Ostin ja koristelin itselleni kaksi puukirstua, joita pidän nyt keramiikkakaupusteluni mainoksina, ja jotka lienevät harrastukseni arvokkaimmat tavarani.
Toin kirstut ensi kertaa kaiken kansan katseltaviksi Paronillisessa Investituurassa jokunen kuukausi sitten, tiedän tehneeni valmiiksi jotain tosi hienoa.
Ihan totta, vaatimattomuushan se kaunistaa parhaita, mutta sain viikonloppuna ihmisiltä niin hyvää palautetta ja ihastelua laatikoistani että oikeasti komensin itseni ajattelemaan että: "vau! Hyvin tehty!"
Kuvassa upo-uudet puukirstuni melkein valmiina palvelukseen, vasemmanpuoleisesta arkusta puuttuu vielä lakkaus, oikeainpuoleista arkusta petsaus ja lakka.
Vaikka kehunkin nyt aikaansannoksiani, oli projektissani jokunenkin kompastuskivi, joista suurimpana järkäleenä olin minä itse. Jo pelkkä pitkään haudutellun idean aloittaminen näytti olevan mahdotonta.. En löytänyt mieleisiäni arkkuja joita maalaisin, en ollut varma mitä niihin tahdon maalata, ja mitä muita hyviä syitä sitä ihminen keksiikään omiksi esteikseen.
Kerrotaan nyt alkuun sitten hiukan ideastani, halusin yhden, tai kaksi puuarkkua jotka olisivat maalattu koristeelisesti, renessanssin innoittamina.
Ajattelin jopa taustatarinaksi että kauppiaan arkkujen koristelu olisi ollut maalarioppilaalle sopiva harjoitustyö, tilaisuus päästä jäljentämään osa jostakin aikalaisen työstä.
Maalatuista arkuista en löytänyt kovin montaa kuvaa tukemaan haaveitani.. ja Kansallismuseonkin kokoelman keskiaikainen arkku oli unelmiani pelkistetympi työ.. (Vaikka on tämäkin hieno!)
.. puhumattakaan tavasta jolla maalarit olivat näköjään sutineet niinkin arvokkaita työtä kuin pyhimyskuvia. (tämäkin nähtävillä Kansallismuseossa, joskin sutiminen on voinut tapahtua myöhemmilläkin vuosisadoilla..)
Koristeluaiheiden pähkäily tuotti oman hankaluutensa,mutta niin myös itse puuarkkujen valinta.
- Kyse ei ollut siitä että suurta valinnanvaraa olisi ollut, vaihtoehtoina oli joko teettää mieleiseni arkut puusepällä, tai ostaa Bauhausin valmiita puulaatikoita ,joiden laadussa on parantamisen varaa.
Tajusin, että jos aijoin saada arkut tehtyä yhdessä kesässä kuten olin suunnitellut, vieläpä pienellä budjetilla, ei puusepän luo olisi vielä asiaa. Saisin tyytyä pauhauslaatikoihini ja olla niihin juuri niin tyytyväinen kuin vajaan kahdenkympin taloustavaraan voi olla.
Näitä valmisarkkuja käyttävät monet muutkin harrastajat, ja tarinatuokiot valmiiden arkkujeni äärellä kertoivat käyttäjäkunnalta samoja murheita kuin mitä kriittisin silmin katsoessani epäilen laatikoissani olevan.
- Laatikot eivät pidä kosteudesta ja vääntyilevät ja halkeilevat suviyössä mikäli ne jäävät yöksi ulos. (Tätä ei voi välttää telttaleirissä, missä yökosteus tulee myös telttoihin)
- Laatikot ovat onneksi aika pieniä, harvaan kantta on koeteltu istumeksi, mutta sitä se tuskin kestäisi.
- Laatikoiden saranat (heppoista metallia) ja kansinaru (satiininauhaa) ovat olemattomat ja pettävät nopeasti käytössä, olkoonkin että joku ohikävelijä sanoi että hänen laatikkonsa saranat ovat edelleen tosi hyvät vuosien käytön jälkeen.
- Laatikoista puuttuu salpa/lukko pitämästä kantta kiinni, -vaikka arkuissa onkin kohtuullisen mukavat kanto-aukot kyljissä, eli ne on tarkoitettu tavaroiden kuljettamiseen. Alkuun ratkaisin kannen ei-toivotun aukeamisen kesken kuljetuksen vetämällä vanhat matkalaukun vyöt aukkojen kautta ulos, laatikon kannen ympäri ja nips-naps kiinni. (ovat pirun rumat mutta kätevät)
- Oma ennakkoluuloni koskee vielä laatikon pohjan tukevuutta, keramiikka on aika painavaa. Omasta kokemuksestani voin sanoa etten ole vielä kohdannut tukevan, läpinäkyvän muovilaatikon voittanutta keramiikankuljetuslaatikkoa.
