"Halutaan töihin puuhakas siivooja"

Tämä otsikko sattui silmääni kun tutkin päivän työnhakumahdollisuuksia. Se jotenkin alkoi vaivaamaan "puuhakas". Puuhakas on minusta ihminen joka tekee hiukan sitä sun tätä pitkin päivää, hymyilee ja hyräilee ja lojuu sohvalla kun lepohetki koittaa, sanalla sanoen puuhastelee pitkin päivää. Ammatikseen siivoava uhminen ei niin tee, ei ainakaan työpaikallaan.

Lähdin silkasta uteliaisuudesta tutkimaan millä muilla adjektiiveillä meitä siivoustöihin kutsutaan, löysin ahkeran, reippaan, vastuuntuntoisen, luotettavan, autoilevan sekä tehokkaan, mutta myös toimeliaan, joustavan, pirteän, iloisen ja tuon puuhakkaan. MIKSI!?

Jos työntekijäksi löytyy ammattitaitoinen ja kokenut siivooja jääkö hän nuolemaan työnhaussa näppejään koska eil ole tarpeksi pirteä tai iloinen? Saako töissä huomatuksen jos ei ole kyllin puuhakas?
-Voin sanoa että saa, kerran menneisyydessäni siivosin tovin hotellialalla jossa saatiin säännöllisiä muistuksia siitä kuinka hotelliketjun asiakkaat valittivat, siitä etteivät tämän siivousliikeen työntekijät hymyilleet iloisesti.
Minusta tämä oli hyvin epäreilua, töissä juostiin kirjaimellisesti moppi hampaissa jotta olisi ehditty kaikialle ajoissa ja saastu puhdasta aikaan. Työporukan yhteishenki oli tipotiessään ja hotellihenkilökunta ei viitsinyt opetella siivoojien nimiä edes puolessa vuodessa vaan olit ikuisesti "hei sinä siellä!/hei se siivoojatyyppi siellä!". Hymyilin kyllä, mutta en korvasta korvaan, sitten lakkasin hymyilemästä ja lopetin työt.

Olen huomannut että ainakin osa samoista adjentiiveistä esiintyvät myös tarjoilijoiden, aulapalveluhenkilöiden sekä osa-aikamyyjien työilmoituksissa. Kaikkialla tahdotaan samaa: nopeaa, luottevaa, reipasta ihmistä jollei ei tarvitse kokoajan toistaa työohjeita ja joka ei telo itseään portaikoissa tai kolhi ikkunoita säpäleiksi.
Minusta se pirteys ja iloisuus saa tulla sitten työn myötä, ei etukäteen. Hyvässä työssä hymyillään ja ollaan ylpeitä omista saavutuksista, myös siivoojana. Huonossa työssä käsketään kirjallisesti hymyilemään.

Vaadin kuitenkin tasa-arvoa tähän juttuun.
Koska Puuhakkaat Siivoustyöt ja Pirteät Kassatoimet tuskin loppuvat miltä ihan heti vaadin että sama yyli leviää muuallekin. Haluan nähdä:
- Touhukas insinööri saa paikan
- Halutaan töihin hilpeä lääkäri
- Hyväntuulinen verkkoasentaja saa töitä
- Paikka avoinna puuhakkaalle kigurgille
- Näpsäkkä ylempi toimihenkilö/apulaisjohtaja palkataan

Näitä odotellen.

Tänään olen hiukan vanhempi,- ja paljon lihavampi!

Kävin eilen työterveyslääkärillä koska nilkkaani särkee, ja raahustetta ympäri työpaikkaani viikon verran yleensä särky on siirtynyt jo nilkasta polveen ja kutitellut jo lonkkaakin siihen malliin että kohta koskee sinnekkin.
Lääkäri on hyvin asiansa osaava rouva joka päätyi hoitamaan oireiden sijaan kivun syytä.
Niitä on kolme asiaa: Todella huonot työkengät, Ylipaino, Tulehdus.

Olen oppinut vuosien saatossa rakastamaan kehoni möykkyjä ja kurveja, ja myönnän että olen ollut jopa salaisesti ylpeä kun ohitseni on kipsuttanut samanikäinen mutta rinnaton ja lanteeton typykkä. Olen tiennyt että minulla on sitä jotakin... Ja kyllä, olen myös tiennyt että sitä jotakin on kertynyt myös hiukan enemmän kuin oli tarkoitus, mutta mitä sitä suremaan jos ei surua ole?

Jo keväällä aloitimme ruokaremontin kun ukkokullan työterveyslääkäri tätä suositeli. Pettymykseni lääkärivieraillulla olikin suuri juuri siksi että vaaka ei hypännyt uuteen kymmenlukuun vaan liikahti vain kaksi kiloa alemmas. Mitä hittoa?!


Eilen iltapäivällä tunsin rakastavani kehoani hiukan vähemmän kuin ennen, vielä illallakin kiukuttelin itseleni siitä miten tätä se nyt on koko loppuikäni: Lääkäri toisensa jälkeen aloittaa asiansa saoilla "tota painoa pitäisi nyt pudottaa..."
Liityn siis osaksi niitä epätyytyväisiä naisia jotka murehtivat syömisiään ja liikuntaa enemmän kuin muita asioita. Puhtaasti pilaavat elämänsä!

Kyllä, ruokavalio, laihdutus ja terveet elintavat lisäävät elinvuosiani ja ilman erillaisia elintasosairauksia olen varmasti onnellisempi viisikymppinen. Mutta juuri ruuasta, liikumisesta ja laihuudesta papattavat ja sitä ihannoivat rimpulanlaihat teinitytöt ja ruokarajoitteinen teini-iän poikaystäväni pilasivat minulta jo kaksikymppisyyteni. Pitääkö niiden saada hallita elämääni vielä toiset vuosikymmenet ja olla vielä jotenkin oikeassa?!

Aijon todistaa itselleni että kolmella periaatteellani pääsen tässä eteenpäin. Nämä periaatteet loin itselleni jo vuosia sitten. 1. Terveellinen ruoka maistuu ja näytää hyvältä. 2. Älä hanki kotiisi vaakaa jos tahdot olla onnellinen, myös kylpyhuoneessasi. 3. Älä hanki itsepetosta! (älä osta pieniä tai puristavia vaatteita uskoen että mahdut niihin viikon päästä, älä lainaa laihdutusopasta joka lupaa tuloksia viikossa, Älä osta kuntosalikorttia vain siksi että kaikilla muillakin jo on. jne)
Sekä bonusääntö: jos et ole onnellinen pullukkana, tuskin olet sen onnellisempi kiloa paria kevyempänä, ja tälle asialle voit tehdä jotain.

Sitten niihin kenkiin. Lääkärini mukaan se että olen lätystellyt kumisaappaissa joka ilta (osana työtä) on pahasta. Kumisaappaat työkenkinä ovat huonot. Hyvässä kengässä on korko!
Tämä julistus onkin syytä muistaa jatkossa. Ei enää littana-kenkiä vaan korotettuja jalkaholvia tukevia tossuja ja kunnon pohjallisia. Hyvä! Hyvän ryhdin kanssa kaikki on helpompaa ja paras ryhti syntyy korkokengän kanssa. Aivan ultimate-siro-sipsutus popoja tuskin hankin, mutta oikein hyvän kävelynkengät ovat nyt hakusessa.

Hirveitä korkokenkiä, ja todisteita siitä mitä ei pidä pukea päälleen löytyy täältä:
http://ifshoescouldkill.com/



(Mikäli kunnollista painonpudotusta ei talveen tulessa ole aloitettu saatan harkita sen vaa'an hankkimista... ehkä )

Ei täällä mitään taiteilla! Ulos siitä!

(kamerassa lojuu kuvia pariinkin päivitykseen mutta on niin kuuma.. siksipä päivitän vain pikku purnutuksen tulöevaisuuteeni liittyvstä asiasta.)

