Hippiaskarteluista on vain haittaa..

Talvikinosten keskellä sain kuningasajatuksen, että tekisin pikkuruisia pulloja kesän markkinoille ja SCA-harrastajien apajille. Pikkupullojen monopolia kun on ylläpitänyt hyvin pitkään veljeskansan keskiaikaravintolan lasipullo-hylly, josta liki jokainen on ostanut pari pulloa mausteliköörien säilyttämistä varten, ja sitten on jokunen keramiikkapullo näkynyt keikkumassa rouvien vöissä kesäaikaan mutta siinäpä nuo.

Pikku pulloja en ole kyllä nähnyt juuri museoissakaan, tai siis keraamisia, ja keskiaikaisia pulloja. roomalaisen ajan lasipulloja kylläkin näkyy usein. Ne ovat miniatyyrisiä ja harvoin ehjiä, vaikka aikanaan olivatkin lasinvalmistajien hienoimpia saavutuksia. (siis valmistettu ajalla jolloin turvavarusteita kuten suojalaseja ei ollut, kunnon tulenkestävistä työvälineistä puhumattakaan ja kuuman lasimassan sekä loimotavien sulatsuunien keskellä työskennellyt lasimestari oli varmasti elämänsä ehtoolla sekä sokea että palanut rumilus..)

Pulloja on kuitenkin varmasti tarvittu yhteen jos toiseen asiaan, keskiaikaelävöittäjälle ensimmäiseksi tulee mieleen suola, mutta myös muut mausteet, öljyt, lääkeaineet, värit, helmet, kukansiemenet ja muut pikkutavarat joita hykyään voi säilöä rasioihin, minigrippeihin ja bonapurkkeihin ovat varmasi tarvinneet oman säilytyksensä. Lehmänsarvista tiedän tehdyn rasioita, samoin päreestä ja ruohosta, joten useita erillaisia säilytysmuotoja löyyy jo valmiiksi. mausteet sitä luulee voivansa pakata söpöstikangaspussiin mutta jokainen joka on kerran niin tehnyt muistaa myös miksi ei toistaketaa niin tee. Pussi ei suojaa kosteudelta, mausteet mökkyyntyvät, tuoksu ja maku haihtuu ja lopulta söpön mustepussin sijasta korista löytyy koppurainen ja outo möykky jota ei tekisi mieli edes pestä. Jos siis pakkaat mausteita kangaspussiin, pakkaa ne ensin minigrippiin!

Ensimmäiseksi keksin kokeilla tehdä pikku pulloja sekä paronikuntani että kuningaskunnan värellä ja atribuuteilla koristeltuna. Tässä oli toki pikkuinen "äh!", heraldiset värit kuten musta, valkoinen, keltainen ja erityisesti punainen eivät keskiajan keramiikassa olleet niin itsestään selviä, eivätkä, jos pelataan puhtaasti ole vieäkään. Uuni muuttaa värejä ja keltaisesta tulee helposti vihreän uskeaa, mustata harmaata-ruskeaa, valkoisesta harmaan-keltaisen-ruskeaa, vihreästä-ruskeaa a punaisesta, ihan varmasti ruskeaa tai keltaista, tai vihreää. (Puhumattakaan siitä miten nämä värit on tehty: kuparia, lyijyä, uraania, lyijynvalkoista.. älkääs edes antako minun aloittaa!)
.... mutta jos otetaan turvallinen näkökanta asiaan voimme helposti käyttää vaikkapa valmista keltaista keinotekoistapigmenttiyllätystä 1234A sekä erikoisenpunaistatehdastekoista numeroa 5678Y... valella esine vielä ympäriinsä kirkkaalla lasitteella 000SAFE, ja polttaa koko komeus selaisessa lämpötilassa ja uunissa että keskiajan savimaakarit näkivät niistä vain märkiä unia.. ja TADAA - meillä on pulloja!

Ostin pulloihin apteekista pikkuruisia korkkeja. Kyllä luit oikein, apteekit myyvät puhtaita luonnonkorkkeja, riittää kun kysyt. Toiset apteekit myyvät niitä ihan millikoon mukaan, toisilla on isohko laatikko jossa lukee "lääkekorkki, tosi pieni 0,05-0,60 snt/kpl tai kysy Matilta, inventoitu 1999". Suosin yleensä jälkimmäistä koska korkit ovat halvempia ja saan penkoa ne itse. Korkkeja löytyy aina varmasti apteekeista joiden nimessä on sana "vanha" tai "ensimmäinen". Kotona sitten tetailen mikä korkki sopii mihinkin pulloon...

Ja sitten siihen hippiaskarteluun.
Mikähän minuun oikein meni?
Ostin tiimarista jonkinlaista juuttinarua koekerän. Juutinaru/kotinaru/luonnonnaru -nimillä myytävä naru vaihtelee aivan valtavasti, välillä sitä ei saa mistään, välillä saa. välistä se on karkeaa, pitkäsäikeistä, paksua ja oikeasti tosi rumaa, välistä taas tahmeaa ja haisevaa. Tiimarin naru osoittautui hyvin pehmeäksi, kohtalaisen paksuksi, joskin pölyäväksi punottaessa.
Narua tarvittiin tyylikäisiin ripustuslenkkeihin, (jollaisia en tietenkään voi dokumentoida, mutta jotekin pulloja pitää pystyä kantamaan, ja avain ajatuksenani oli mahdollisuus ripustaa pullo tuoksuyrtin kera esim. telttassa roikkumaan, tai ulkona puunoksaan nuotipaikan nurkalle.)
... ja silloin se hippeys iski.
Pöyrittelin narua käsissäni, pujottelin siihen helmiä ja oi kun söööpöööjä ripustuslenkkejä sain aikaan. Varmaan kaksi tuntia Hercule Poirotin jaksoja katsottuani havahduin ja tajusin ettei tälläisillä intianbasaarin amppelinaruilla ollut oikeasi mitään virkaa. Eivät ne kestäisi mitää roikottelua kahta päivää pitempään, ne pölysivät ja kaikin puolin kielivät siitä että joku hippi se tässä oli punonut unisiepparin tai pari muutaman pullonkaulan ympäri. -Hyöhenet vain puuttuivat.

Ah, tämä näyttää jo joltakin!
Purin tekeleeni, aloin punoa naruja neljän nyörin letitykselä nauhaksi joka ei venyessään napsahtaisi poikki kuin vanhat kumilenkit. Toki punottelin näihinkin helmiä joukkoon, mutta hiukan paremalla funktiolla. tulos näytti ja tuntui erinomaiselta. Tosin olin hiitelyssä tuhlannut neljäneksen koekerästäni palautusklvottomaksi sykkyräksi ja jouduin otamaan lisää narua kaikkiin pulloihini.

Pullojen koemarkkinointi oli Kruununturnajasissa joissa uuden kruununperijän synnyttyä alkoi paistaa aurinko ja markkinatori nostettiin pääsalin ulkopuolelle. Myynti soljui hyvin. Joskin muutama huuliveikko vitsaili taskumattieni pienuudesta.
Ulkomaalaiset vieraat olivat asioista perillä ja erään herran kanssa keskustelin käyttämästi sinisestä lasitteesta. Sininen ei ole keskiaikaa. sitä ei saatu tehtyä ennenkuin uunit kehittyiät kylliksi. Sininen oli.. vihreän-mustaa tai mustaa. Tosiasia kuitenkin on että sininen myy suomessa hyvin, kirkkaansinisen astian ihminen mieltää mielessään viileämäksi ja kuulemma myös puhtaamaksi kuin esim ruskean tai mustan astian. Koska oijon jo valmistustekniikassa, ja noinjoka sadas erikoisharrastaja huomaa tämän "sininen ei ole perioid"-jutun, uskon voivani hyvin mielin jatkaa sinisen kanssa jatkossakin.




Ja lopuksi pikkuinen näytekuva kuninkaalisista astioista, vielä tosin ilman narujaan. Pullojen naruihin punoin punaisia, keltaisia ja mustia puuhelmiä, ja paronikunnan pulloihin taas mustia, punaisia ja valkoisia puuhelmiä. Puuhelmet näyttivät haalistavan lasitteiden värejä' entisestään mutta uskoisin niiden käytössä kolhiintuvan. Lahjoitin pullot kruunupäille iltapitojen aikana, ja ainakin tuntuivat ilahtuan lahjastaan. Kuningas poimi käteensä keskellä näkyvän lohikäärmepullon ja sanoi "voi olla että mä vien näistä yhden kotiin ihan itslleni."

Kyllähän se minulle passaa, teitin majasteettinne!

***

Pikkuisia pulloja kaupan niitä tarvitseville. 10 eur/kpl.