Sitten unohdin asian.
Blogini, ja kirjontakillan vielä horrostavamman blogin, muistin taas viikonloppuna Aikamatkailutapahtumassani, mieleen tuli montakin aihetta joista kirjoittaa.. sitten tuli maanantai ja flunssa enkä muista niistä enää yhtään.
Keskiaikaharrastuksessamme on yksi perin erityinen piirre. Meillä on ihan helvestisti tavaraa.
En tiedä onko muilla elävöittäjillä, tai edes urheilijanuorukaisilla, näin paljon roinaa ja rynttyjä matkassa lähtiessään vaikka viikonlopun leirikeskushäppeninkiin. (Nuijasodasta EI nyt puhuta.)
Me tuomme mukanamme vaatteet arkeen ja juhlaan, petivaatteet, seinävaatteet, istuintyynyt, astiat, tarjoiluastiat, valaistuksen, asemittelöihin jos jotakin tavaraa (aseita, haarniskoja, aitoja, lippuja, viirejä, penkkejä, katoksia.. ihan perustavaraa, unohdin varmasti jotain.) lisää katoksia, myyntitavaraa, käsityötavaraa (en edes viitsi aloittaa listaa, viime viikonloppuna eräs toi maallikonsilmin sanottuna pystykangaspuut) ruokaa ja juomaa, kirjoja.... ja sitten vielä kaikkea arkielämän välttämättömyyksiä kuten omat lääkkeet, akkulaturin ja villasukat.
Tätä harrastusta ei aina erota ohittaessaan maantiellä edessä ajavasta muuttokuormasta sitten millään.
Kun sitten tämä kaikki levitetään viikonlopuksi pitkin leirikeskusta syntyy kotoisa mutta hiukan petollinen tilanne. Sunnuntaina Eloisat Elävöittäjät muuttuvat taas Väsyneiksi Aikuisiksi ja pakkaaminen menee vähän niin ja näin.
Syntyy välttämättä löytötavaroita kun Eloisa Elävöittäjä on jättänyt villahuppunsa sinne, liköörilasinsa tänne ja lainaamansa kirjan tonne, Väsynyt Aikuinen ei ihan jaksa eikä muista, hän tahtoisi vain kotiin.
Maanataina koittaa arki, ja flunssa, ja viimeistään keskiviikkona kun ahkerimmat ovat purkaneet muuttokuormansa ja pesseet osan viikonlopun varusteistaan (sekä tiski- että pyykkikoneessa) alkaa löytötavaroita pulpahdella sähköposteihin ja naamakirjaan.
Jostain syystä löytötavaroita jää myös joka kerta lunastamatta, ne vaeltavat vuosi toisensa perään eri tapahtumiin pahvilaatikoissa ja etsivät omistajiaan. (Kun lopulta joku kyllästyy vuosikerta-pahvilaatikkoon ja heittää sen sisällön roskiin, voitte olla varmoja että kadonneen jäljille yrittää heti joku onneton.)
Tehtailtuani toissa kesänä reilut sata riittävän identtistä mukia tilaustyönä, tiesin jo silloin täyttäväni tulevaisuuden löytötavaralaatikoita, näitä mukeja tulisi löytymään vähän sieltä ja täältä... okei, eteenpäin.
Miten sitten merkata omaisuutensa ettei se häviäisi?
1. Nimikirjaimin. Saat itse päättää käytätkö keskiaika- vai mundaanimimesi kirjaimia, kunhan ITSE muistat myöhemmin kumpia tuli käytettyä.
2. Puumerkein/vaakunoin.
Miten sen teet?
1. Tee merkinnät mieluiten esineen ulkopohjaan.
- Pohja on usein tasaisin pinta koko esineessä
- Pohja joutuu vähemälle kulutukselle vaikkapa tiskatessa kuin esineen kylki tai sisäpohja
- Ulkopohjasta merkinnät eivät näyttäydy kuin löytötavaroiden etsintäkuulutusta tehdessä, jos merkintätyösi lopputulos ei ihan silmääsi hivele, et joudu sitä katselemaan koko ajan.
2. Käytit sitten nimikirjaimia, puumerkkejä, vaakunoita, tee merkinnät tarpeeksi suuriksi että ne näkee helposti luonnonvalossa. Kääntele esinettä ja mieti onko vaara että merkintäsi tulkitaan ylösalaisin väärin, tuleeko A:sta hutera V? Näyttääkö ranskanliljasi koppakuoriaiselta? - Helpota muiden työtä ja vaikka alleviivaa merkintäsi.