Tiedättekö mikä näyttää olevan minun elämässäni se uhanalaisin rakennus? Se ei ole kyläkoulu, lähikirjasto, kivijalkakauppa eikä terveyskeskus. Ei asiamiesposti eikä edes lähipubin terassi (vaikka kaikki nämä tunutvat katoavan ihmisten läheltä aivan liian nopeasti). Minun nenäni edestä on joko viety, tai ainakin uhattu viedä liki asuinkelvoton, tyhjyttään kumiseva röttelö: vanha kasarmi tai tiilinen tehdasrakennus.

ts. Työhuoneeni, ja monien muiden työhuoneet.

Asuessani Savonlinnassa lukioaikoina en aivan tarkkaan muista oliko sielläkin ateljee-pula, mutta muutamasta galleriarakennuksesta muistaakseni väännettiin kyllä kättä.

Hämeenlinnassa pääsin jo ihan itse seuraamaan miten ensin kouluni irtaimistoa palloteltiin ensin puheissa ja sitten konkreettisesti kaupungin puolelta toiselle, eikä muutto itsessään ollut kuulemma edes ensimmäinen.
Sitten toimin hetken Poltinahon taidekasarmilla alivuokralaisena, ja sain vähintään kerran parissa kuukaudessa muistutuksen joltakulta toiselta asukkaalta siitä miten "kohta se häätö tulee tähänki torppaan!"

Porvoossa olessani kuulin aina vierailuilla juttuja siitä miten Taidetehtaan kiinteistöön kohta iskee häätö, ja mihin siitä sitten joudutaan... Muutettuani Porvoseen en edes yrittänyt etsiä työhuonetta sillä Taidetehdas oli jo suljettu, ja kansalaisopistonkurssini taidegrafiikan parissa sai häädön ennen joululomaa silloisesta rakennuksestaan.

.. Ja nyt olen sittn muutamassa Turkuun ja... yllätys-yllätys kohtasin asiaa tutkiessani tämän www.verstas.vuodatus.net ja tämän www.facebook.com/group.php?v=wall&gid=7746395916

Kaikissa tapauksissa tarina on aika sama. On kiinteistö joka ei enää käytetä sen alkuperäiseen tarkoitukseensa. On taiteilija-käsityöläisryhmittymä jotka päivätyönsä ja muunelämänsä ohessa saavat ympäripuhuttua jokusen kaupungin virkamiehen suostumaan siihen että ko. tilan saa vuokrata porukalle suht. halpaan hintaan. Vuokran lisäksi tarvittavat remontit, kiinteistön normalin ylläpidon, ja joskus jopa jätehuollon, vuokralaiset hoitavat itse. Tehdään talkoota, tehdään kolehtia. Riidellään joskus oikein kunnolla.
Sitten tulee ensin joku tarkastaja joka valittaa kiinteistön kunnosta ja epäilee että home/vesivahinko/esteetön liikkuvuus on vaaraksi kiinteistölle.
(- Jos tilassa ei näitä ole alkavat urheiluseurat ja kiinteistönperinneharrastajat kysellä koska he saavat muuttaa taloon myös ja kaupunki joutuu arpomaan seuraavat vuokralaiset, mutta tätä onneksi käy harvemmin)

... monien mutkien ja kommellusten jälkeen kiinteistön ympärillä oleva maapala havaitaan kelvolliseksi, se kaavoitetaan ja aletaan suunnitella uutta. Vuokralaiset jotka ovat "ahkeroineet ja pitäneet kiinteistöstä hyvää huolta sekä tunoneet väriä ja iloa naapurustoon" (kuten paikallislehti sanoo" tai " päästäneet paikat rempalleen, saaneet toistuvia huomautuksia jätteenvarastoinnista sekä paloturvallisuuden laiminlyönnistä ja valvottaneet muita" (kuten kiukkuinen yleisönosasto sanoo) saavat muuttokehoituksista viimeisen ja talo pitää tyhjentää.

Tässä vaiheessa ensimmäinen sukupolvi vuokralaisia ja aktiiveja on jo väsynyt ja muuttanut pois. Jäjelle jääneet koittavat löytää uutta toimitilaa ja osa muuttaa vähin äänin naapureiden autotalliin, asunnon vierashuoneisiin jne. Yhteisö hajoaa ja on syntyy katkeruutta.

Sitten jos hyvin käy, sytytetään valot uuteen vanhaan röttelöön jonka portaikoissa hilseilee maali ja parkkipaikka on pelkkä sorapläntti keskellä pusikkoa. Hetken aikaa on toivoa, sillä vuokrasopimus on halpa ja vuokra-aikaa "ainakin pari kolme vuotta."

***

Että semmoinen noidankehä. Sen sijaan että Hämeenlinnassa, Porvoossa Tai Turussa oltaisiin valmiita sumaan yhden -kahden vanhan rakennuksen jäädä niille sijoilleen ja antaa ympärille kehittyä se osaava ja kiinnostava kultturiympäristön laitetaan kulttuuriväki raahaamaan omaisuuttaa ja odsaamistaan milloin mihinkin kuin evakkoväki ainakin.

Perustelu sille että taideväki vuokralaisena on huonosti kannattavaa on paljastunut minulle valheeksi: niin ovat kaikki muutkin. Nyt uuden laman aikana ovat isot ja pienet kiinteistöfirmat saanet kaikki kokea samaa: kyykytystä. Vuokria on jouduttu laskemaan alemmas tai se-ja-se yritys on lähtenyt lätkimään.
(Taideryhmät eivät ole tätä juuri tehneet sillä vuokra on jo valmiiksi puhuttu ja häätökorttia vilautetaan joka kerta jos vastaan aletaan pukisemaan.)

Toisinaan mietin kuinka tappiollista toimintaa on antaa moisen joukon loisia jossakin käytöstä poistetuissa rakennuksessa. Mutta tapaus Porvoo selitti minulle ettei siellä ihan tuottamattomia olla. Osuuskunnat ja yrityiset tekijät jotka harjoittavat toimintaa ammattimaisesti maksavat veroja, tekijät ostavat myös materiaalinsa, kuljetuspalvelut, vartioinnin paikallisista palvelun tarjojilta. Aktiivinen toiminta tarjoaa työharjoittelupaikkoja, jopa pätkätöitä, ainakin samoissa määrin kuin jokunen muu paikallinen työnantaja.
Nekin jotka ovat liikkeellä harrastuspohjalta, tai yhdistyksinä kuluttavat palveluja ja maksavat vähintäänkin vuokraa siinä missä muutkin.
Kun vielä mietitään että kyseiset vuokralaiset ylläpitävät yleensä itse kiinteistön peruskuntoa varsin hyvinkin (Hämeenlinnassa tiedän että Taidekasarmilla ihmiset uusivat itse ikkunoiden tiivisteitä ja huolehtivat kovilla pakkasilla etteivät putke jäädy loma-viikonlopuinakaan) en pitäisi taideyhteisöä kaikkein vastenmelisimpänä asukkaana.

Lisäksi jos käsityöläisille- ja taiteilijoille järjestetään kelvollinen ja turvallinen työskentelypaikka säästyvät niin monet naapurit! Ei enää maalinkäryä käytävissä, ei rälläkän rätinää viikonloppuisin, ei savenpölyä ja rautaoksidatahroja kellarissa, kangaspuut eivät paukuta. Ompelukoneet hiljenevät ennen kahdeksaa. (Puhumattakaan siitä miten punaviinin ja kynttilöiden vaaralinen kombinaatio ei enää valvotaisännöitsijää puutalo-osakekompelksissa.)
... mielenterveyspalvelutkin säästävät jokuen lantin. Mutta siitä lisää joku toinen kerta.
***

Öhöm. Jos joku nyt tietää työtilan/työhuoeen vapautuvan Turussa, ilmoitelkaa siitä minulle!
Ja liittykää tukemaan näitä taideyhteisöjä, käykää avoimissa ovissa, käykää näyttelyissä. Laskekaa huoneisii jäätävän syvä hiljaisuus kun joku alkaa vaatia taidekasarmien tonttitilaa usio käyttöön. Puhukaa taiteen ja tekemisen puolesta!

Pikku kurkistuksia tulevaan..

Ensinäkin voimme todeta että kukkien hoitelu ja virkistyminen sujuu jo erinomaisesti. Kuvassa Irma (os. Perkele) käyttää taitavasti st. pauliaa pieluksenaan ja kuorsaa, samalla kun muulinkorvaa käytetään kivasti suojaamaan auringon häikäisyltä, ja etualalla näkyvistä rönsylinjoista voi aina rouskaista palasen jos alkaa hiukoa.. Kiva ja kiitti.


Sitten tässäpä pikkuinen pilkahdus Turun seudun maisemaa vihjeeksi siitä että muutto se taas taitaa häämöttää nurkan takana, samoin kuin nämä hemaisevat maisematkin.


Sekä milteimpä kuva-arvoitus tästä. Tässä on vihje eräästä muutoon liityvästä, jokseenkin parjatusta huonekalusta ja pikkuisesta muutoksesta joka sille on saattanut tapahtua..

Kaikki vanhat filmit..

(Tein tämän postauksen jo kerran, se oli melkein valmis kun Henry, uskollinen läppäri joutui päivittämään jotain ja jossain, ja koko homma katosi. Otetaan nyt uusiksi.)

Meillä televisio on vakava asia. Siis ukkokultani on tehnyt siitä moisen, ainakinkun ottaa huomioon miten vähän me katsomme televisiota. Oikeasti katsomme sitä varmaankin sen tunnin päivässä, jos muistamme, ja minä katson kaiken nauhoituksina koska olen klo.21 töissä.

Joten meillä televisio on oikeasti miehen tietokone, ja jokin härveli/ohjelma joka on jotenkin tekemisissä w-lan-laatikkomme kanssa, ja sitten vielä minun läppärini, ja videotykki ja se hienon hieno laajakangas jonka ole ukolleni askarrellut taulutv:ksi. Ai, miten niin monimutkaista?!
Ytimenä on se että tv:tä katsellaan ja siltä nauhoitetaan miehen tietokoneen kovalevylle josta ohjelmia sitten pikku erissä katsellaan ja joko poistetaan digihelvetitiin tai poltetaan editoituina (mainokset pois jne.) cd-levyille täydentämään elokuvakirjastoamme.

Meillä on hiukan erillainen leffamaku, mies katsoo sotaelokuvia joissa joko nasit tappavat ja venäläiset jyristelevät, tai tulevaisuudeen tuomiopäivä palaa ameriikan raunoissa. Minun kevään lempielokuviini ovat kuuluneet (perustuen siihen etten ole antanut poistaa niitä yhden katselukerran jälkeen) Shrek-leffat ja jokunen miss Marple. Yhdessä katselemme komedioita ja joitakin klassikko-statuksen elokuvia kuten Komisario Palmun mustavalkoisia, sekä Hitckokin murhamysteereitä.

Mutta kuten kuva antaa teidän ymmärtää meille on kertynyt pikku hiljaa vino pino cd-levyjä joissa on kaikkea sitä sun tätä, elokuvia, dokumentteja ja minisarjoja. Sekä, niin täydellisenä kuin se lähetyshäiriöistä johtuen voi olla, täysi kokoelma Hercule Poirotn seikkailuja, että nti. Marplea, kaikki omissa levyissään sievänä settinä. (Kunhan taas tekee mieli niitä katsoa.)

Miehen levykirjaston huolto on sitä että hän ediotoi ja polttaa levyt, kirjaa niiden sisällön excel-taulukkoon koneelle (sisältäen levyn sisällön, kuvasuhteen yms numerotiedot) ja kirjoittaa levyn päälle korkeintaan numeron. Minulle tämä ei riitä. Eräänä yönä toteutin pitkästä aikaa suunnitelman alusta loppuun, leikkelin vanhoja Vogueta ja muita lehtiä levynkansiksi ja kirjoitin sisällöt niin kansiin kuin levyihin. Lopputuloksesta kuva.

Viikonloppuna mies uhkasi aloittaa levysarjan valmistelun sisko Koolle, "Eksyin Jane Austenin maailmaan", "pukeutuminen historia" ja "ruokapöydän historia"-minisarjat saadaan vihdoin omiksi dvd-levyikseen. Sitten puuttuvat enää Wallanderit.

Sarjakuvia joita sinun pitäisi lukea

OOh.. kesä on tullut ja niin monta asia kertomatta ja tekemättä. mutta aloitan kevyesti tästä.
Yhdestä lempiaiheestani.

Ystävieni häissä tuli puhuttua erään Ladyn kanssa sarjakuvista, siitä että tämä kahdehtittava subculture-rouva ei ole päivittänyt omaan blogiinsa asiaa sarjakuvista ikuisuuksiin. Samalla hän paljasti löytäneensä vasta hiljan erää Neil Gaimanin sarjakuvanovellin, jonka itse oli lukenut jo ajat sitten. "siis että semmoin on olemassa, ihan löytyi aukko sivistyksessä!" totesi toinen. Itse myönsin sen lukeneeni, mutten pitänyt sitä kummoisena. En ole erityisen ihastunut Gaimanin sandman-sarjan ulkopuolisiin teoksiin. enkä kaikkiin sarjan sisar- ja serkkuteoksiinkaan.
Sitten tajusin että voisin ihan hyvin aloittaa omassakin blogissanni kkoelman niistä sarjakuvista joista itse pidän, ja joita luen.

Sarjakuvia joita sinunkin pitäisi.
yppään heti alkuun yli sarjakuvahyllyjen alun, lucky luket, tintit ja akuankat. sekä suurimman osan tämän hetken kirjahylly-mangasta. Koska ne jokainen oaa lukea itsekkin.

Keskityn paljolti suomennettuun uuteen sarjakuvaan, koska a) pidän suomennoksista, b) et ehkä vielä tiennyt että nämä voisit lukea?

Sarjakuvia joita sinun pitäisi lukea #100

#100
Joan Sfar: Rabbin katti 1 ja 2
Ruoka ja juomasuositus: tee, pienet makeat leivonnaiset. Mausteinen kahvi. Lukupaikkasuositus: sohvannurkka, pitkät matkat, mökki

Olen ihastunut Rabbin kattiin aivan summanmutikassa. Piirrosjälki on hyvin elävää ja koko sarjakuva on väritetty erittäin kauniisti. Rabbin katti elää 30-luvun algeriassa. ikuisessa auringonpaisteessa, kauniiden naisten, uskonnosta kskustelevien miesten, ruuan ja tarinoiden maailmassa. Katti rakastaa emäntäänsä, ja käy keskusteluja emänän isän, Rabbin kanssa. Kattyi on sulavalinjainen ryökäle, jonkinsortin lyhytkarvainen aavikon maatiainen jonka velmu kollinhymy on sulattanut sydämeni. Ajoittain Katin kertomsten tekstaus on hiirenpipanan kokoista ja koukeroita ja siitä saa päänsärkyä, joskus uskonnollinen hölinä menee oli pään. Kattia luenkin mieluiten iltapäiväteen kera pieninä siivuina. Tarina kerallaan.

#99Guy Delisle: Pyoyojang, Merkintöjä Burmasta, Shenztzen
Ruoka ja juomasuositus: Tee, olut, suolapähkinät, pizza, kylmät juomat
lukupaikkasuositus: vessa, pitkät matkat.

Nämä sarjakuvat ovat matkapäiväkirjoja joissa Delisle matkustaa työn ja erhen takia aasian kuumiin knniin paikkoihin. Vaimonsa matkassa Lääkärit Ilman Rajoja-tomintaan Burmaan, animaattorina Pyoyojangiin. Aina kuumiin, kosteisiin ja sivistyneisiin helvetteihin joissa valkoinen mies saa outoja katseita ja erikoiskohtelua, missä paikalliset ovat siistejä, ahkeria ja ujoja. Aina paikkoja joissa Delisle yrittää ymmärtää ymmärtääkseen ettei ymmärrä.
Näitä teoksia löytyy niin englaniksi kuin suomennetuinakin. Kirja tekee erityisesti hyvää paatuneille maailmanparantajille jotka tahtova tietää. Delisle piirtää hyvin selkeästi, ja runsaasti. kaksivärinen kertomus isältää välillä aivan uskomattoman paljon faktaa parissa pikku ruudussa. mutta yhden lukukerran jälkeen kirjaan on hyvä palata umpimähkään yhdelle sivulle kerrallaan, lukea, makustella ja jatkaa. Samaan aikaan kun Delisle kertoo sotilasjuntan mielivaltaisita määräyksitä, hän kertoo myös omasta matkastaan ja kokemuksistaan: mistä saa hyvää mustetta matkapäiväkirjaan, mistä löytyisi seuraava tietotekniikkaliike, saako konsulaatista vauvanvaippoja?
http://www.guydelisle.com

#98
Tiitu Takalo: Tyhmä tyttö, Josefiina Leipoo (yhdessä Pauli Kallion kanssa) yms.

Kuva Täältä: http://www.tiitutakalo.net

Ruoka ja juomasuositus: Olut, kivennäisvesi, kylmät juomat. Aamiainen Lukupaikkasuositus: sohvannurkka, puisto, keskipitkät matkat, ranta

Pidän valtavasti Takalon piirrosjäljestä joka tekee ihmisistä hyvin realistisia ja hauskoja. Takalon Tyhmän Tytön lainasin aikanan Porvoon kirjastosta kolmesti eräkkäin ja luin sillion tällöin uudestaan ja uudestaan. Josefiina Leipoo puolestaan reissasi kaverilta toisell koko syksyn sen jälkeen kun sen kirjamessuila ostin. Suosikkejani Takalon tarinoista ovat: "viisas nainen osaa viehättää, tyhmä tyttö voi yrittää" sekä "mikä teidän bändin nimi on?".

#97

Katsu Kallio: menisit töihin

Ruoka- ja juomasuositus: kylmät juomat, tee, välipalat Lukupaikkasuositus: sohva

Kaltsun sarjakuvakokoelmaan on kerätty sivukaupalla uusia ja vanhoja töitä, joita piirtäjä myös itse kommentoi. Itse pidän taas omaelämänkerrallisista töistä joisa nuori härö-punkkari kiusaa naapureitaan, sekä hiukan vanhempi mies yrittää ymmärtää itseään ja naisia ihmisuhdekentällä.
Me kaikki tunnemme jonkun Kaltsun, jotkut jopa itsensä. Sen tyypin joka pummaa rahaa kaljaan, nurisee elämäänsä ja ryssii deadlinet, sen joka on kuitenkin kiva nähdä illalla baarissa, paitsi kun se on velkaa.
Nykyään sarjakuvablogien perusteella Katsu on naimisissa, töissä ja voi hyvin. www.kaltsu.net

#96
Manu Larcenet & Jean-Yves Ferri: Maallemuuttajat 1,2 ja3


Ruoka- ja juomasuositus: valkoviini, voileivät, hedelmät
Lukupaikkasuositus: mökki, keittiönpöytä, sohvannurkka, vessa

Sarkakuvassa nuoripari muuttaa maalle, ja opettelee elämään kuten maalaiset. Eli eksyvät, kylvävät väärit, kitkevät huonosti, palelevat, uhmaavat vaaroja ja ovat outoja ja ulkopuolisia.
jos ensimmäisessä kirjassa vielä pelleillään perus-oletuksiölla ja väärinkäsityksillä, j muuttokuormaakin puretaan koko albumin verran, niin kakkososassa tarinan omaelämänkerronta jo puhkeaa kukkaan. Miten kukaan ottaa vakavasti sarjakuvapiirtäjää maaseudulla? Miten sarjakuvapiirtäjä ottaa maaseudun itse vakavasti. Pidän piirrosjäljestä ja siitä että kuvat ovat värikkäitä. Ja pidän maaseudusta.

Lopetan tänään tähän.

se siitä puusta..

Mainitsin varmaan aijemmin, ja muuttoväki voi sen todistaa että makuuhuoneemme seinään oli ihan oikeasti piirretty rakkauden puu, jonka runkoon oli hellästi taiuroitu kirjaimet "I&J" me entrasimme kirjaimet hetkeksi "T&i" muitoon tta ärsyttihän moinen tilataideteos kuitenkin.
Puu oli vieläpä piirretty "jollain helvetin sakuroilla" kuten Heini asian ilmaisi teosta arvioidessaan joten en ollut halukas kokeilemaan miten paljon hankausta ja pesuainetta sen poisto vaatisi.

Hetkellisesti peitin puu vanhalla kikalla: ostin muumiaiheista lahjapaperia ja taiteilin puun pälle seinään tilapäisen muumitapetin kaksipuoleisella teipillä, ja sain hiukan rauhaa. Muumipaperit maksoivat n.2E/kahden arkin rulla, ja teippi noin kolme euroa. Hyvä tuli.


Sitte oli aikaa käydä isännöitsijän luona tekemässäsopimus maksusitoomuksesta, ja muuttoedun nimissä kävimme maaliostoksilla. VVO:lle on tehty oma maalikarttansa jossa on yhdeksän maalikokonaisutta, joiss kaikissa vaalea, kski tumma ja tumma värisävy joita yhdistelemällä saa huoneisiin elämää...


En voi sanoin kuvailla tämn hetken nautintoa.. hyvästi ruma puu!


Tässä valmis seinä. Keskelle seinää rajasin teipeillä pari raitaa, joista kapeimmat on maalattu omien varastojeni maalipurnukoilla, ylin raita on n.1,5cm leveä kultakuparin sävyinen, sitten keskivaalean vihreä vvo:n sävy, alaraidoista ylempi samaa vvo:ta ja alin 1cm levyinen on espanjanvihreää suoraan värituubista. Sängynpeitto hankittiin ostosmatkalla IKEA:sta ja seinällä köllöttävä hra. Wagner on aito Juba. Sängynpäädyn hyllynpäällä köllötelee varpaat ojossa Panorava, veistokseni vuoden takaa jonka näkemisestä ukkokulta tulee kuulemma aina hyvälle tuulelle.

Tässä puolestaan vastapäinen seinä, jolle ei ollut piiretty mitään mutta se oli varsin tylsä.
Jossakin kotimaan sisustussarjassa joku maalasi asiakkaan olohuoneen seinään vihreitä vaakaraitoja, ja sillion kun sen näin ajattelin "voi että osaa olla kamalaa" mutta kun asiaa hautoo mielessään voi siitä alkaa tykätäkin. Seinään on maalarinteipeillä rajattu raitoja kaikilla kolmella sävyasteella vihreästä värikartasta. Pikku raidoissa on käytetty polkupyöräni vihreää, kultakuparia sekä vvon vihreää. Nurjkassa oleva hylly ostettiin samaiselle Ikea-matkalla ja petsattiin tammen sävyllä. seinällä kököttävä skandinaanisen kalustejätin seinäkello kylläkin vaihdettiin ensimäisenä yönä päikseen keittiössä tikittävän kellon kanssa. Tämä uusi kello oli niin kova ääninen että hermostuin sen tikityksen. Nykyinen tiksuttaja on hiljasempi. Ah!

Hyvä tuli!