskoni ja laattamiehen kanssa ja ammattimies selitti miten hänkin oli vähän innostunut tästä työstä, ja kokeillut sitten että ladonnassa seurattiin paitsi minun ohjettani, myös varioitiin vielä niillä yksiväristen peruslaattujen kuviopinnoilla, - mitä en itse enää olut edes ajatellut ehdottaa koska epäilin että homma levähtäisi käsiin. Otimme yhdessä lopputuloksesta valokuvia ja kehuimme työtä.
Laattamies myönsi ettei tälläisiä hommia joudu ihan joka päivä tekemään mutta työ oli ollut hauska.
Laatoituksen hallitseva pääväri, lämpimän keltainen, on pompannut myös vastapäiselle päätyseinälle, keitiön ainoalle isolle ehjälle seinälle (johon tulee myöhemmin Jotain, kunhan saamme päätettyä mitä se Jotain lopulta on.).
Seinälle haaveilin jopa hetken joko puolipanelointia ja tapettia, tai pelkkään tapettia.. enkä edes mitä tahansa tapettia vaan Kaipiaisen KiurujenYö-tapettia auringonkeltaisena!
"Paperitapetti keittiön seinässä" nosti kuitenkin mieleen sellaisen määrän muistoja opiskeluaikaisesta puutaloasumisesta missä edelliset sukupolvet olivat jättäneet jälkensä seiniin, -vahingossa varmaankin.
Ainakin toistaiseksi Kiurut lentelevät vain unissani ja keittiön seinä sai keltaisen sävynsä tikkurilan värikartasta, sävynä Kenno.
Maalisävyjen kanssa ehdin hämmästellä läpi koko remontin, kaikki seinät kun tarvitsivat jotain uudistusta, kattoja myöten. (Kattoihin meille suositeltiin Siro Himmeää, jota tarvittiin kyllä useampi purkki peittämään alleen pahimmatkin pinttymät, mutta oli maalatessa mukavaa tavaraa, -ainakin verrattuna vanhoihin kauhutarinoihin joitka olen katonmaalauksesta sateensuojien kanssa kuullut.)
Voin valehtelemetta sanoa että maalilastu-lappusia oli käytössäni pelikorttipakan paksuinen nippu, ja valitkaa vaan siitä pakasta kortti, niin voin sanoa heti mihin huoneeseen sitä on mallattu, ja miksi juuri se, se ja tuo eivät päässeet jatkoon.
Onneksi minulle kerrottiin heti alkuun, nojailessani rautakaupan maalinsävytyspisteen pöytään että juuri Tikkurilan omaan maalipohjaan tehdyillä sävytyksillä oli väritakuu, että kerran saisi vaihtaa jos pikkuruisessa maalimallilappusessa ollut sävy olisikin seinässä jotain ihan kamalaa..
Toistaiseksi näin ei ole kohdallani käynyt.
Valmishan keittiö ei ole vielä hetkeen.. vielä siellä tavarat hakevat mieleistään järjestystä, ja yksi yläkaapin ovi meni kuljetusvaurion takia vaihtoon. Puhumattakaan siitä mitä se päätyseinän Jokin vielä onkaan.
Keittiö sai kuitenkin reippaassa remontissa uuden ilmeen ja teimme siitä meidännäköisemme, hassun, värikään ja lämpimän.
Tästä on hyvä jatkaa.