3. Inventoi välillä omaisuuttasi, tee ihan lista siitä mitä omistat ja mistä olet ne hankkinut, tutki ovat tavarat vielä käyttöönsä sopivassa kunnossa ja miten olet ne merkinnyt sekä tarkista vieläkö merkinnät näkyvät. (Inventaarissa saatat myös huomata astiakorissasi olevan tavaraa usean sadan euron edestä, mikä jo tietona saattaa kannustaa huolehtimaan tavaroistasi tulevaisuudessa paremmin.)
4. Ole johdonmukainen, käytä samoja merkintöjä aina kun merkitset tavaroitasi, käytit sitten riimukirjaimia, vaakunaa jne. jos nimikoinnin on tarkoitus olla vain tunniste jolla esineet osataan palauttaa takaisin juuri sinulle, merkitse ne niin että uuttera löytötavaran lajittelija osaa vaikka kerralla parittaa yhteen kasaan sukkasi, kruunusi, mukin, pikarin, vyöpussin ja puukon. Säästät kaikkien aikaa.
Miten teet itse merkinnät?
Helpoin tapa on tietysti soittaa äidille ja kysyä miten hän merkkasi tavarasi kun olit lapsi ja jätit kaiken jälkeesi hujan hajan (äitisi ei ehkä ylläty kuullessaan että teet niin yhä leikkiessäsi ulkona kavereidesi kanssa). Vastaus on yllättävän usein permanenttitussi.
Meille joille permanenttitussi tuo mieleen lastentarhan, on muitakin vaihtoehtoja. Tässä helpoimmat yhdistelmät ei missään paremmuusjärjestyksessä, osaa olen kokeillut itse, osan huomannut hyväksi muiden tekemänä.
tekstiilit: merkkuulanka, nimikoidut tesktiililaput (esim. suureen määrän pöytäliinoja ja keittiöpyyhkeitä), tekstiilitussit,
puu: poltetut merkinnät (kolvi), kaiverrukset (käsin tai koneellisesti) lyijykynä, maalit
metalli: kaiverrukset (käsin tai koneellisesti) maalit, kiinnitetyt tunnistelenkit joissa on vaikka helmiä tai omaa vaakunaa esittävä tinalätkä, etsaukset,
lasi: kaiverrukset, maali, kiinnitetyt tunnistelenkit
keramiikka: maali, kaiverrukset, kiinnitetyt tunnistelenkit, lyijykynä/kosmoskyvä (vain lasittamaton keramiikka, haalistuu käytössä)
luu: poltetut merkinnät, kaiverrukset, tunnistelenkit, maalit,
nahka: polttomerkinnät, tussit, tunnistelenkit, maalit
kirjat: exlibrikset, omistuskirjoitukset, tarra/leimasimella tehty e-mailosoitteen sisältävä merkki,
OMA ehdoton suosikkini on ta-ta-daa! KYNSILAKKA!
Kynsilakan lasken maaleihin, vaikka se onkin jotain maalin ja muovilakan välistä. Kynsilakka on kuitenkin todettu mitä parhaimmaksi merkitsemisvälineeksi sillä:
- monikäyttöinen: tarttuu lasiin, keramiikkaan, metalliin, nahkaan, (liiankin hyvin tekstiileihin ja papereihin) ja jossain määrin jopa kuivaan, puhtaaseen puuhun mutta ei yhtä hyvin öljyttyyn pintaan, luuhun en ole kokeillut.
- halpa, helppo kuljettaa ja siinä tulee vielä oma sivellin mukana!
- ei valu liikaa levitettäessä.
- kuivuu nopeasti
- saatavilla kaikissa väreissä
- kestää kokemusten perusteella kylmää, kuumaa ja konetiskausta erittäin hyvin.
Kynsilakan huonoja puolia on tietysti se että se on kynsilakkaa, eikä tunnu kivalta töhriä uusia kauniita esineitä kynslakkaan.
Kynsilakka menettää kiiltonsa pian tiskauksissa, ja värit himmenevät. Siksi on tärkeää ettei luota liikaa siihen että kaikki tietävät juuri sinun merkitsevän astiansa sävyllä "3009 Red, Red & Hot Pink!", parin konepesun jälkeen se nimittäin on pelkkä punainen, kuulemma miehille se pelkkä punainen heti alussa.
Merkitse enemmin vaikka kahdella hyvin erisävyisellä lakalla, tee merkintä jossa on useampi osa, vaikka ristinollaa tai ne nimikirjaimet.
POSCATESTI
Tähän loppuun vielä pieni testisarja.
Tykkään testisarjojen tekemisestä ja niiden tulkinnasta. Olen sellainen nörtti.
Posca-tusseja, maalitusseja, on markkinoitu nyt pari vuotta varsinaisina ihmekyninä. Niiden pitäisi tarttua ihan mihin vaan, niissä on runsaasti sävyjä ja niitä saa eri kokoisena.