Valisin bauhauslaatikot, koska niitä sai juuri silloin kun niitä tarvitsin, täytyihän tämä projekti saada potkittua käyntiin! Tulevaisuutta ajatellen aijon kuitenkin teettää myös tukevampia puulaatikoita ihan puusepällä, empähän sitten narise.
Työvälineiksi valitsin sitä mitä minulla oli saatavilla; akrylimaaleja, huonekalujen pintakäsittelyyn tarkoitettua petsilakkaa, maalarinteippiä, runsaasti siveltimiä ja askartelukäyttöön tarkoitettua akryylilakkaa joka kehuu kestävänsä jopa säänvaihtelua.
Jos minulla olisi enemmän kokemusta huonekalujen entisöinnistä tai perinnemaalauksesta, en ehkä valisisi juuri näitä maaleja/lakkoja, mutta niitä minulla nyt on runsain mitoin käytössäni. Askartelulakalla suojasin valmiit maalaukseni, en uskaltanut maalata niitä millään järeämällä kalustelakalla koska en tienyt miten koristemaalini käyttäytyisivät, enkä uskaltanut jättää niitä aivan suojaamattakaan, sillä varsinkin vaaleat sävyt tahriintuvat helposti roiskeista.
Kuvassa ensimmäisen laatikkoni pitkän sivun koristekuvio. Kuvion kehittelin omin avuin, renessanssin koristeaiheita katseltuani, kiinnitin huomioni siihen että yleensä renessanssikalusteiden pintaa jakoivat useat paneelit joissa oli kauniita reunaboordeja, maalasinkin omaan arkkuuni värikäitä paneeleja, joita kaikkia kiertää keltainen, sinisellä koristeltu "boordi".
Hiukan epävarma olen myös maalausteni kulutuksenkestävyydestä, tietysti se mikä on arkun kannessa tulee varmasti kärsimään kolhun tai pari, naarmuista puhumattakaan, mutta ainakin ensimmäisellä esittelykerralla koitin suojella arkun kantta pakkaamalla kannen ja matkalaukun vyön väliin pyyhkeen.
Tosiasiahan on ettei hienoimpiakaan arkkuja luultavasti maalattu ulkopuolelta juuri tästä syystä. Ulkopinnat ovat matkustettaessa kovassa kulutuksessa, säilyttäessä taas sään, elukoiden ja kodin asukkaiden armoilla.
(Kuva otettu Kansallismuseossa, tämä arkku taisi olla enemminkin rasian kokoluokkaa ja lähempää 1700-1800-lukua kuin keskiaikaa, koristeellisuus selittyy varmaankin juuri laatikon koolla, tämä on voitu pitää suojassa säältä ja tuholaisilta säilyttämällä sitä jossakin isomassa.. arkussa tai kaapissa.)
(Kuva otettu Kansallismuseossa, Arkku oli muistaakseni 1600-luvulta)
Kansallismuseossa pääsee kurkistelemaan sisälle jokuseen nuorempaan kapiokirstuun, joista löysin sen mitä tiesin sieltä löytyvän. Arkkujen sisäkansia on maalattu runsain koristein vielä nykypäivänkin "kapiokirstuissa". Minua kiinnostaisi tietää kuka näitä sisäkansia on yleensä maalannut, arkun tekijä itse vaiko ammattimaalari, sekä ketkä pääsivät näitä maalauksia näkemään? Arkuthan yleensä ovat suljettuja, mutta voisin kuvitella että ainakin hääväelle olisi esitelty koristeellisen kapioarkun maalauksiaa kapiotekstiilien kanssa.
(Kuvassa sisäkannen maalausta aloitellaan, maalasin ensin taustan johon sitten tein luonnoksen ruskealla maalilla ja siveltimellä, sisäkansia oli vaikea maalata, koska laatikkoa joutui pitämään silloin auki vähän väkisin, tästä olisi päässyt helpomalla jos olisin irrottanut kannen maalauksen ajaksi saranoiltaan mutten uskaltanut käydä saranoiden kimppuun sillä pelkäsin niiden hajoavan atomeiksi.)
Itse tahdoin seurata ainakin tätä "muotia" ja maalasin omien laatikoideni sisäkansiin lehteviä oksia, hedelmiä ja oksista laitoin vielä roikkumaan myyntitavaraani, -suolapulloja! Kun arkun kannen sitten avaa kauppapaikalla on esillä on valmis mainos! Täältä suolapulloja!
.... sitruunoita en kyllä usko myyväni.
Kuvassa ensimmäisen arkkuni ensimmäinen maalaustyö jossa kaikkea vasta kokeiltiin. Kuvan aihe on Andrea della Robbian keramiikkareliefi. Hurmaavan nuorukaisen rintakuva värikkään seppelleen keskellä. Della Robbioiden keramiikka on tutustumisen arvoista ja värimaailmaltaan aika vinhaa; sininen, vihreä ja keltainen väri näyttävät joskus suorastaan kitchimäisen muoviselta värittäessään kukkaseppeleitä, madonnanviittoja ja simpukankuoria, ihmishahmot puolestaan tuntuvat minusta herkiltä ja eläviltä ja näiden kitcht & tenderness-yhdistelmää ei heti uskoisi 1400-luvun taiteeksi.
Tämän kuvan kopion ensin katsomalla mallista netistä löytämääni kuvaa, sitten korjasin mahdollisia mittasuhdevirheitä tarkistamalla kuvan peilin kautta ja viivaimella, jonka jälkeen piirsin kuvan läpi ohuemalle paperille josta siirsin kuvan puulle piirtämällä sen ääriviivat läpi vielä kerran, ja sitten täyttämällä ääriviivat vielä puulle, työ kuulostaa juuri niin vaikealta kuin se olikin. Myöhemissä paneeleissani opin siirtämään kuvan hiukan vähemillä työvaiheilla paperilta puulle, mutta sellaisia apuvälinreitä kuin kalkkeeripaperia, tai tulostinta, minulla ei missäänvaiheessa ollut käytettävänäni. - Kyllä, varmsti tämän voisi tehdä niiiin paljon helpomminkin!
Toisen arkkuni kanteen otin aiheen netistä löytämästäni majolicalautasesta, jossa on minusta mitä kaunein nuoripari. Sain yllätyksenä puolisoltani aiheeseen sopivan hääpäivälahjan, Italialaisen majolica-taiteen kirjan, josta minulle paljastui jotain varsin odottamatonta..
Lautasen suloinen pariskunta onkin varustettu vähemmän imartelevalla korulauseella (jonka myös olin jäljentänyt tunnontarkaisti kirjain kirjailmelta) jossa viitataan naisen petolliseen rakkauteen. Olin vähän närkästynyt moisesta vihjailusta ja tilapäisesti tyydyin vain hiukan tuhrimaan julmaa lausahdusta hiukan neutraalimpaan sävyyn, ja kunhan asian ehdin hoitaa vaihdan tunnuslaukseeni jotain ihan muuta.. vaikka "All you need is love!":in tai sinne päin...
Rakkausteemaa korostavat toisen arkun sivupaneeleissa liekehtivät ja siivekkäät sydämet, ettei nyt keneltäkään jäisi tämä lemmekkyys huomaamatta..
Lopuksi sivelin laatikkoni vielä tummalla petsilakalla kahteen kertaan ja lakkasin vielä valmiit maalaukseni, en petsannut laatikoiden sisäpuolta koska en osaa päättää onko se todella tarpeen, laatikoiden kosteudenkestävyys ehkä paranisi sen myötä, mutten ole vielä "ehtinyt" niitä käsittelemään. Laatikon pohja on onnkeksi jonkilaista ikilevyä eikä kaipaa suojaineita.
Petsaamisenkin olisi varmasti osaavampi käsi tehnyt jotenkin muuten kuin aivan viimeiseksi työksi..
Itse ajattelin viimeiseen saakka että jos en tahtoisikaan vaihtaa arkkujeni puunsavyä miksikään olisi minulla käyttövalmiit laatikot juhlakunnossa heti kun saisin koristemaalaukseni tehtyä.
(nyt valehtelen vähän, minähän tahdoin tummaa puuta olevat laatikot, tahdoin tahdoin tahtoin!)
Laatikoihin upposi todella paljon aikaa (arviolta 20h per laatikko), ja siksi monen korviin varmasti sorahtaa se että puhun "harjoittelusta" ja "sitten kun teen toiset, paremmat laatikot". Miksi tuhlata näin paljon aikaa, jos ei ole tyytyväinen?
No, siinähän se hienous onkin. Minä olen näihin tyytyväinen, niin kovin tyytyväinen!
Mutta ehkä joskus vielä teen toiset kaksi-kolme kirstua ja silloin tiedän mitä parantaa.
Kokopäiväisiksi rahtilaatikoiksi näistä ei ole, vaan rahtaan keramiikaani markkinoille jatkossakin raikkaansinisissä muovilaatikoissa jotka kestävät kaiken; veden, lumen, väsymyksen ja kiirreisen pakkauksen. Nämä laatikot nostan kuitenkin pöydälle tuntien hiukan ylpeyttä omista käsistäni, pakkohan sitä on jotain osata kun kerran tavarat voi pakatakkin näin koreasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti