Tämä otsikko sattui silmääni kun tutkin päivän työnhakumahdollisuuksia. Se jotenkin alkoi vaivaamaan "puuhakas". Puuhakas on minusta ihminen joka tekee hiukan sitä sun tätä pitkin päivää, hymyilee ja hyräilee ja lojuu sohvalla kun lepohetki koittaa, sanalla sanoen puuhastelee pitkin päivää. Ammatikseen siivoava uhminen ei niin tee, ei ainakaan työpaikallaan.
Lähdin silkasta uteliaisuudesta tutkimaan millä muilla adjektiiveillä meitä siivoustöihin kutsutaan, löysin ahkeran, reippaan, vastuuntuntoisen, luotettavan, autoilevan sekä tehokkaan, mutta myös toimeliaan, joustavan, pirteän, iloisen ja tuon puuhakkaan. MIKSI!?
Jos työntekijäksi löytyy ammattitaitoinen ja kokenut siivooja jääkö hän nuolemaan työnhaussa näppejään koska eil ole tarpeksi pirteä tai iloinen? Saako töissä huomatuksen jos ei ole kyllin puuhakas?
-Voin sanoa että saa, kerran menneisyydessäni siivosin tovin hotellialalla jossa saatiin säännöllisiä muistuksia siitä kuinka hotelliketjun asiakkaat valittivat, siitä etteivät tämän siivousliikeen työntekijät hymyilleet iloisesti.
Minusta tämä oli hyvin epäreilua, töissä juostiin kirjaimellisesti moppi hampaissa jotta olisi ehditty kaikialle ajoissa ja saastu puhdasta aikaan. Työporukan yhteishenki oli tipotiessään ja hotellihenkilökunta ei viitsinyt opetella siivoojien nimiä edes puolessa vuodessa vaan olit ikuisesti "hei sinä siellä!/hei se siivoojatyyppi siellä!". Hymyilin kyllä, mutta en korvasta korvaan, sitten lakkasin hymyilemästä ja lopetin työt.
Olen huomannut että ainakin osa samoista adjentiiveistä esiintyvät myös tarjoilijoiden, aulapalveluhenkilöiden sekä osa-aikamyyjien työilmoituksissa. Kaikkialla tahdotaan samaa: nopeaa, luottevaa, reipasta ihmistä jollei ei tarvitse kokoajan toistaa työohjeita ja joka ei telo itseään portaikoissa tai kolhi ikkunoita säpäleiksi.
Minusta se pirteys ja iloisuus saa tulla sitten työn myötä, ei etukäteen. Hyvässä työssä hymyillään ja ollaan ylpeitä omista saavutuksista, myös siivoojana. Huonossa työssä käsketään kirjallisesti hymyilemään.
Vaadin kuitenkin tasa-arvoa tähän juttuun.
Koska Puuhakkaat Siivoustyöt ja Pirteät Kassatoimet tuskin loppuvat miltä ihan heti vaadin että sama yyli leviää muuallekin. Haluan nähdä:
- Touhukas insinööri saa paikan
- Halutaan töihin hilpeä lääkäri
- Hyväntuulinen verkkoasentaja saa töitä
- Paikka avoinna puuhakkaalle kigurgille
- Näpsäkkä ylempi toimihenkilö/apulaisjohtaja palkataan
Näitä odotellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti