Ei täällä mitään taiteilla! Ulos siitä!

(kamerassa lojuu kuvia pariinkin päivitykseen mutta on niin kuuma.. siksipä päivitän vain pikku purnutuksen tulöevaisuuteeni liittyvstä asiasta.)

Tiedättekö mikä näyttää olevan minun elämässäni se uhanalaisin rakennus? Se ei ole kyläkoulu, lähikirjasto, kivijalkakauppa eikä terveyskeskus. Ei asiamiesposti eikä edes lähipubin terassi (vaikka kaikki nämä tunutvat katoavan ihmisten läheltä aivan liian nopeasti). Minun nenäni edestä on joko viety, tai ainakin uhattu viedä liki asuinkelvoton, tyhjyttään kumiseva röttelö: vanha kasarmi tai tiilinen tehdasrakennus.

ts. Työhuoneeni, ja monien muiden työhuoneet.

Asuessani Savonlinnassa lukioaikoina en aivan tarkkaan muista oliko sielläkin ateljee-pula, mutta muutamasta galleriarakennuksesta muistaakseni väännettiin kyllä kättä.

Hämeenlinnassa pääsin jo ihan itse seuraamaan miten ensin kouluni irtaimistoa palloteltiin ensin puheissa ja sitten konkreettisesti kaupungin puolelta toiselle, eikä muutto itsessään ollut kuulemma edes ensimmäinen.
Sitten toimin hetken Poltinahon taidekasarmilla alivuokralaisena, ja sain vähintään kerran parissa kuukaudessa muistutuksen joltakulta toiselta asukkaalta siitä miten "kohta se häätö tulee tähänki torppaan!"

Porvoossa olessani kuulin aina vierailuilla juttuja siitä miten Taidetehtaan kiinteistöön kohta iskee häätö, ja mihin siitä sitten joudutaan... Muutettuani Porvoseen en edes yrittänyt etsiä työhuonetta sillä Taidetehdas oli jo suljettu, ja kansalaisopistonkurssini taidegrafiikan parissa sai häädön ennen joululomaa silloisesta rakennuksestaan.

.. Ja nyt olen sittn muutamassa Turkuun ja... yllätys-yllätys kohtasin asiaa tutkiessani tämän www.verstas.vuodatus.net ja tämän www.facebook.com/group.php?v=wall&gid=7746395916

Kaikissa tapauksissa tarina on aika sama. On kiinteistö joka ei enää käytetä sen alkuperäiseen tarkoitukseensa. On taiteilija-käsityöläisryhmittymä jotka päivätyönsä ja muunelämänsä ohessa saavat ympäripuhuttua jokusen kaupungin virkamiehen suostumaan siihen että ko. tilan saa vuokrata porukalle suht. halpaan hintaan. Vuokran lisäksi tarvittavat remontit, kiinteistön normalin ylläpidon, ja joskus jopa jätehuollon, vuokralaiset hoitavat itse. Tehdään talkoota, tehdään kolehtia. Riidellään joskus oikein kunnolla.
Sitten tulee ensin joku tarkastaja joka valittaa kiinteistön kunnosta ja epäilee että home/vesivahinko/esteetön liikkuvuus on vaaraksi kiinteistölle.
(- Jos tilassa ei näitä ole alkavat urheiluseurat ja kiinteistönperinneharrastajat kysellä koska he saavat muuttaa taloon myös ja kaupunki joutuu arpomaan seuraavat vuokralaiset, mutta tätä onneksi käy harvemmin)

... monien mutkien ja kommellusten jälkeen kiinteistön ympärillä oleva maapala havaitaan kelvolliseksi, se kaavoitetaan ja aletaan suunnitella uutta. Vuokralaiset jotka ovat "ahkeroineet ja pitäneet kiinteistöstä hyvää huolta sekä tunoneet väriä ja iloa naapurustoon" (kuten paikallislehti sanoo" tai " päästäneet paikat rempalleen, saaneet toistuvia huomautuksia jätteenvarastoinnista sekä paloturvallisuuden laiminlyönnistä ja valvottaneet muita" (kuten kiukkuinen yleisönosasto sanoo) saavat muuttokehoituksista viimeisen ja talo pitää tyhjentää.

Tässä vaiheessa ensimmäinen sukupolvi vuokralaisia ja aktiiveja on jo väsynyt ja muuttanut pois. Jäjelle jääneet koittavat löytää uutta toimitilaa ja osa muuttaa vähin äänin naapureiden autotalliin, asunnon vierashuoneisiin jne. Yhteisö hajoaa ja on syntyy katkeruutta.

Sitten jos hyvin käy, sytytetään valot uuteen vanhaan röttelöön jonka portaikoissa hilseilee maali ja parkkipaikka on pelkkä sorapläntti keskellä pusikkoa. Hetken aikaa on toivoa, sillä vuokrasopimus on halpa ja vuokra-aikaa "ainakin pari kolme vuotta."

***

Että semmoinen noidankehä. Sen sijaan että Hämeenlinnassa, Porvoossa Tai Turussa oltaisiin valmiita sumaan yhden -kahden vanhan rakennuksen jäädä niille sijoilleen ja antaa ympärille kehittyä se osaava ja kiinnostava kultturiympäristön laitetaan kulttuuriväki raahaamaan omaisuuttaa ja odsaamistaan milloin mihinkin kuin evakkoväki ainakin.

Perustelu sille että taideväki vuokralaisena on huonosti kannattavaa on paljastunut minulle valheeksi: niin ovat kaikki muutkin. Nyt uuden laman aikana ovat isot ja pienet kiinteistöfirmat saanet kaikki kokea samaa: kyykytystä. Vuokria on jouduttu laskemaan alemmas tai se-ja-se yritys on lähtenyt lätkimään.
(Taideryhmät eivät ole tätä juuri tehneet sillä vuokra on jo valmiiksi puhuttu ja häätökorttia vilautetaan joka kerta jos vastaan aletaan pukisemaan.)

Toisinaan mietin kuinka tappiollista toimintaa on antaa moisen joukon loisia jossakin käytöstä poistetuissa rakennuksessa. Mutta tapaus Porvoo selitti minulle ettei siellä ihan tuottamattomia olla. Osuuskunnat ja yrityiset tekijät jotka harjoittavat toimintaa ammattimaisesti maksavat veroja, tekijät ostavat myös materiaalinsa, kuljetuspalvelut, vartioinnin paikallisista palvelun tarjojilta. Aktiivinen toiminta tarjoaa työharjoittelupaikkoja, jopa pätkätöitä, ainakin samoissa määrin kuin jokunen muu paikallinen työnantaja.
Nekin jotka ovat liikkeellä harrastuspohjalta, tai yhdistyksinä kuluttavat palveluja ja maksavat vähintäänkin vuokraa siinä missä muutkin.
Kun vielä mietitään että kyseiset vuokralaiset ylläpitävät yleensä itse kiinteistön peruskuntoa varsin hyvinkin (Hämeenlinnassa tiedän että Taidekasarmilla ihmiset uusivat itse ikkunoiden tiivisteitä ja huolehtivat kovilla pakkasilla etteivät putke jäädy loma-viikonlopuinakaan) en pitäisi taideyhteisöä kaikkein vastenmelisimpänä asukkaana.

Lisäksi jos käsityöläisille- ja taiteilijoille järjestetään kelvollinen ja turvallinen työskentelypaikka säästyvät niin monet naapurit! Ei enää maalinkäryä käytävissä, ei rälläkän rätinää viikonloppuisin, ei savenpölyä ja rautaoksidatahroja kellarissa, kangaspuut eivät paukuta. Ompelukoneet hiljenevät ennen kahdeksaa. (Puhumattakaan siitä miten punaviinin ja kynttilöiden vaaralinen kombinaatio ei enää valvotaisännöitsijää puutalo-osakekompelksissa.)
... mielenterveyspalvelutkin säästävät jokuen lantin. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.
***

Öhöm. Jos joku nyt tietää työtilan/työhuoeen vapautuvan Turussa, ilmoitelkaa siitä minulle!
Ja liittykää tukemaan näitä taideyhteisöjä, käykää avoimissa ovissa, käykää näyttelyissä. Laskekaa huoneisii jäätävän syvä hiljaisuus kun joku alkaa vaatia taidekasarmien tonttitilaa usio käyttöön. Puhukaa taiteen ja tekemisen puolesta!

Pikku kurkistuksia tulevaan..

Ensinäkin voimme todeta että kukkien hoitelu ja virkistyminen sujuu jo erinomaisesti. Kuvassa Irma (os. Perkele) käyttää taitavasti st. pauliaa pieluksenaan ja kuorsaa, samalla kun muulinkorvaa käytetään kivasti suojaamaan auringon häikäisyltä, ja etualalla näkyvistä rönsylinjoista voi aina rouskaista palasen jos alkaa hiukoa.. Kiva ja kiitti.


Sitten tässäpä pikkuinen pilkahdus Turun seudun maisemaa vihjeeksi siitä että muutto se taas taitaa häämöttää nurkan takana, samoin kuin nämä hemaisevat maisematkin.


Sekä milteimpä kuva-arvoitus tästä. Tässä on vihje eräästä muutoon liityvästä, jokseenkin parjatusta huonekalusta ja pikkuisesta muutoksesta joka sille on saattanut tapahtua..

Kaikki vanhat filmit..

(Tein tämän postauksen jo kerran, se oli melkein valmis kun Henry, uskollinen läppäri joutui päivittämään jotain ja jossain, ja koko homma katosi. Otetaan nyt uusiksi.)

Meillä televisio on vakava asia. Siis ukkokultani on tehnyt siitä moisen, ainakinkun ottaa huomioon miten vähän me katsomme televisiota. Oikeasti katsomme sitä varmaankin sen tunnin päivässä, jos muistamme, ja minä katson kaiken nauhoituksina koska olen klo.21 töissä.

Joten meillä televisio on oikeasti miehen tietokone, ja jokin härveli/ohjelma joka on jotenkin tekemisissä w-lan-laatikkomme kanssa, ja sitten vielä minun läppärini, ja videotykki ja se hienon hieno laajakangas jonka ole ukolleni askarrellut taulutv:ksi. Ai, miten niin monimutkaista?!
Ytimenä on se että tv:tä katsellaan ja siltä nauhoitetaan miehen tietokoneen kovalevylle josta ohjelmia sitten pikku erissä katsellaan ja joko poistetaan digihelvetitiin tai poltetaan editoituina (mainokset pois jne.) cd-levyille täydentämään elokuvakirjastoamme.

Meillä on hiukan erillainen leffamaku, mies katsoo sotaelokuvia joissa joko nasit tappavat ja venäläiset jyristelevät, tai tulevaisuudeen tuomiopäivä palaa ameriikan raunoissa. Minun kevään lempielokuviini ovat kuuluneet (perustuen siihen etten ole antanut poistaa niitä yhden katselukerran jälkeen) Shrek-leffat ja jokunen miss Marple. Yhdessä katselemme komedioita ja joitakin klassikko-statuksen elokuvia kuten Komisario Palmun mustavalkoisia, sekä Hitckokin murhamysteereitä.

Mutta kuten kuva antaa teidän ymmärtää meille on kertynyt pikku hiljaa vino pino cd-levyjä joissa on kaikkea sitä sun tätä, elokuvia, dokumentteja ja minisarjoja. Sekä, niin täydellisenä kuin se lähetyshäiriöistä johtuen voi olla, täysi kokoelma Hercule Poirotn seikkailuja, että nti. Marplea, kaikki omissa levyissään sievänä settinä. (Kunhan taas tekee mieli niitä katsoa.)

Miehen levykirjaston huolto on sitä että hän ediotoi ja polttaa levyt, kirjaa niiden sisällön excel-taulukkoon koneelle (sisältäen levyn sisällön, kuvasuhteen yms numerotiedot) ja kirjoittaa levyn päälle korkeintaan numeron. Minulle tämä ei riitä. Eräänä yönä toteutin pitkästä aikaa suunnitelman alusta loppuun, leikkelin vanhoja Vogueta ja muita lehtiä levynkansiksi ja kirjoitin sisällöt niin kansiin kuin levyihin. Lopputuloksesta kuva.

Viikonloppuna mies uhkasi aloittaa levysarjan valmistelun sisko Koolle, "Eksyin Jane Austenin maailmaan", "pukeutuminen historia" ja "ruokapöydän historia"-minisarjat saadaan vihdoin omiksi dvd-levyikseen. Sitten puuttuvat enää Wallanderit.

Sarjakuvia joita sinun pitäisi lukea

OOh.. kesä on tullut ja niin monta asia kertomatta ja tekemättä. mutta aloitan kevyesti tästä.
Yhdestä lempiaiheestani.

Ystävieni häissä tuli puhuttua erään Ladyn kanssa sarjakuvista, siitä että tämä kahdehtittava subculture-rouva ei ole päivittänyt omaan blogiinsa asiaa sarjakuvista ikuisuuksiin. Samalla hän paljasti löytäneensä vasta hiljan erää Neil Gaimanin sarjakuvanovellin, jonka itse oli lukenut jo ajat sitten. "siis että semmoin on olemassa, ihan löytyi aukko sivistyksessä!" totesi toinen. Itse myönsin sen lukeneeni, mutten pitänyt sitä kummoisena. En ole erityisen ihastunut Gaimanin sandman-sarjan ulkopuolisiin teoksiin. enkä kaikkiin sarjan sisar- ja serkkuteoksiinkaan.
Sitten tajusin että voisin ihan hyvin aloittaa omassakin blogissanni kkoelman niistä sarjakuvista joista itse pidän, ja joita luen.

Sarjakuvia joita sinunkin pitäisi.
yppään heti alkuun yli sarjakuvahyllyjen alun, lucky luket, tintit ja akuankat. sekä suurimman osan tämän hetken kirjahylly-mangasta. Koska ne jokainen oaa lukea itsekkin.

Keskityn paljolti suomennettuun uuteen sarjakuvaan, koska a) pidän suomennoksista, b) et ehkä vielä tiennyt että nämä voisit lukea?

Sarjakuvia joita sinun pitäisi lukea #100

#100
Joan Sfar: Rabbin katti 1 ja 2
Ruoka ja juomasuositus: tee, pienet makeat leivonnaiset. Mausteinen kahvi. Lukupaikkasuositus: sohvannurkka, pitkät matkat, mökki

Olen ihastunut Rabbin kattiin aivan summanmutikassa. Piirrosjälki on hyvin elävää ja koko sarjakuva on väritetty erittäin kauniisti. Rabbin katti elää 30-luvun algeriassa. ikuisessa auringonpaisteessa, kauniiden naisten, uskonnosta kskustelevien miesten, ruuan ja tarinoiden maailmassa. Katti rakastaa emäntäänsä, ja käy keskusteluja emänän isän, Rabbin kanssa. Kattyi on sulavalinjainen ryökäle, jonkinsortin lyhytkarvainen aavikon maatiainen jonka velmu kollinhymy on sulattanut sydämeni. Ajoittain Katin kertomsten tekstaus on hiirenpipanan kokoista ja koukeroita ja siitä saa päänsärkyä, joskus uskonnollinen hölinä menee oli pään. Kattia luenkin mieluiten iltapäiväteen kera pieninä siivuina. Tarina kerallaan.

#99Guy Delisle: Pyoyojang, Merkintöjä Burmasta, Shenztzen
Ruoka ja juomasuositus: Tee, olut, suolapähkinät, pizza, kylmät juomat
lukupaikkasuositus: vessa, pitkät matkat.

Nämä sarjakuvat ovat matkapäiväkirjoja joissa Delisle matkustaa työn ja erhen takia aasian kuumiin knniin paikkoihin. Vaimonsa matkassa Lääkärit Ilman Rajoja-tomintaan Burmaan, animaattorina Pyoyojangiin. Aina kuumiin, kosteisiin ja sivistyneisiin helvetteihin joissa valkoinen mies saa outoja katseita ja erikoiskohtelua, missä paikalliset ovat siistejä, ahkeria ja ujoja. Aina paikkoja joissa Delisle yrittää ymmärtää ymmärtääkseen ettei ymmärrä.
Näitä teoksia löytyy niin englaniksi kuin suomennetuinakin. Kirja tekee erityisesti hyvää paatuneille maailmanparantajille jotka tahtova tietää. Delisle piirtää hyvin selkeästi, ja runsaasti. kaksivärinen kertomus isältää välillä aivan uskomattoman paljon faktaa parissa pikku ruudussa. mutta yhden lukukerran jälkeen kirjaan on hyvä palata umpimähkään yhdelle sivulle kerrallaan, lukea, makustella ja jatkaa. Samaan aikaan kun Delisle kertoo sotilasjuntan mielivaltaisita määräyksitä, hän kertoo myös omasta matkastaan ja kokemuksistaan: mistä saa hyvää mustetta matkapäiväkirjaan, mistä löytyisi seuraava tietotekniikkaliike, saako konsulaatista vauvanvaippoja?
http://www.guydelisle.com

#98
Tiitu Takalo: Tyhmä tyttö, Josefiina Leipoo (yhdessä Pauli Kallion kanssa) yms.