Minä olen itse kokeillut tusseja pari kertaa omiin projekteihini ja todennut että :
- Ovat kalliita (4-9E per kynä, samaan hintaan saan jo pari purkkia muitakin maaleja, ja helvetisti kynsilakkaa)
- Valuvat. Poscassa on se sellainen "kultatussikärki" jota pitää niiata sopivassa suhteessa suttupaperiin jotta posca alkaa valumaan ja piirtäminen sujuu. Minä saan aina aikaan hirveitä maalilammikoita pitkin paperia.
- Kuivuvat toooosi hitaasti. Liian hitaasti minulle. Sori vaan.
- Kotisivut ja esitepaperit ovat kauniit mutta mitään erityistä hyötyä en ole niistä saanut. Kuulun niihin ihmisiin jotka tahtovat käyttöturvatiedotteet ja käyttöohjeet teksteinä ja selvästi kirjoitettuna, jos infoa varten pitää jäädä killittelemään jotain videoklikkejä ollaan niin väärän kohreryhmämarkkinoinin puolella.
(poscatussi lähti sitten valumaan pitkin testilasin reunaa.. jee!)
Koska minulla nyt on näitä poscia suotu (ostin talvella uteliaisuuttani, ei maksettu mainos)
päätin kokeilla
- vedin koeviivan kaikista saatavillani olevistä sävyistä: punainen, sininen, vihreä, keltainen, valkoinen, kaikkiin saatavillani oleviin astiamateriaaleihin:
- lasi (oliivipurkki)
-metalli (oliivipurkin kansi)
-puu (käsittelemätön mäntylankun pala)
-keramiikka, lasitettu (kivitavaramuki)
-keramiikka, lasittamaton (saman mukin pohja)
Annoin koeviivojen kuivua tunnin, ihan vaan varmuuden vuoksi. (yllätys yllätys, tussit valuivat heti alkuun!)
sitten koesarja:
1) Pinnan rapsuttelu sormilla ja kynnensyrjällä. (kuvaa vaikka sitä miten esinettä siirreltäisiin käsissä ja astiakorissa)
- Tulos: lasi, metalli ja lasitettu keramiikka antoivat kaikki saman tuloksen: tussi lähti irtoamaan pinnasta jo ihan kevyellä rapsutuksella, lasista jo pelkin sormin hiertämällä. Puu ja lasittamaton keramiikka taas eivät olleet millänsäkkään.
2) Esineen tiskaus vedellä tiskiaineella ja astiaharjalla, pesuvesi haaleaa, huuhtelu kuumaa, kuivaus kuivaan pyyhkeeseen. (kuvaa tiskausta tapahtumissa)
- Tulos: sinne meni! Lasi ja lasitettu keramiikka eivät pidelleet tussia mitenkään, pinnasta tuli hellävaraisella tiskauksella putipuhdas. Metalliin jäi muutama haalea viiru, mutta olen varma että testissä 3 ei jäisi sitäkään.
Puu ja lasittamaton keramiikka selvisivät hyvin tästä testistä.
3) Esineen tiskaus hankaussienen kanssa, huuhtelu kuumalla vedellä, kuivaus kuivaan pyyhkeeseen. (kuvaa toistuvaa ja kuluttavaa tiskausta useamman tapahtuman jälkeen.)
Tulos: Sinne meni taas!
Metalli tuli putipuhtaaksi, puusta hävisivät hankauksessa valkoinen ja keltainen sävy melkein kokonaan. Lasittamaton keramiikkakin puhdistui, sinisesta tussista jäi kalpea viiru, mutta muista väreistä ei jäänyt jäljelle mitään.
(+4) pesu astianpesukoneessa , jää tulevaisuuteen. Minulla kun ei moista hienoutta ole. Eikä tämän testauksen jälkeen jäänyt mitään tiskattavaakaan..)
Loppusanoma: nämä maalitussit eivät sovi astioiden merkitsemiseen puuta lukuunottamatta.
Vertailukohteeni: kynsilakalla tehty merkintä lasitetulle keramiikkalautaselle. Merkintä on tehty useita vuosia sitten ja lautasta on sen jälkeen pesty usein koneessa tai käsin. Merkintä on yhä tulkintakelpoinen.
Ikävä kyllä tässä on samalla esimerkki siitä miten kukakin tahtoo tulkintakelpoisen ymmärtää. Tiskari osaisi puhtaita esineitä lajitelessaan laittaa tämän "niiden violettipunaisten" joukkoon, mutta edelleen olisi epäselvää kuka on tuo "violettipunainen" tyyppi, ja miksi ihmeessä tämä merkintä on pitänyt tehdä näin pienellä. (Siksi että minusta muinoin tuntui vastuttamattoman pahalta sotkea kynsilakkaa hyviin astoihin.)
Merkitse kynsilakalla, älä merkitse näin pienellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti