Suurmiehet eivät sitä myönnä, mutta monta päivää on pelastettu parilla hiuspinnillä, hakaneuloilla, puolikkaalla sitruunalla ja kaikella muulla Sillä, mitä taloudenhoitajan essuntaskusta on sattunut löytymään.

maanantai 11. helmikuuta 2008

Kuvia Manchesterista

Tätä kirjoittaessani olen jo palannut Suomeen, lyhyeksi tuo reissu lopulta jäi ja sitä pohdin myöhemmin.. Tässä kuitenkin tunnelmia Manchesterista.


Vierailtiin Sotamuseossa sekä Tekniikan ja Tieteen museoissa, joissa kaikissa oli vaivana lastentauti, joka ikinen asia oli tehty kiinnostavaksi kuusivuotiaalle katselijalle, mutta kyllästytti kaikkia vähänkin vanhempia. Tässä kuvassa tiedemuseon höyrykone-hallin remonttinurkassa kyyhöttänyt salonkivaunu joka oli vielä entisöinnin alla.


Viime viikonloppu oli myös Kiinalaisen Uuden Vuoden juhla ja koko ChinaTown oli koristeltu kultaan ja punaiseen. Sunnuntaina uuden vuoden juhla levittyi valtoimenaan kaduille ja toreille. Erään ravintolan uudenvuoden kattaus tuoksui suitsukeilta ja apelsiinilta ja aamuvarhain kun sen ohitimme.


Ja kaupungintalon piha oli saanut osansa itämaan eksotiikasta..

Manchesterissa rakenettaan koko ajan, kuva ydinkeskustasta..



Wanhaa tyyliä huokuva hotellimme (hotelli Britannia) oli kaikessa prameudessaan hyvin edullinen, hyvällä paikalla ja siisti. Seinätaulu on muuten peili...



Maailmanpyörä ydinkeskustassa avoimena keskiyöhön.. sielläkin käytiin kiikkumassa ja tuijottelemassa öistä elämää. En ottanut kuvia kun melkein hengitys salpautui jännityksestä. Oli kaunista!


Ja lopuksi hertainen rumilus katedraalin torninhuipulta toivottaa kaikille hyvää jatkoa. Harharetkiä päivitetään taas hiukan myöhemmin. Mistä aiheesta? -sen saan nähdä sitten!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

so lovely, iida, i didn´t know you have a blog! it´s great!
so good to see your work and read aboutyour whereabouts :)
greetings from berlin, d.