Kuva Täältä: http://www.tiitutakalo.net

Ruoka ja juomasuositus: Olut, kivennäisvesi, kylmät juomat. Aamiainen Lukupaikkasuositus: sohvannurkka, puisto, keskipitkät matkat, ranta

Pidän valtavasti Takalon piirrosjäljestä joka tekee ihmisistä hyvin realistisia ja hauskoja. Takalon Tyhmän Tytön lainasin aikanan Porvoon kirjastosta kolmesti eräkkäin ja luin sillion tällöin uudestaan ja uudestaan. Josefiina Leipoo puolestaan reissasi kaverilta toisell koko syksyn sen jälkeen kun sen kirjamessuila ostin. Suosikkejani Takalon tarinoista ovat: "viisas nainen osaa viehättää, tyhmä tyttö voi yrittää" sekä "mikä teidän bändin nimi on?".

#97

Katsu Kallio: menisit töihin

Ruoka- ja juomasuositus: kylmät juomat, tee, välipalat Lukupaikkasuositus: sohva

Kaltsun sarjakuvakokoelmaan on kerätty sivukaupalla uusia ja vanhoja töitä, joita piirtäjä myös itse kommentoi. Itse pidän taas omaelämänkerrallisista töistä joisa nuori härö-punkkari kiusaa naapureitaan, sekä hiukan vanhempi mies yrittää ymmärtää itseään ja naisia ihmisuhdekentällä.
Me kaikki tunnemme jonkun Kaltsun, jotkut jopa itsensä. Sen tyypin joka pummaa rahaa kaljaan, nurisee elämäänsä ja ryssii deadlinet, sen joka on kuitenkin kiva nähdä illalla baarissa, paitsi kun se on velkaa.
Nykyään sarjakuvablogien perusteella Katsu on naimisissa, töissä ja voi hyvin. www.kaltsu.net

#96
Manu Larcenet & Jean-Yves Ferri: Maallemuuttajat 1,2 ja3


Ruoka- ja juomasuositus: valkoviini, voileivät, hedelmät
Lukupaikkasuositus: mökki, keittiönpöytä, sohvannurkka, vessa

Sarkakuvassa nuoripari muuttaa maalle, ja opettelee elämään kuten maalaiset. Eli eksyvät, kylvävät väärit, kitkevät huonosti, palelevat, uhmaavat vaaroja ja ovat outoja ja ulkopuolisia.
jos ensimmäisessä kirjassa vielä pelleillään perus-oletuksiölla ja väärinkäsityksillä, j muuttokuormaakin puretaan koko albumin verran, niin kakkososassa tarinan omaelämänkerronta jo puhkeaa kukkaan. Miten kukaan ottaa vakavasti sarjakuvapiirtäjää maaseudulla? Miten sarjakuvapiirtäjä ottaa maaseudun itse vakavasti. Pidän piirrosjäljestä ja siitä että kuvat ovat värikkäitä. Ja pidän maaseudusta.

Lopetan tänään tähän.

se siitä puusta..

Mainitsin varmaan aijemmin, ja muuttoväki voi sen todistaa että makuuhuoneemme seinään oli ihan oikeasti piirretty rakkauden puu, jonka runkoon oli hellästi taiuroitu kirjaimet "I&J" me entrasimme kirjaimet hetkeksi "T&i" muitoon tta ärsyttihän moinen tilataideteos kuitenkin.
Puu oli vieläpä piirretty "jollain helvetin sakuroilla" kuten Heini asian ilmaisi teosta arvioidessaan joten en ollut halukas kokeilemaan miten paljon hankausta ja pesuainetta sen poisto vaatisi.

Hetkellisesti peitin puu vanhalla kikalla: ostin muumiaiheista lahjapaperia ja taiteilin puun pälle seinään tilapäisen muumitapetin kaksipuoleisella teipillä, ja sain hiukan rauhaa. Muumipaperit maksoivat n.2E/kahden arkin rulla, ja teippi noin kolme euroa. Hyvä tuli.


Sitte oli aikaa käydä isännöitsijän luona tekemässäsopimus maksusitoomuksesta, ja muuttoedun nimissä kävimme maaliostoksilla. VVO:lle on tehty oma maalikarttansa jossa on yhdeksän maalikokonaisutta, joiss kaikissa vaalea, kski tumma ja tumma värisävy joita yhdistelemällä saa huoneisiin elämää...


En voi sanoin kuvailla tämn hetken nautintoa.. hyvästi ruma puu!


Tässä valmis seinä. Keskelle seinää rajasin teipeillä pari raitaa, joista kapeimmat on maalattu omien varastojeni maalipurnukoilla, ylin raita on n.1,5cm leveä kultakuparin sävyinen, sitten keskivaalean vihreä vvo:n sävy, alaraidoista ylempi samaa vvo:ta ja alin 1cm levyinen on espanjanvihreää suoraan värituubista. Sängynpeitto hankittiin ostosmatkalla IKEA:sta ja seinällä köllöttävä hra. Wagner on aito Juba. Sängynpäädyn hyllynpäällä köllötelee varpaat ojossa Panorava, veistokseni vuoden takaa jonka näkemisestä ukkokulta tulee kuulemma aina hyvälle tuulelle.

Tässä puolestaan vastapäinen seinä, jolle ei ollut piiretty mitään mutta se oli varsin tylsä.
Jossakin kotimaan sisustussarjassa joku maalasi asiakkaan olohuoneen seinään vihreitä vaakaraitoja, ja sillion kun sen näin ajattelin "voi että osaa olla kamalaa" mutta kun asiaa hautoo mielessään voi siitä alkaa tykätäkin. Seinään on maalarinteipeillä rajattu raitoja kaikilla kolmella sävyasteella vihreästä värikartasta. Pikku raidoissa on käytetty polkupyöräni vihreää, kultakuparia sekä vvon vihreää. Nurjkassa oleva hylly ostettiin samaiselle Ikea-matkalla ja petsattiin tammen sävyllä. seinällä kököttävä skandinaanisen kalustejätin seinäkello kylläkin vaihdettiin ensimäisenä yönä päikseen keittiössä tikittävän kellon kanssa. Tämä uusi kello oli niin kova ääninen että hermostuin sen tikityksen. Nykyinen tiksuttaja on hiljasempi. Ah!

Hyvä tuli!

....ja meillä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa!

Okei.
Pysähdytään vielä sekunniksi tähän. Kuva aivan tavallisesta aamupäivästä Porvoossa. Aurinko paistaa, Irmaperkele on hetkeksi uuvahtanut tietokoneen näppäimistön ja hiiren päälle. Kenelläkään ei ole kiire ja ah.. mikä pastoraali.

.... Joka vaihtui kaksi viikkoa sitten tähän!

Me muutimme Kotkaan.
Tämä on eidän olohuoneemme, asunossamme edelliset asukkaat olivat piirelleet seiniin (aiheesta lisää myöhemmin) ja koko minun valtava omaisuuteni,ja avomiehen elektroniikka piti siirtää 100km idemmäs kesätöiden takia.
Syitä muuttoon olivat työt, halpa vuokra ja hillitön huolenaihe siitä miten ukkokullan kävisi jos joutuisi päivittäin kurvilemaan pienellä punaisella autollaan itärekkojen hulvattomassa liikenteessä edes taas. (työ matka kun ei pituudessaan olisi juuri eronnut edellisestä, mutta liikenteessä sitten senkin edestä, se mikä on pk-seudulla ruuhkaa on kymenlaaksossa ohitteluja, ylinopeutta ja tiukkoja väistämisiä, sekä kilometreittäin metsää ja itärekkoja.)

Eli kamat kasaan ja kantoon! Ensimmäisinä muutto päivinä apunamme olivat Heini ja siskoni. viimeisinä päivinä vin minä ja ukkokulta. Kissat olimme ovelasti vieneet lomailemaan vanhemilleni... mikä lisää luultavasti muutaman harmaan karvan itse knkin turkkiin, kiitos Irman itsepäisyyden ja Niilon.. eh, omapäisyyden.


Tässä kuva seuraavalta viikolta. Sama huone mahdollisesti jopa sama viikonpäivä.. ja minä olen kasaamassa kerrosänkyä... Onneksi näiden välissä olevana viikonloppuna vietin aikaa SCA-kavereden kesken, muuten olisi ehkä pinna pettänyt..

Ja sitten kuva viime viikon perjantailta!
kyseessä on yhä sama huone, mutta huomioimaan pyydän että nyt se jopa näyttää huoneelta! -Eikä lastauslaiturilta.

vielä on edessä yksi viikonloppu jolloin luultavasti siivoamme ja teemme loppuviimeistelyjä entiseen asuntoomme.. olkookin että tuleva ex-vuokraemäntä on ollut vaativaisella tuulella ja hiukan huolissani odotan mitä kaikkea hän vielä keksiikään vaatia loppusiivoukseen lisättäväksi.

Selkään särkee. molemmilla on työpaikka ja kissat tulevat pian kotiin. Onneksi.

Hippiaskarteluista on vain haittaa..

Talvikinosten keskellä sain kuningasajatuksen, että tekisin pikkuruisia pulloja kesän markkinoille ja SCA-harrastajien apajille. Pikkupullojen monopolia kun on ylläpitänyt hyvin pitkään veljeskansan keskiaikaravintolan lasipullo-hylly, josta liki jokainen on ostanut pari pulloa mausteliköörien säilyttämistä varten, ja sitten on jokunen keramiikkapullo näkynyt keikkumassa rouvien vöissä kesäaikaan mutta siinäpä nuo.

Pikku pulloja en ole kyllä nähnyt juuri museoissakaan, tai siis keraamisia, ja keskiaikaisia pulloja. roomalaisen ajan lasipulloja kylläkin näkyy usein. Ne ovat miniatyyrisiä ja harvoin ehjiä, vaikka aikanaan olivatkin lasinvalmistajien hienoimpia saavutuksia. (siis valmistettu ajalla jolloin turvavarusteita kuten suojalaseja ei ollut, kunnon tulenkestävistä työvälineistä puhumattakaan ja kuuman lasimassan sekä loimotavien sulatsuunien keskellä työskennellyt lasimestari oli varmasti elämänsä ehtoolla sekä sokea että palanut rumilus..)

Pulloja on kuitenkin varmasti tarvittu yhteen jos toiseen asiaan, keskiaikaelävöittäjälle ensimmäiseksi tulee mieleen suola, mutta myös muut mausteet, öljyt, lääkeaineet, värit, helmet, kukansiemenet ja muut pikkutavarat joita hykyään voi säilöä rasioihin, minigrippeihin ja bonapurkkeihin ovat varmasi tarvinneet oman säilytyksensä. Lehmänsarvista tiedän tehdyn rasioita, samoin päreestä ja ruohosta, joten useita erillaisia säilytysmuotoja löyyy jo valmiiksi. mausteet sitä luulee voivansa pakata söpöstikangaspussiin mutta jokainen joka on kerran niin tehnyt muistaa myös miksi ei toistaketaa niin tee. Pussi ei suojaa kosteudelta, mausteet mökkyyntyvät, tuoksu ja maku haihtuu ja lopulta söpön mustepussin sijasta korista löytyy koppurainen ja outo möykky jota ei tekisi mieli edes pestä. Jos siis pakkaat mausteita kangaspussiin, pakkaa ne ensin minigrippiin!

Ensimmäiseksi keksin kokeilla tehdä pikku pulloja sekä paronikuntani että kuningaskunnan värellä ja atribuuteilla koristeltuna. Tässä oli toki pikkuinen "äh!", heraldiset värit kuten musta, valkoinen, keltainen ja erityisesti punainen eivät keskiajan keramiikassa olleet niin itsestään selviä, eivätkä, jos pelataan puhtaasti ole vieäkään. Uuni muuttaa värejä ja keltaisesta tulee helposti vihreän uskeaa, mustata harmaata-ruskeaa, valkoisesta harmaan-keltaisen-ruskeaa, vihreästä-ruskeaa a punaisesta, ihan varmasti ruskeaa tai keltaista, tai vihreää. (Puhumattakaan siitä miten nämä värit on tehty: kuparia, lyijyä, uraania, lyijynvalkoista.. älkääs edes antako minun aloittaa!)
.... mutta jos otetaan turvallinen näkökanta asiaan voimme helposti käyttää vaikkapa valmista keltaista keinotekoistapigmenttiyllätystä 1234A sekä erikoisenpunaistatehdastekoista numeroa 5678Y... valella esine vielä ympäriinsä kirkkaalla lasitteella 000SAFE, ja polttaa koko komeus selaisessa lämpötilassa ja uunissa että keskiajan savimaakarit näkivät niistä vain märkiä unia.. ja TADAA - meillä on pulloja!

Ostin pulloihin apteekista pikkuruisia korkkeja. Kyllä luit oikein, apteekit myyvät puhtaita luonnonkorkkeja, riittää kun kysyt. Toiset apteekit myyvät niitä ihan millikoon mukaan, toisilla on isohko laatikko jossa lukee "lääkekorkki, tosi pieni 0,05-0,60 snt/kpl tai kysy Matilta, inventoitu 1999". Suosin yleensä jälkimmäistä koska korkit ovat halvempia ja saan penkoa ne itse. Korkkeja löytyy aina varmasti apteekeista joiden nimessä on sana "vanha" tai "ensimmäinen". Kotona sitten tetailen mikä korkki sopii mihinkin pulloon...

Ja sitten siihen hippiaskarteluun.
Mikähän minuun oikein meni?
Ostin tiimarista jonkinlaista juuttinarua koekerän. Juutinaru/kotinaru/luonnonnaru -nimillä myytävä naru vaihtelee aivan valtavasti, välillä sitä ei saa mistään, välillä saa. välistä se on karkeaa, pitkäsäikeistä, paksua ja oikeasti tosi rumaa, välistä taas tahmeaa ja haisevaa. Tiimarin naru osoittautui hyvin pehmeäksi, kohtalaisen paksuksi, joskin pölyäväksi punottaessa.
Narua tarvittiin tyylikäisiin ripustuslenkkeihin, (jollaisia en tietenkään voi dokumentoida, mutta jotekin pulloja pitää pystyä kantamaan, ja avain ajatuksenani oli mahdollisuus ripustaa pullo tuoksuyrtin kera esim. telttassa roikkumaan, tai ulkona puunoksaan nuotipaikan nurkalle.)
... ja silloin se hippeys iski.
Pöyrittelin narua käsissäni, pujottelin siihen helmiä ja oi kun söööpöööjä ripustuslenkkejä sain aikaan. Varmaan kaksi tuntia Hercule Poirotin jaksoja katsottuani havahduin ja tajusin ettei tälläisillä intianbasaarin amppelinaruilla ollut oikeasi mitään virkaa. Eivät ne kestäisi mitää roikottelua kahta päivää pitempään, ne pölysivät ja kaikin puolin kielivät siitä että joku hippi se tässä oli punonut unisiepparin tai pari muutaman pullonkaulan ympäri. -Hyöhenet vain puuttuivat.

Ah, tämä näyttää jo joltakin!
Purin tekeleeni, aloin punoa naruja neljän nyörin letitykselä nauhaksi joka ei venyessään napsahtaisi poikki kuin vanhat kumilenkit. Toki punottelin näihinkin helmiä joukkoon, mutta hiukan paremalla funktiolla. tulos näytti ja tuntui erinomaiselta. Tosin olin hiitelyssä tuhlannut neljäneksen koekerästäni palautusklvottomaksi sykkyräksi ja jouduin otamaan lisää narua kaikkiin pulloihini.

Pullojen koemarkkinointi oli Kruununturnajasissa joissa uuden kruununperijän synnyttyä alkoi paistaa aurinko ja markkinatori nostettiin pääsalin ulkopuolelle. Myynti soljui hyvin. Joskin muutama huuliveikko vitsaili taskumattieni pienuudesta.
Ulkomaalaiset vieraat olivat asioista perillä ja erään herran kanssa keskustelin käyttämästi sinisestä lasitteesta. Sininen ei ole keskiaikaa. sitä ei saatu tehtyä ennenkuin uunit kehittyiät kylliksi. Sininen oli.. vihreän-mustaa tai mustaa. Tosiasia kuitenkin on että sininen myy suomessa hyvin, kirkkaansinisen astian ihminen mieltää mielessään viileämäksi ja kuulemma myös puhtaamaksi kuin esim ruskean tai mustan astian. Koska oijon jo valmistustekniikassa, ja noinjoka sadas erikoisharrastaja huomaa tämän "sininen ei ole perioid"-jutun, uskon voivani hyvin mielin jatkaa sinisen kanssa jatkossakin.




Ja lopuksi pikkuinen näytekuva kuninkaalisista astioista, vielä tosin ilman narujaan. Pullojen naruihin punoin punaisia, keltaisia ja mustia puuhelmiä, ja paronikunnan pulloihin taas mustia, punaisia ja valkoisia puuhelmiä. Puuhelmet näyttivät haalistavan lasitteiden värejä' entisestään mutta uskoisin niiden käytössä kolhiintuvan. Lahjoitin pullot kruunupäille iltapitojen aikana, ja ainakin tuntuivat ilahtuan lahjastaan. Kuningas poimi käteensä keskellä näkyvän lohikäärmepullon ja sanoi "voi olla että mä vien näistä yhden kotiin ihan itslleni."

Kyllähän se minulle passaa, teitin majasteettinne!

***

Pikkuisia pulloja kaupan niitä tarvitseville. 10 eur/kpl.